Millainen lomaltapalaaja olet?


Hartaudella suunniteltu, kauan odotettu ja ilolla vietetty loma on takanapäin, edessä siintää vain harmaata arkea aina hamaan loputtomuuteen saakka. Ei mikään ihme, että vähemmästäkin jo masentaa - vaikka niitä matkamuistoja kuinka pyörittelisi käsissä tai mussuttaisi reissusta tuotuja herkkuja kyllästymiseen asti. Onhan loma kuitenkin aina loma.

Kotiin palatessa arki rutiineineen odottaa. Tai no - suurimmalla osalla meistä, ainakin. Laukut jäävät helposti avonaisina lattialle odottamaan purkamistaan - niistä haetaan silloin tällöin mitä sitten tarvitaankaan ja muuten laukunsyrjää vähän potkaistaan sivummalle. Poissa silmistä, poissa mielestä.

Tai niinhän sitä voisi kuvitella.

Meillä vierailee jo ennen matkaa pieni hurrikaani. Se siivoaa mukanaan joka ikisen huoneen, pesee pyykkikorin tyhjäksi ja tekee kausipuhdistuksen niin kahvinkeittimelle kuin astianpesukoneellekin. Kun ovi perässä sulkeutuu ja lentokenttä siintää kaukana horisontissa, on meillä koti tip top. Kerrankin...


Se tyhjentää laukut, tekee pikaisen siivouksen, pesee matkalta kertyneet pyykit ja kuljettaa laukut siististi varastoon odottamaan seuraavaa matkaa.

Ja kotiin palatessa, se sama hurrikaani käväisee taas kylässä. Se tyhjentää laukut (usein jo samana päivänä, kun kotiin palataan - nukkumaan ei voi mennä purkamattomin laukuin, kellonajasta viis!), tekee pikaisen siivouksen, pesee matkalta kertyneet pyykit ja kuljettaa laukut siististi varastoon odottamaan seuraavaa matkaa. Meillä tuskin mikään on minun jäljiltäni yhtä hyvässä järjestyksessä kuin matkalaukut, passit ja muut matkadokumentit.


Matkamuistot, trinketit, asetellaan (mielellään heti paluupäivänä) omille paikoilleen - onhan asettelua mietitty jo viimeistään koneessa, matkalla Suomeen.

Niin... Kestän kyllä epäjärjestystä hälyttävän pitkän aikavälin kotona (onneksi mies ei), mutta kun matka lähestyy, nalkuttava vaimo minussa herää täysin valveille. Ja valitettavasti se eukko jaksaa roikkua mukana aina sinne asti, että laukut on kotona saatu purettua ja putsattua. Ehkä hyvä, että miussakin on edes joskus vähän tällaista rotia - se on aika harvinaista herkkua, nimittäin.

Millainen lomaltapalaaja sinä olet? Järjesteletkö kaiken välittömästi, vai saavatko matkalaukut jäädä pölyttymään lattialle avonaisina seuraavaa reissua odottamaan?

Avoin palaute Kymenlaakson keskussairaalan päivystysosastolle


Sain yövuoron jälkeen, 17.2. sunnuntaiaamuna puhelun äidiltäni noin kello viiden maissa. Isovanhemmilla yökylässä ollut lapsi oli alkanut oksennella, ja kuume oli kivunnut himppua vaille 40:n asteeseen.

Sen enempää miettimättä kävin nappaamassa lapsen naapurista kyytiin ja lähdimme kohti meitä lähintä 24/7 päivystystä, joka sijaitsee noin 40 minuutin ajomatkan päässä Kotkassa. Koko matkan lapsi tärisi kuumeen nousuaan ja itki huonoa oloaan - silloin siis, kun ei yökkäillyt ja oksennellut. Normaalisti niin energiaa täynnä oleva tyttö oli nyt kuin haamu, jolla hädin tuskin jalat kantoivat alla.

