Muuttoauto EU:n ulkopuolelta Suomeen, osa #2

Meidän osaltamme muuttoautosaga on nyt taputeltu - suuri kiitos tästä jollekin ylemmälle taholle, tätä nimittäin on kyllä odotettukin. Olen aiheesta kirjoittanut ennenkin; ensimmäinen osa löytyy täältä. Olen odottanut suunnattomasti tätä hetkeä, kun pääsen vihdoin kasaamaan tämän paketin yksiin kansiin, ja nyt - nyt se on täällä! Jes!


Muuttoautostatus on siitä ihan kiva, että autosta ei tarvitse maksaa veroja. Syystäkin; onhan ne verot jo kertaalleen maksettu ostohetkellä maahan, josta auto on ostettu. Statuksessa on toisaalta myös omat haittapuolensa, joita ovat muun muassa:

  • Autoa saa ajaa ainoastaan muuttaja tai muuttajan perheenjäsen (= samassa taloudessa asuva), esimerkiksi siis meikäläisen naapurissa asuvat vanhemmat eivät saisi meidän automme ratin taakse asettua - ainakaan ilman meidän asiantuntevaa (öh...) läsnäoloamme.
  • Autoa koskee myös myynti- ja luovutusrajoitus (karenssi), jonka me siis vihdoin saimme tämän paperisodan tuloksena poistettua. En todellakaan tiedä, millä perusteella näitä kaikkia lasketaan, sillä meidänkin auton karenssiaika päättyi huhtikuun puolivälin tienoilla - oltiin kuviteltu, että tämä maaginen rajapyykki ylittyisi vasta syksyllä.
  • Käsittääkseni autolla poistuminen maasta on myös hankalaa, tai vähintäänkin se hankaloittaa karenssin poistamista (koska auto ei ole ollut Suomen rajojen sisäpuolella koko aikaa muuton jälkeen).
  • Mutta sa maaginen karenssihan ei (valitettavasti) itsekseen poistu, vaan vaatii hienoisia toimenpiteitä. Meillä koko karenssinpoisto tuli ajankohtaiseksi, kun mietittiin auton uittamista Viron puolelle pienimuotoista road tripiä varten. Sen nojalla lähdinkin veroherroilta kyselemään, milloinkas auton rajoituksia saa anoa pois - ja yllätys oli positiivinen. Silloin elettiin maaliskuuta, minulle kerrottiin huhtikuun viidennentoista olevan meidän maaginen päivämme. Hommiin siis!


Minulle ainakin oli melko epäselvää, mitä tehdä ensimmäiseksi, ja minne koko homma pitäisi edes postittaa. No, aika loogisesti Verohallintoon, mutta tämän blondin päässä vilistivät kyllä ajatukset myös mm. Tullista. Sanoinko jo, että blondi?

Mutta ei - ei Tulliin, vaan Verohallintoon.

Mennäänpä siis askel askeleelta.

Tässä sitä ollaan vielä Utahissa. Tarkka sijainti taitaa pitkälti olla jossakin Fashion Place Mallin parkkiksella Murrayssa, Cheesecake Factoryn tienoilla. Joo - oltiin taas hakemassa herkkuja. Hyi me.

1. Haali paperit kasaan.

Tarvitset Verohallinnon puolelta lomakkeen 1212s (linkki alla), tulosta ja täytä se. Lomakkeen liitteeksi tarvitset myös muita dokumentteja: vakuutusyhtiön todistuksen liikennevakuutuksen voimassaolosta koko ajoneuvon Suomessaoloajalta sekä ajoneuvon rekisteriotteen molemmat osat (I ja II). Näiden lisäksi tarvitaan myös kasa todisteita siitä, että muuttaja on asunut koko ajan Suomessa. Meillä näitä papereita olivat mm. Työkkärin todistus voimassaolevasta työnhausta sekä myöhemmältä ajalta työnantajan todistus. Tässä kohtaa toki myös laskut ynnä muut ovat enemmän kuin hyödyllisiä.

Tämän lisäksi 1212s utelee mm. siitä, onko auto ollut poissa liikennekäytöstä (ja miksi) tai onko muuttaja oleskellut (pidempiä aikoja) ulkomailla. Näiden lisäksi täytyy tietää verotuspäätöksen aika ja paikka, sekä juuri omaa autoa koskeva luovutusrajoitus (yksi / kaksi vuotta).