Koska lapsi oli todella huonovointinen, päätin ajaa auton suoraan rampille, päivystyksen oven eteen. Edessä oli ambulanssi (onhan ramppi juuri ambulansseille tarkoitettu) ja varmistin vielä ambulanssihenkilökunnalta, että heille minun pikainen parkkeeraamiseni heidän autonsa perään on ihan okei. Ystävälliset ambulanssimiehet vakuuttivat asian olevan heidän puolestaan kunnossa, ja pääsimme tytön kanssa siirtymään ilmoittautumisen puolelle päivystykseen.

Tai niinhän minä luulin. Ystävällinen hoitaja alkoi kysellä tietojamme, mutta tietokone oli jumissa. Samalla taaempana istunut, vanhempi hoitaja vilkaisi valvontakameran kuvaa ja huomasi tietenkin ambulanssin taakse jätetyn automme. Kerroin, että olen siirtämässä auton välittömästi - kunhan vain saisin ensin heikkokuntoisen lapsen ilmoitettua ja näin hoidettavaksi. Tämä ei kuitenkaan kelvannut, vaan kuulin auton olevan esimerkiksi ambulanssin tiellä (jota se ei ollut, olin kuitenkin puhunut asiasta ambulanssihenkilökunnan kanssa) ja muutenkin väärässä paikassa. Hoitajan mukaan minun olisi pitänyt myös muutenkin tuoda lapsi päivystykseen kävellen, ei suinkaan suoraan oven eteen.

Pakko myöntää, ettei minulla käynyt mielessäkään pakottaa lasta kävelemään parkkipaikalta päivystykseen. Matkaa on kuitenkin sen 100-150 metriä, portaita sisältäen - ja kun lapsella hädin tuskin jalat kantavat ja oksennus nousee kurkkuun jo puhuessakin... Millainen äiti minä olisin ollut pakottaessani lapsen pinnistelemään vähillä voimillaan avun piiriin, kun nopeampikin vaihtoehto oli saatavilla?

Ymmärrän, että tässä olisi enemmän kuin hyvä sauma antaa noottia myös minulle. Sillä kuten mainitsin, on kyseinen ramppi tarkoitettu erityisesti hälytysajoneuvoja varten. Olen kuitenkin työni puolesta joutunut useammankin kerran kysymään päivystyksen henkilökunnalta rampin käytöstä, ja sen käyttöön on aina annettu lupa. Aina silloin, kun potilaan kunto sitä vaatii. Lienee hyvä mainita tähän väliin sekin, että jätin auton niin sivuun kuin mahdollista - etten vahingossakaan olisi tukkeena myöskään toiselle ambulanssille, jos sellainen kiireessä samalle rampille ajaisi.

Lopulta hoitaja jankutti minulle tasan niin kauan autoni väliaikaisesta pysäköinnistä, että jouduin kaikessa yksinkertaisuudessaan ajamaan sen parkkipaikalle. En saanut edes ilmoittaa lasta päivystykseen, vaan auto piti saada parkkipaikalle.

Unohtuikohan tässä jossakin välissä potilaan etu?

Tilannetta onneksi paikkasi edes vähän se, että lasta hoitamassa olleet kaksi hoitajaa olivat ihania! He huomioivat lapsen aidolla kiinnostuksella ja kohtasivat potilaansa oikein. Lapsi rentoutui silmissä ja yritti parhaansa mukaan vastailla kysymyksiin - sen, mitä vähillä voimillaan jaksoi. Arvostan suuresti myös sitä, että hoitajat puhuivat lapselle itselleen - eivät lapselle minun kauttani. Taaempana tietokoneellaan työskentelyä jatkanut, auton siirtämistä vaatinut hoitaja sen sijaan loi meihin välillä lähinnä tympeitä mulkaisuja.

Olisin toivonut auton siirtämistä penänneeltä hoitajalta hieman parempaa tilannetajua. Kykyä nähdä, että en ajanut rampille silkkaa laiskuuttani, vaan oman lapseni hyvinvointia ajatellen. Nyt päivystyskäynnin pelastivat ihanat hoitajat, joiden kanssa lapsi sai asioida suurimman osan ajasta - mutta myönnettävä on, että minua tämän vanhemman hoitajan ynseä kohtelu meitä kohtaan jäi kaivelemaan. Siirtäisin mielelläni jo yksin tästä syystä asiointini toisaalle, mutta se on tässä kohdin sula mahdottomuus - täytyy siis vain toivoa, että nyt hoitajalla oli vain huono päivä tai muuten jokin syy käytökselleen.