Koko painava paperipaketti lähetetään Lappeenrantaan, autoverotukseen.


2. Odota.

Verohallinto pyytää tai on pyytämättä lisätietoja. Parhaimmassa tapauksessa paketti menee läpi tarpeeksi riittävänä ja takaisin palaa veroviranomaisen osittain täyttämä lomake. Meidän paperinippumme viihtyi Lappeenrannassa vähän vajaan kuukauden, ennen kuin koko nippu palautui takaisin päätöksen sekä meidän alun perin sinne lähettämämme 1212s:n kanssa.


3. Marssi 1212s:n kanssa katsastuskonttorille.

Kun veroviranomainen on lähettänyt 1212s:n hyväksyttynä takaisin, voit ottaa suunnaksi lähimmän katsastuskonttorin. Tällöin rekisteriotteeseen kirjataan se, ettei ajoneuvolla ole luovutus- tai myyntirajoituksia, ja samalla printataan uusi rekisteriote. Ja näin on auto saanut Suomen kansalaisuuden (nopeammin kuin se puoliso, jonka mukana auto virallisesti Suomeen muutti).

Meidän katsastuskonttorissamme sanottiin, että automaattisesti tuo uusi ote ei tulostu, mutta me pyysimme sen ja samaan käsittelymaksuun (9,50 €) se sisältyi. Todettiin, että tämä on huomattavasti helpompi tapa silloin, jos joku meidät tien päällä pysäyttä ja haluaa nähdä rekisteriotteen - onpahan vähemmän tekstiä sekoittamassa virkavallan ajatuksia.




Loppukaneetit

Aika hullua. Kun silloin huristeltiin ympäri Utahia juuri tuon auton kanssa, en todellakaan olisi kuvitellut auton päätyvän vielä joskus Suomeen saakka! Ollaan naureskeltu, että tuo peltimöhkäle on nähnyt enemmän maailmaa, kuin moni ihminenkään. On Bryce Canyonia, Arches National Parkia ja Spiral Jettya - niin, ja Las Vegasin The Strip kuin Los Angeleskin ympäristöineen.

Taisinkin vissiin jo sanoa, että aika hullua?

Ensimmäistä osaa kirjoittaessa tuntui siltä, etten kyllä ihan vähällä tähän uudestaan lähtisi. Nyt, kun asiat ovat rauhoittuneet, olen hieman myötämielisempi. Ensimmäisellä kerralla oli niin paljon kaikkea menossa yhdellä aikaa; muutto itsessään, miehen oleskelulupa, avioliittoon liittyvät lupa-asiat - näin niinkuin muutamia isoimpia mainitakseni. Kun tänään tultiin katsastuskonttorilta takaisin meidän suomalaisen automme kanssa, mietiskeltiin mennyttä. Muistan hyvin elävästi yhden illan, kun täytettiin paitsi oleskelulupapapereita, myös auton papereita ja taidettiinpa samalla maksaa laskujakin - ja ei auttanut enää kuin itku. Ahdisti ja tuntui siltä, ettei tästä taida ikinä tulla yhtään mitään. Eikä sekään pidemmän päälle auttanut, vaan kyllähän sitä piti siitä suosta itsensä koota.

Nyt kun miettii sitä, kuinka paljon tässä säästi... Joo. Kyllä tähän leikkiin uudestaan lähtisi, ihan jo yksin sen rahankin takia. Tarkkoihin summiin en mene, mutta melko isosta säästöstä puhutaan - siitäkin huolimatta, että pelkkä laivaus maksoi $2400 (noin 2100 €) ja siihen päälle toki kaikki Suomen päässä koituneet kulut auton rekisteröinnistä, katsastuksesta ja tarvittavien muutoksien tekemisestä. Näiden kanssa kannattaa muuten olla tarkkana ja selvitellä asioita etukäteen ennen auton tuomista Suomeen - jotkut muutokset voivat olla yllättävänkin kalliita! Vanhemman auton kanssa voisi olla hieman vaikeampaa, mutta tuo 2014-vuotinen oli aika helppo nakki.

Kävihän meilläkin ensin mielessä, että myydään vaan ja ostetaan sitten uusi Suomesta. Ei oltaisi kuitenkaan sillä rahalla päästy lähellekään samantasoiseen autoon kiinni, jos täältä oltaisiin ostettu! Puhumattakaan toki siitä, että auton sai kätevästi lastattua täyteen tavaraa, joka tuli kontissa ilmaiseksi mukana - ja onhan se nyt kiva ajella tutulla autolla, jonka on itse ajanut ulos autoliikkeestä. Auton mittariin kertyneistä, noin 26 000 mailista on ehditty kerryttää jo yli puolet Suomessa, ei siis hassummin.

Älkää muuten ihan nielemättä pureskelko tuota minun tavaroiden tuomiseen liittyvää kommenttiani. Tästä nimittäin olen kuullut montaa eri versiota - toiset yhtiöt haluavat kaikki tavarat auton sisään, toiset taas vaativat auton olevan tyhjä.

Mutta ei, ei tule tätä prosessia ikävä. Kiitos silti tästä kokemuksesta!


Linkkejä:
- Verohallinto: Lomake 1212s

Perjantai-illan huumaa

Perjantai-illoissa on aina ollut jotain taikaa.

Viikko on takana, viikonloppu alkamassa - ja viikonloppuhan edustaa ainakin useimmiten rentoutumista ja nollaamista - uutta starttia uuteen viikkoon. Vielä jokin aika sitten olisin sanonut, että parasta perjantaina on olla kotona ja löhötä sohvalla telkkarin edessä, mutta nyt olen kääntänyt takkini.

Parasta perjantai-illoissa on nimittäin se, että voi käydä uimassa!

Yleensä tykkään käydä Linnoituksen uimahallilla, mutta nyt altaat ovat olleet kohta pari viikkoa kiinni huoltotöiden vuoksi. Maanantaita innolla odottaen - silloin ovet taas aukeavat! Olen siis toisin sanoen ollut meidän oman kuntamme pienemmän altaan tarjonnan varassa, ja ei - altaassa ei varsinaisesti ole mitään vikaa, mutta voi - olisipa paikka vaan hieman useammin auki! Näin toukokuun lopussa kun uimaan pääsee ainoastaan perjantai-iltaisin ja sunnuntaina päivällä.


Viikko sitten perjantaina pienessä, 12-metrisessä altaassa oli melkoisesti ruuhkaa, joten myös eilisen tilanne hieman jännitti. Mahtuisiko siellä uimaan, vai pääsisikö harjoittelemaan kierrä, väistä tai osu -peliä?

Kaiken muun lisäksi tajusin reilussa puolimatkassa sen, että jotain oli unohtunut. Nimittäin ne samperin säärikarvat! Ei huolta - pahimman talviturkin olen kyllä siistinyt ja pidänkin suhteellisen siistinä uimahalleilla vieraillessa, mutta nyt tämä vajaan viikon tauko näköjään sekoitti sen verran pakkaa, että eipä sitä vaan muistanut. Hävetti kyllä jo valmiiksi ajatuskin täpötäydestä pukuhuoneesta, joka ei muuten koollaan ylvästele - ja meikäläisen säärillä rehottavasta puutarhasta. Hyh.

Tällä kertaa kuitenkin olivat säärikarvojen jumalat suotuisia - tyhjä pukuhuone, tyhjä suihku sekä tyhjä sauna! Ainoa raasu, joka minun koipikarvoitustani joutuisi katsomaan, olisi altaan valvoja, jonka editse joutuisin kävellä altaaseen. No problem.

Pääsin ilman suurimpia häpeilyjä valvojan ohitse altaaseen ja tällä kertaa sain myös uida melkein tyhjässä altaassa! Kaikkiaan viisi ihmistä kävi pyörähtämässä altaalla samaan aikaan, heistäkin korkeintaan kolme samaan aikaan kerrallaan. Tästä sai kyllä olla kiitollinen, sillä kahden kilometrin räpiköiminen 12-metrisessä altaassa on muutenkin melko... Mielenkiintoista.


Myös takaisin mennessä minua odotti sama autuus, kuin tullessakin. Tyhjät peseytymistilat kuin pukuhuonekin ovat melkoista luksusta - ei tarvitse välittää kenenkään toisen katseista tai siitä, mahtaako vieruskaveri miettiä minun olevan kamalan hidas, tai vaihtoehtoisesti pahempikin sähköjänis. Tyhjässä pukuhuoneessa hyvän uinnin jälkeen on myös jonkinlaista mukavaa seesteisyyttä ja rauhaa. Vähän kuin jonkinlainen välitila, limbo. Saan yhä nauttia uimahallin tunnelmasta, ennen astumista lämpöiseen kevätsäähän.