Onneksi tässä ei ollut kyse elämästä ja kuolemasta. Voi olla, että olisin sanonut siinä tapauksessa aika rumasti.

Romantiikkaa, vaaleanpunaista ja kaikkea sydämenmuotoista - tänään on ystävänpäivä

Työnnät ostoskärryjä - sellaisia vähän turhan suuria ja kankeita - leveää käytävää pitkin. Käsissäsi pyörii kauppalista, pitäisi muistaa ostaa sitä maitoakin. Silti ne hankalasti ohjattavat kärryt hakeutuvat kuin magneetin vetäminä sille hyllyvälille, jonka vaaleanpunaisuus alkaa särkeä silmiä lähes välittömästi.
On pörröisiä pehmonalleja, jotka pitelevät kaksin käsin sydäntä vatsansa päällä. On sydämen muotoisia suklaakonvehteja, sydämen muotoisia leivoksia ja onpa ne tutut Sweet Tartsitkin nyt saatavilla sydämen muotoisina.

Paniikki alkaa iskeä - ovatko nämä sydämenmuotoiset suklaat nyt varmasti ihan okei? Joo, saavat olla.

Sitten se kortti. Niitäkin mokomia on punaisen jokaisessa eri sävyssä, eikä edes yksi hylly riitä. Ehei, niitä on vielä selän takanakin toinen samanlainen rivi. Sieltä rivistöstä nousee korttien näkymättömiä käsiä, jotka irvokkaina yrittävät tarttua kiinni paidanhelmastasi.
"Ota minut!"
"Ei kun minut!"
"Minä olen elämäsi rakkaudelle, en vain aviomiehellesi - valitse siis minut!"
Verenpaine nousee, kun yrität tavata toisiaan muistuttavia, imeliä fraaseja Hallmark-korttien kansista ja käänteistä. Vieläkin ne kaikki kortit siisteissä riveissään tuijottavat ja vaativat päästä mukanasi kotiin. Nappaat ensimmäisen - sen vähiten imelän - kortin mukaan ja toivot, ettei se myöhemmin osoittaudu täydeksi katastrofiksi.

Ja kun vihdoin pääset pois vaaleanpunaisesta painajaisestasi ja lastaat toista, ihan jäätävän painoista gallonan maitopurkkia kassahihnalle... Muistat, ettei sinun olisi tarvinnut ostaa täksi illaksi maitoa ollenkaan - sen olisi voinut tehdä huomennakin. Puolisosi on nimittäin varannut teille pöydän koko kylän parhaasta ravintolasta, onhan ystävänpäivä. Ja kun kerran vuodessa isolla rahalla mennään syömään, syödään sitten jokaisen maksetun dollarin edestä.


Suomalainen juhlii ystäviään, amerikkalainen puolisoaan

Tämä tarina tässä oli täysin kuvitteellinen, mutta näinkin se voisi mennä. Ystävänpäivä (Valentine's Day) on Yhdysvalloissa yksi niistä tärkeimmistä parisuhteen päivistä vuodessa - hääpäivän ohella, näin esimerkiksi. Omaa puolisoa lahjotaan kukin, karkein ja kortein - hemmotellaan, viedään hienoon ravintolaan syömään, nautitaan laatuajasta.

Suomalainen ystävänpäivä taas keskittyy - käännetyn nimensäkin mukaisesti - ystäviin. Meilläkin tyttö teki kahdelle parhaalle ystävälleen pienet lahjat, jotka vei mukanaan kouluun. Ne lahjat on suurella todennäköisyydellä annettu ystäville hymyjen, naurujen ja halausten kera.