Ihana perjantai.

... Ja tapahtuipa samaisena perjantaina jotakin muutakin oikein mukavaa - tähän palaan myöhemmin.

Kuten kuvasta näkyy, en mie vauhdilla koreile - mutta ei tässä onneksi olympialaisiin ollakaan treenaamassa! :) Ja jottette ihan koijariksi kuvittele, niin appi antaa etäisyyden maileina (1.25) - kilometrejä siis kerääntyi kaksi, kuten tuolla aiemmin mainitsinkin.

Maailman rakkaimmalle äidille

Äitienpäivä tuli, oli ja meni - ja totuttuun tapaani olen muodikkaasti myöhässä myös tämän asian kanssa.

Tällä kertaa miulta kuitenkin löytyy harvinaisen pätevä (teko?)syy myöhästelemiselle! En nimittäin voinut paljastaa omassa mielessäni nerokkaaksikin luokittelemaani suunnitelmaa siitä, millä tapaa äitiä tänä vuonna muistettaisiin - rouva kun tiiraa kuitenkin kaikki blogin tekstit uteliaana läpi. (Moi äiti!)

Ja äitiähän voi sekä pitääkin muistaa kunnioittaa ihan joka päivä - joten eikö tänäänkin voisi olla, no - ei äitienpäivä, mutta ainakin päivä äidille?

Lauantai ja sunnuntai menivät leipoessa. Nerokkaan suunnitelman osa #1 - huijaa vähäsen. Valkoisella, hyväntahtoisella valheella. Tai ei, ei valheella - mutta jätetään vaan osa kertomatta.

Kakkuja, tammea ja maailman parasta seuraa. Voiko ihminen muka muuta toivoakaan? Niin, ja on muuten lapsen itsensä tekemä shakkilauta <3


Suunnitelman tärkeä osa olivat siis kakut, jotka valmistelin viikonlopun aikana. Ensimmäisenä työn alle pääsi voileipäkakku, savulohi- ja keitetty kananmuna täytteellä. Toiseksi kakuksi valikoitui nakukakku, jonka täytteeksi tuli tuorejuustokreemiä ja mustikkacurdia, päälle vielä valkosuklaaganachea sekä maitosuklaaganachessa pyöriteltyjä mansikoita. Ensimmäinen koki melkoisen ruman mahalaskun kosteutensa puolesta, maistui kuitenkin ihan syötävältä - mutta makea kakku onnistui meikäläisen tekeleeksi aika hyvinkin!

Sunnuntaina pahoittelin asiaankuuluvasti sitä, kuinka en nyt tänä vuonna järkeillyt sen kummempaa lahjaa. Sorry sorry, saat siis vain kakkua ja lapsen vierailulle syömään niitä omatekemiään paakkelseja.


Lapsi teki itse lahjaksi myös omenantuoksuista saippuaa <3
Lisäksi paketeisa paljastui myös käsilaukku-pannunalunen sekä pellavainen pöytäliina <3

Olin saanut osan omista äitienpäivälahjoistani jo kotosalla - lapsi oli tehnyt ihanan pannunalusen ja kukkaskortin koulussa. Mamman hoteissa minua lahjottiin vielä itsetehdyllä pellavapöytäliinalla sekä saippualla! Olihan melkoisen muikea olo, lapsen itsensä ajatuksella tekemiä lahjoja ei takuulla kyllä voita yhtään mikään!

Äitienpäivä kului siis varsin leppeissä tunnelmissa, mutta omalle äidille se yllätysmomentti oli vielä tulossa.

Kaikkihan alkoi jo useampi viikko takaperin, kun päätin toteuttaa äidille jotakin samanlaista, mitä mies oli järjestänyt minulle aiemmin ystävänpäiväksi. Siispä jonkinlainen kauneushoito, kaikilla mahdollisilla herkuilla. Herkuilla, kirjaimellisesti. Amare Beauty and Nailsin Elisa oli onneksi heti mukana minun hullun - tai vähintäänkin erikoisen - ideani toteuttamisessa, joten tuumasta toimeen!



Harkinnan ja suunnittelun tuloksena äidille valikoitui jalkahoito herkuilla ja höysteillä, ja päiväkin saatiin rukattua kuntoon.

Niin - äitihän luuli olevansa menossa viemään tyttärentytärtään ihan vain viulutunnille. Taisin kehittää jonkun muka todella vedenpitävän selityksen sille, miksi itse en ollut kykeneväinen tätä velvoitetta hoitamaan, joten onneksi äiti auttoi kyselemättä ja saatiin homma rullaamaan.

Varsinainen päivä oli siis muutama päivä takaperin, keskiviikkona. Käytin lapsen liikuntakerhossa, tiputin matkan varrella mammalle ja ajoin itse vähän matkan päähän kotiin kasaamaan tarpeistoa mukaan. Kun kaikki oli autossa, oli aika suunnata kaupunkiin - meinattiin tosin bustaantua ihan viimeisillä kilometreillä, kun äiti näkyi ajavan lapsen kanssa parin sadan metrin päässä meidän edellämme. Mamma & muksu kävivät asioillaan ennen viulutuntia, minä puolestaan miehen kanssa suuntasin valmistelemaan äidin yllätystä meidän osaltamme.




Ensin kukkakauppaan, josta kimppu mukaan. Mies sai kaksilahkeisen asiantuntijuudellaan valita kimpun kukat, minä puolestani pääsin raottelemaan lompakonnyörejäni. Tämän jälkeen itse pääkallopaikalle ja siellä kaikki valmiiksi - kynttilät, pientä syötävää & juotavaa, ja tietysti vielä ne kukat.

Kello alkoi olla sen verran, että oli aika hakea äiti. Tehtiin miehen kanssa täsmäisku musiikkiopistolle juuri siihen aikaan, kun äiti oli neitiä sinne viemässä - oltiin vieläpä etuajassa. Oli muuten melkoisen näkemisen arvoinen ilme! Puhumattakaan sitten siitä, kun kerrottiin, että tämä iltapäivä ei nyt tule menemään ihan niin, kuin äiti itse oli alun alkaen asiaa suunnitellut. Siispä, lapsi viulutunnille, äidin kidnappaus autoon ja lyhyt siirtymä muutaman kadunvälin päähän.

Lahjan saaja kuin lahjojatkin olivat enemmän kuin onnellisia lopputuloksesta. Suurensuuri kiitos siis vielä tätäkin kautta Elisalle siitä, että uskaltauduit lähtemään mukaan miun hullutteluihini - nähdään! ;)

Ja ennen kaikkea - kiitos Äiti. Maailman paras ja rakkain Äiti. <3

Täällä tarvitaan verenpainelääkkeitä


Verenpainelääkkeet, rauhoittavat - ihan kaikki tänne nyt just ja heti.

Kohta se nimittäin alkaa. Jääkiekko. Vielä kaksi peliä!

Minähän en ole aina ollut edes erityisen kiinnostunutkaan jääkiekosta. Ihan tylsä laji, turha sellaista on seurata - ja niin edelleen. Mutta mitäpä tapahtuikaan, kun lapsesta tulikin aikuinen? Tämänpäiväinen mökkireissu piti jättää kesken, koska peli. Kanada - Venäjä -matsin sentään maltoin olla nautiskelemassa mökkeilystä, mutta nyt unelmavälierää varten oli kyllä pakko ajella kotiin.

Torstaina meidän huushollissa oli vähän haasteelliset hetket, nimittäin rakkaat kotimaat ottivat mittaa toisistaan. Miehelle ilmoitettiin kaapin paikka jo ennen pelin alkua, myös ulkoruokintaan siirtäminen oli ihan teoreettinen mahdollisuus. Muutamaan otteeseen teki mieli iskeä kuonoon, kun kehtasi ylistää omanmaalaisiaan. Kuulemma syöttävät hyvin ja pelaavat oikein hyvännäköisesti. Pah sanon minä - miuta ei oikeastaan kiinnosta se, kumpi oikeasti on parempi, kunhan vaan Suomi voittaa. Needless to say, miehen perustelut kaikuivat siis näiltä osin kuuroille korville.

Murhaavia katseita ne kyllä silti kerryttivät!

Virittelin tässä talossa kannatettavan maan lipun telkkarin viereen, ihan vaan jos ei kaikille se vielä ollut selvää.

Tarpeeksi hyvin se kuitenkin ymmärsi sen, että isoimmat mölyt oli syytä pitää mahassa. Ei joutunut ulkoruokintaan.

Tänään ollaan kuitenkin samalla puolella, melkein. Mies kyllä sanoo toivovansa Suomelle kaikkea hyvää, mutta haluaisi kuitenkin jonkinlaisen takapuoliliu'un tähän loppuun - ihan vaan, jotta että saataisiin se Marjamäki vaihdettua olympialaisia varten johonkin vähän... Eri tyyppiin.