Ei ole olemassa väärää tapaa välittää toisesta ihmisestä.
Ja sanokoon kuka mitä tahansa, minun mielestä molemmat ystävänpäivän juhlintatavat ovat aivan yhtä tärkeitä! On tärkeää muistaa puolisoaan, ystäviään ja ylipäänsä niitä ihmisiä, jotka omassa elämässä ovat tärkeimpiä. Ei ole olemassa väärää tapaa välittää toisesta ihmisestä. On vain olemassa monia hyviä, kauniita tapoja, joista jokainen valitsee luonnostaan sen itselleen sopivimman.


Meillä ystävänpäivää juhlitaan aikuisten kesken romanttisesti - olkoonkin, että lahjoin miestä jo eilisen puolella Jungle Juice Barin smoothiella ja muutamalla pienemmällä lahjalla. Perheen parissa tätä päivää puolestaan juhlistetaan juuri sen ystävyyden näkövinkkelistä. Lapsi pääsee käymään rakastamassaan 4H-kerhossa kavereidensa kanssa ja sen jälkeen vietetään koko perheen yhteistä ystävyysaikaa - miten, sen on vielä arvoitus. Herkkuja ja leffaa, ehkä?

Minulle ystävänpäivässä on tärkeintä lämpöinen mieli ja välittäminen.

On se hyvä, että meillä on edes yksi päivä vuodesta pyhitetty läheisistä välittämiselle ja heidän kunnioittamiselleen. Vaikka todellisuudessa, ystävänpäivän ideologia tulisi säilyttää mielessä läpi vuoden - ei ainoastaan yhtenä helmikuisena päivänä.


 

Budjettiystävällistä kotimaanmatkailua talvisessa Savonlinnassa

Minun on pitänyt jo pienen ikuisuuden verran kirjoittaa viime maaliskuisesta matkastamme Savonlinnaan, mutta se on aina jäänyt. Nyt kuitenkin otetaan hyvä asento nojatuolissa (tai missä vain oletkin) ja matkataan Savoon!

Teimme Savonlinnaan nopean, kahden päivän täsmäiskun. Savonlinna sijaitsee meiltä vain noin kolmen tunnin ajomatkan päässä - sopivan kaukana arjesta irtipääsyyn ja tarpeeksi lähellä siihen, ettei ajomatka käy uuvuttavaksi. Ajoimme mennessä Lappeenrannan, Imatran ja Parikkalan kautta. Takaisinpäin tultiinkin reittiä Puumala - Imatra - Lappeenranta, koska pitihän meidän päästä yksi Suomen pisimmistä maantiesilloista näkemään samalla reissulla.


Menomatkan välietappi - Simo Häyhän hauta Ruokolahdella

Simo Häyhä on legendaarisen maineensa vuoksi ollut miehelle tuttu jo niiltä ajoilta, kun me kaksi ei vielä olla tunnettukaan. Niinpä menomatkalla tehtiin pit stop Ruokolahden kirkolla, ja oikeastaan vahingossa löydettiin heti ensiyrittämällä Simo Häyhän hautapaikka.





Savonlinnassa on nähtävää myös talvella

Savonlinna näytti meille kahden siellä viettämämme päivän aikana sen, että kaupunki on ihana myös sesongin ulkopuolella! Saimaa näyttäytyi hyisen kauniina ja Olavinlinnakin aivan yhtä majesteettisena, kuin ennenkin. Miehelle ja lapselle vierailu Savonlinnassa oli ensimmäinen, joten keskityimme viettämään aikaa lähinnä keskustan alueella.

Meidän tukikohtamme reissun aikana oli Original Sokos Hotel Seurahuone Savonlinna, aivan kaupungin keskustassa. Tämä valinta tuli todettua monesti hyväksi, eikä todellakaan vähiten hotellin sijainnin vuoksi. Kävelyetäisyydellä olivat paitsi monet ruokapaikat, myös Savonlinnan Tuomiokirkko ja Olavinlinna, Saimaakin aivan vieressä. Omaa luksustaan oli myös se, että illalla hotellilla saunoessa pääsi tuijottelemaan Saimaata! Eihän siihen rentoutumiseen oikein muuta tarvinnutkaan.

Jo yksin kierteleminen Savonlinnassa oli omanlaisensa elämys. Niin kaunis, erilainen kaupunki, joka oli kuitenkin helposti hallittavissa myös ilman autoa. Mieli lepäsi Saimaan rantaa kävellessä ja vanhojen talojen välissä pujotellessa, matkalla kohti Tuomiokirkkoa.










Yksityiskierros Olavinlinnassa

Olavinlinna oli yksi Savonlinnan vierailumme kohokohdista, ja lähtöpäivänä kävimme ihailemassa linnaa myös sisältäpäin. Parasta sesongin ulkopuolisessa matkailussa on minusta ehdottomasti se tietty kiireettömyys - nytkin pääsimme kiertämään Olavinlinnan oppaan seurassa ihan oman perheen kesken. Ja kyllähän minä mielelläni omin oppaan kysymyksineni itselleni, kuin jaan viidentoista muun kanssa! Eivätkä ne nähtävyydetkään talvella siitä minnekään himmene - paremmin ovat näkyvillä siten, kuin turistien tungeksiessa niiden ympärillä kesäisin.
















Ja jäi sitä nähtävää seuraavallekin kerralle

Minusta parasta Savonlinnassa oli ehdottomasti sen koko. Tarpeeksi kompakti siihen, että näkee oleelliset asiat muutamassa päivässä, mutta samalla tarpeeksi suuri myös pidemmälle vierailulle. Meitä jäivät kiinnostamaan esimerkiksi Kasinosaari aivan keskustan tuntumassa, samoin Punkaharjuun olisi ihana päästä tutustumaan paremmin - nyt vain ajaa hurautimme Punkaharjun ohitse. Mukavuudenhaluisena yksilönä haluan ehdottomasti päästä kokemaan myös Järvisydämen aivan Savonlinnan lähistöllä.

Niin! Ja lisäksi, norppakellunta! Se on ihan pakko päästä kokemaan!





Paluumatkan välietappi - Saimaan silta

Kotiin ajellessa päätimme ajella vähän hitaampaa reittiä, sillä matkan varrelle sattuisi Puumalassa sijaitseva Saimaan silta. Olen itse joskus lapsena käynyt Puumalassa, mutta mitään muistikuvia niin kylästä kuin sillastakaan ei ollut. Ja olihan se vaikuttava näky!

Näihin puheisiin ja kohta seuraaviin kuviin, tältä näytti Savonlinna meidän silmissämme vuosi takaperin. Uusiksi otetaan! Mikäli hakee inspiraatiota Savonlinnan reissua varten, kannattaa tsekata Visit Savolinna -sivu. On muuten ehdottomasti yksi selkeimmistä ja houkuttelevimmista vastaavista sivustoista, joihin olen törmännyt!






Goodwill on hyvän mielen aarreaitta

** Kaupallinen yhteistyö Goodwillin kanssa **


Minä olen aina rakastanut ajatusta kierrättämisestä. Ajatusta siksi, että olen aivan liian takertuvainen materiaan ja minun on todella - siis todella! - vaikea luopua mistään. Kas kun kaikkeen siihen materiaan on ehtinyt muodostua tunneside... 

Aina silloin tällöin olen ottanut itseäni niskasta kiinni ja päättänyt, että on aika luopua edes jostakin. Lähtee tavaraa myyntiin (netti)kirppiksille ja vaikka minne - ja oikeastaan lähes välittömästi taas muistan, miksen tykkää koko hommasta. Kun minulle sitten tarjoutui mahdollisuus yhteistyöhön Goodwillin kanssa, tartuin tilaisuuteen avoimen uteliaana. Lähtötietoni olivat häpeällisen vähäiset - tiesin ainoastaan sen, että Goodwillilla kierrätetään ja tehdään hyvää.