Katsotaan. Sois menoo ny.

Nettikirppisärsyynnys

Pahoitteluni - en valitettavasti keksinyt tuon pidempää sanaa otsikoksi. Olisin muuten käyttänyt sellaista.

Mutta asiaan. Nettikirpparit (yay for Facebook!) ovat olleet ainakin minun pelastukseni. Ei tarvitse maksaa kirpparipöydästä, vaan tavarat saa myytyä kotisohvalla istuskellessa. Haittapuolina tietysti se, että niistä tavaroista pitää jaksaa ottaa kuvat ja onhan niitä tavaroita tietenkin kivempi hiplailla siellä pöydässä, ihan fyysisesti omissa käpälissä.

Jokakeväiseen tapaani olen saanut jälleen kerran siivousvimman - tällä kertaa se on ulottunut varastoon ja autotalliin. Tavaroiden hautausmaa (eli se autotalli kuin varastokin) on kokenut melko perusteellista läpikäyntiä, ja osasta on ollut ihan kiva päästä eroonkin. Mutta kuten sanottua, koen myymisen kotisohvalta käsin paljon helpommaksi kuin sen, että lähtisin roudaamaan tavaraa kirpputorille myytäväksi.

Nyt kun tätä naamakirjamyyntiä on tullut harrastettua enemmänkin, on pieni piru hartioilla alkanut pomppia ja osoitella ympäriinsä pikku hiilihangollaan.


Voitko mitata / ottaa lisäkuvia / kuvata päällä (tai päällään seisoen, tai hakea ihan suoraan vaan sen nanomitan, että on varmasti millit ja sentit kohdallaan). Kassotaanpas. Jos oletetaan vaikka, että olet ostamassa lapselle vaatetta ja laatikko on täynnä noin 130-senttistä ryysyä muutaman euron pilkkahinnalla, pitääkö kaikesta (muka) ottaa kuvat? Pitääkö kaikki oikeasti mitata? Jo yhdestä lapsen paidasta pääsee helposti maksamaan kymmenen euroa ja ylikin, kun ostaa uutta kaupasta - joten jos sillä hinnalla saa paketillisen käytettyä, ei pitäisi olla vaikeaa laskea yhteen 1+1.

Ja sitten se, että niitä omia vaatteita pitäisi kuvata päällä. Kun ei! Myyn ihan syystäkin - nimittäin siitä, että ei vaan mahdu päälle. Siitä makkarankuorishowsta ei hyötyisi kukaan - minä vain hajottaisin myyntikuntoisen vaatekappaleen ja vastapuoli kokisi peruuttamatonta järkytystä niitä kuvia katsellessaan. Kiitos ei kiitos.

Niin joo, ja sekin tietysti, että välillä jopa niistä ilmaiseksikin annettavista tavaroista vaaditaan niin tarkat speksit, että hirvittää. Jos ilmaiseksi saa ja koko näyttäisi olevan ainakin suurin piirtein haettu, miksei sitten ottaisi vastaan ilmaiseksi ja pistäisi itse kiertoon myöhemmin, jos ei osoittaudukaan sopivaksi? Minen ymmärrä. En sitten mitenkään ymmärrä. Mihin on kadonnut terve maalaisjärki?

Etkö nyt myis vähän halvemmalla? Kauheen kallista! Joo, ei kirppiksellä - fyysisellä tai naamakirjan - voi myydä mitään täyteen hintaan, edes silloin kun laput on vielä kiinni. Tai voi, mutta tuskinpa kukaan ostaa. Mutta ihan eri asia on sitten se koulukunta, jota mikään hinta ei tunnu miellyttävän. Jos siitä esimerkin lasten jättimäisestä vaatepaketista pitää saada viilattua 50 senttiä hinnasta pois, niin kuka siinä voittaa? Ostaja, joka joutuu halkomaan euroja senteiksi vai myyjä, jota ärsyttää ostajan pikkumaisuus?

Säästin mun henkilökohtaisen lempparini viimeiseksi - tässä sitä tarjoillaan, olkaahan hyvät!


Kulkeutuisko tänne? Tai oikeestaan, kulkeutuisko osoitteeseen Tiekatu 1? Huomenna vaikka ja kolmelta iltapäivällä sopis? Anteeksi, mutta voisin alkaa vaikka jo nyt repiä hiuksia päästäni. Vaatiiko tämä oikeastaan edes selitystä?

Kyllä - tiedostan asuvani korvessa. Ei - se ei silti tarkoita automaattisesti sitä, että kuskaan ja kuljetan joka ikisen pienen tavaran suoraan ostajan kotiovelle. Osa ymmärtää sen, että voin kyllä omien menojeni mukaan tuoda tavaraa yhdessä sovittuun paikkaan, mutta se toinen koulukunta... Pitäisi tuoda kotiin saakka - vieläpä sellaisena aikana, kun ostaja suvaitsee tavaran vastaanottaa. Anteeksi, mutta mitä ihmettä?

Minä kuskaan tavaraa / tavaroita autossani ensin itse sen plus/miinus 30 kilometriä, ja sen jälkeen vastapuoli ei ole edes valmis tapaamaan minua sellaisessa paikassa, joka sopisi myös meikäläiselle? Tottakai sen täytyy ostajallekin sopia, mutta hei - vähän joustoa!

Syitähän näillä kotiinkuljetuksen vaatijoilla on monia. Katsopas kun satut asumaan siellä sivistyksen ulkopuolella (kyllä, lähimpään kaupunkiin ajaa 25 minuuttia) ja kun se sopisi minulle paremmin. Ja kun ei minulla ole silloin autoa käytössä, ja sinähän nyt tulet tänne suunnalle muutenkin. Joo, tulenhan minä, kymmenen kilometrin päähän sieltä missä satut asumaan, ja vieläpä satut asumaan aivan väärässä suunnassa minun reitiltäni. L-u-o-j-a. Ja silti ei ymmärretä, vaan vingutaan siitä, kuinka minä en suostu joustamaan. Näinhän se menikin.

Ja kyllä - ymmärrän ihmisten erilaiset elämäntilanteet. Ja ymmärrän myös sen, että välillä tämä kaikki vaatii sen omankin asenneruuvin rukaamista. Jos ostaja vaikuttaa oikein kivalta, saatan ihan huvikseni vaikka lupautuakin ajamaan muutaman ylimääräisen kilometrin, ja otan sen pikku ajelun kannalta. Saattaahan matkalla olla vaikka kuvailtavaakin! Jos ostaja puolestaan vaikuttaa juuri sellaiselta 'kaikki mulle nyt just' -tyypiltä, saattaneepa olla, että nouto tapahtuu tasan tietystä paikasta ilman sen suurempaa joustoa meikäläisen puolelta. Kohtele toisia kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan, niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan - ja niin edelleen.

Anteeksi - taidan olla puhunut. Mutta kylläpä ottikin päähän. 

Sillisalaattia, s'il vous plaît

Ikkunasta kun katsoo ulos, ei voi kuin kummastella. Mitä tapahtui? Niin, onneksi tämä Suomen kevät on yleensä melko vähäluminen! Nyt tosin alkaa jo huolestuttaa, liekö saadaan ihan kunnolla valkoinen lumipeite maahan.

Mutta hupsistakeikkaa, sinne se vaan aika humahti. Yli kuukausi. Nöyrimmät pahoitteluni! En kuitenkaan pyhästi vanno, että tästä eteenpäin tekstiä tulee taas kuin liukuhihnalta, sillä saattaisinpa pettää lupaukseni. Kumman kiireistä aikaa tämä kevät, hyvä että kotona ehtii käydä aina välillä kääntymässä.

Mitä tähän kuluneeseen kuukauteen sitten on mahtunut? Paremminkin voisi ehkä muotoilla, että mistähän sitä sitten aloittaisi...


Huhtikuun alussa kävin opettelemassa uutta, käväisin nimittäin taksikurssilla. Melkoisen mielenkiintoista asiaa ja olipahan hauska palata takaisin "koulun penkille", kun koko koettelemus kesti vain viikon verran. Kurssin päättänyt koe meni läpi (toim. huom. tämä tulos ei vaatinut lahjuksia) ja vähän reilua viikkoa myöhemmin kävin kipeyttämässä oikeaa kättäni kahden tunnin mittaisen paikallistuntemuskokeen verran. En tiedä millaista tiedostamatonta dopingin nauttimista se vaati, mutta läpi meni ensimmäisellä yrittämällä sekin. Kummaa!