Haminan Goodwillilla käydyn palaverin jälkeen minussa heräsi uteliaisuus, sillä jo yksin tuon tunnin mittaisen palaverin aikana opin suunnattomasti uutta Goodwillista. Vai olisitko esimerkiksi osannut arvata, kuinka merkittävä työllistämisvaikutus Goodwillilla on omalla alueellaan? Tai että Goodwillilla voit tehdä ostoksia kivijalkamyymälöiden lisäksi myös verkossa?

Tiesitkö muuten, että näissä Arvo-tuotteissa ainoa uutena ostettu osa ovat ompelukoneissa käytetyt langat? Kaikki muu on tehty käsityönä kierrätykseen lahjoitetusta materiaalista!


Oletteko muuten ajatelleet, kuinka monesti puhutaan korulausein käytännön teoista työttömyyden vähentämiseksi? Minusta Goodwillissa ihanaa on se, että siellä ei vain puhuta - siellä näitä konkreettisia tekoja myös tehdään. Lahjoituksina saadut tuotteet lajitellaan, siistitään ja hinnoitellaan, ja tämä puolestaan tarjoaa käytännön työkokemusta paikallisille pitkäaikaistyöttömille. Goodwill tarjoaa sitä tarvitseville myös henkilökohtaista valmennusta, jotta työllistyminen avoimille työmarkkinoille sujuisi entistä sulavammin. Kaikki saatu tuotto käytetään toiminnan pyörittämiseen,  jolloin hyvän rinki on valmis - omilla valinnoillaan pystyy todella auttamaan paikallisia ihmisiä.

Tällä kuluneella viikolla jalkauduin Goodwillin Haminan myymälään, Rautatienkadulle. Se on paitsi minua lähinnä sijaitseva Goodwillin kivijalkamyymälä, myös paremmin kuin kätevästi aivan työmatkani varrella. En oikein tiennyt, mitä odottaa - olin aiemmin, palaveriin tullessani vilkuillut hieman ympärilleni, mutta nyt pääsin tekemään perusteellisempaa tutkimusta ympäri myymälää. Ja voi, millaiseksi aarreaitaksi Goodwill paljastuikaan! Olen vähän tällainen tunteella elävä - en todellakaan myymälään astuessani tiennyt, millaisten löytöjen kanssa sieltä poistuisin.

Ehkä eniten minut löi ällikällä erilaisten tuotteiden määrä. Myymälässä oli aivan kaikkea aina vaatteista kenkiin ja koruihin, huonekaluihin ja sisustustarvikkeisiin sekä elokuviin, kirjoihin, keittiötarvikkeisiin, verhoihin, lautapeleihin... Voisin jatkaa tätä listaa ihan loputtomiin! Joo, saattoi tulla vähän sellainen "pieni lapsi karkkikaupassa" -fiilis...



Aivan ensimmäisinä käsiini tarttui Eiffel-torni -figuuri, jollaista meidän tyttö oli ilmoittanut kaipaavansa suurin piirtein vuosi sitten. Ja hinta - kokonaiset kaksi euroa. Kyllä, kaksi! Seuraavaksi käsiini hakeutui (ihan itsekseen, jep jep...) tuo ylläoleva, ihana kynttiläsomiste. Olin jo varautunut siihen, että mies pyörittelee päätään erityisesti mukaan tarttuneille sisustusesineille, mutta ei. Kynttiläsomiste pääsi miehen toimesta olohuoneessa paraatipaikalle!

Sisustuspuolen ollessa kunnossa päätin siirtyä käytännöllisempien asioiden pariin. Ja siellä se oli, kauan ja hartaudella etsimäni valurautakattila! Olkoonkin, etten vielä ennen sitä hetkeä ollut tiennyt edes etsineeni valurautakattilaa, saati sitten kauan ja hartaudella... Olin varautunut muhkeaan hintalappuun kattilan kupeessa, mutta sain jälleen kerran yllättyä - positiivisesti. 15 euroa valurautaisesta, erinomaisen kuntoisesta kattilasta tuntui lähes ryöstöhinnalta! Kattila kaipasi tietysti seurakseen reseptejä, joten mukaan tarttui myös keittokirjoja ja iltalukemiseksi Nicholas Evansin klassikkoromaani, Hevoskuiskaaja.