Kaiken kaikkiaan prosessi otti aikansa, ja sain tämän viikon maanantaina laitettua nipun lappusia ja lippusia vetämään korkeamman tahon suuntaan. Nyt siis vaan toivotaan, että muutaman viikon päästä mulla olisi ihan virallisestikin sitten taksinkuljettajan lupakortti käsissä.

Ja jos näin pääsee käymään, voin höpötellä aiheesta sitten vaikka vähän pidemmänkin kaavan mukaan. Ihan kuin tämä tavallinenkaan höpöttely aina sieltä menisi, mistä aita on matalin. Jne.

Tärkeintä Helsingin reissussa on tietysti Starbucks. Täällä meillä kun ei sellaisia herkkuja ole...

Kuukauteen on lisäksi mahtunut paljon uimista! Olen aiemminkin tainnut mainita, että jäin sitten koukkuun moiseen, joten nyt siellä uimahallilla on sitten ravattu enemmän tai vähemmän. Tällä viikolla on tullut käväistyä maanantaina ja tänään, saldoina 1600 metriä (maili) ja 1200 metriä (3/4 mailia) - huomiselle olisi urakoitavana vielä joko maili tai maili ja neljännes. Katsotaan, onko lihakset miten hellinä, kun huomenna sujahdan altaaseen.

Saattaa olla, ettei se sujahduskaan niin kovin sujuva ole. Kassotaan.

Hedelmä.

(Tähän väliin vielä muuten tärkeääkin tärkeämpi tieto. Käväisin äsken vessan puolella, ja melkein törmäsin toiseen ihmiseen. Suusta pääsi mallikkaasti 'ai hui!' - kunnes tajusin tämän toisen ihmisen olleen ihan oma peilikuva. Juu, saa nauraa.)

Tiistaina sekä keskiviikkona tällä viikolla nautiskeltiin korkeakulttuurista, ihan omien kupeitteni hedelmän tarjoilemana. Lapsi tosiaan soittaa siis viulua, ja tämän kevään päätöskonsertit soiteltiin peräkkäisinä päivinä. Ei miusta vaan tuohon instrumenttiin olis puuttumaan! Joskus ihan alkuaikoina, kun lapsella oli vielä pienenpieni (1/6) viulu, yritin epätoivoisesti opetella soittamaan Tuiki Tuiki Tähtöstä. Fail! Ei vaan uponnut meikäläisen paksuun kalloon. On tuo piano vaan paljon helpompi instrumentti!

Näiden ihanuuksien lisäksi paikalla oli myös laamoja. Laamoja! Sirkus Finlandiassa ymmärsin, että elämäni tarvitsee, no - niitä laamoja. Mies vaan ei ole ihan samaa mieltä. Vielä. Puhelimella mentiin, taas kerran - pahoitteluni.

Näiden ohella arki on oikeastaan rullannut aika omalla painollaan eteenpäin. On carpoolattu kerhoihin, käyty soittotunneilla (sekä siellä uimassa), leivottu ja vietetty leffailtoja. Niin, ja käväistiin me katsomassa myös Sirkus Finlandian näytöstäkin, ihan akkavaltaisesti. Niin, ja viimeviikolla ennätettiin käydä myös isossa cityssä, Helsingissä siis. Me säilyttiin ehjänä, kanssaihmiset säilyivät ehjänä ja itse autokin säilyi ehjänä. Siitäkin huolimatta, että keskellä neljän ruuhkaa oli allekirjoittaneen mielestä ihan ookoo vetästä pienet paniikki-itkut. Koska se liikenne.

Myös muuttoautoprosessi etenee, vihdoin! On tätä odotettukin. Nyt ollaan siis vihdoin siinä pisteessä, että päästään anomaan karenssia pois ja eläminen auton kanssa helpottuu. Tämän jälkeen autoa saavat lainata mm. meikäläisen vanhemmat (ilman, että meistä jompi kumpi on kyydissä heitä kaitsemassa) ja päästään auton kanssa vaikka ihan ulkomaillekin reissaamaan - siis ilman paperisotaa.


Paljon olisi kirjoiteltavaa, ja eiköhän sitä tekstiä tästä taas ala syntyä. Toivottavasti nyt ainakin - kovasti sormet syyhyää takaisin näppäimistölle.

Toiveita postauksien suhteen saa (ja pitää?) muuten esittää! Jospa vaikka vältyttäisiin sitten tällaisilta sillisalaateilta.

Lunta tulvillaan, on raikas talv... Kevätsää.