Kruunuksi tälle kaikelle löysin vielä kaikkien aikojen lempielokuvani DVD:n - sellainen on minulla joskus ollut, mutta  se on vuosien saatossa kadonnut. Nyt voin siis miehen iloksi kauhuksi katsella Holidayta ympäri vuoden, ihan milloin vain haluankaan! 



Ajatus siitä, että toisten ihmisten hyväntahtoisuuden ansiosta sain kotiuttaa kaikki nämä ihanuudet meille, oli voimaannuttava. Se jäi kummittelemaan mieleeni koko päiväksi ja illaksi, ja ryntäsin heti samana iltana tonkimaan meidän varastoamme. 

Ah! Varasto ja autotalli, meidän taloutemme loputtomat mustat aukot! Minulla on ollut tarkoituksena käydä ne läpi jo vaikka kuinka kauan, mutta vasta nyt sain siihen kimmokkeen. Ajatus siitä, että meillä voisi olla jotakin sellaista, joka ilahduttaisi jotakin toista, oli yksinkertaisesti ihana! Etenkin, kun Goodwillille lahjoittamalla tiesin samalla työllistäväni paikallisia - kaksi hyvää kärpästä yhdellä iskulla! Kolme oikeastaan, kun ottaa huomioon sen, että vapautin samalla reilulla kädellä tilaa meidän mustiin aukkoihimme. Jos (ja toivottavasti kun) meiltä maailmalle lähteneet tavarat vielä löytäisivät uuden kodin Goodwillin kautta, olisi myös neljäs hyvä teko taattu - luontoa säästäen, kierrättämällä.

Oli jopa pelottavaa huomata, kuinka paljon lahjoitusvalmista tavaraa meidän nurkistamme löytyi jo ihan päällisin puolin vilkaistuna. Vain viidessä minuutissa olin kasannut farmariautollisen tavaraa lähtövalmiuteen. Kyllä - täytin farmariauton takapaksin sekä takapenkin ääriään myöten viidessä minuutissa. Jos se ei jo yksin riitä kertomaan siitä, kuinka paljon ylimääräistä tavaraa meidän nurkissamme on... Onko edes olemassa mitään sen parempaa mittaria tälle asialle?



Millaisia tavaroita meiltä sitten lähti Goodwillille, uutta kotia etsimään?

Englanninkielisiä romaaneja, erilaisia sisustusesineitä, mattoja, lasten kuin naistenkin vaatteita, lasten kenkiä, korkokenkiä, Ikean Ektorpin sohvanpäälliset, käyttämättä jäänyt sivupöytä... 

Lahjoittaminen itsessään oli kätevää - auto vain parkkiin Goodwillin myymälän taakse ja yhdessä poikien kanssa kannettiin tavarat myymälän lahjoitusalueen puolelle. Niin ihanan vaivatonta! Jos olisin alkanut kuvaamaan jokaista tuotetta yksitellen nettikirppismyyntiä varten, olisin yhä vieläkin ottamassa niitä mokomia kuvia. Puhumattakaan siitä, millainen show tavaroiden myynti ja yksittäinen kuljettelu sitten on... Nyt sain kokonaisen autolastillisen tavaraa kätevästi yhteen osoitteeseen, ilahduttamaan niiden uusia omistajia sopuhintaan.

Ja kun kerran ilahduttamisesta puhuttiin, niin voin käsi sydämellä todeta myös erään toisenkin asian - vaikka Goodwillissä löytöjä tekevät kokevat taatusti suurta iloa, niin suurimman ilon tämän yhteistyön aikana koin itse lahjoittaessani. Ihan mieletöntä ajatella, että minulle käyttämättömäksi jääneet tavarat voivat tuoda jollekin toiselle yhtä paljon aitoa iloa, kuin valurautakattila, Eiffel-tornin pienoismalli ja kynttiläsomiste minulle!



Siinä, missä Goodwillin toiminta oli minulle suomalaisena uutta ja ihmeellistä, ei mies tuntunut yllättyvän pätkääkään, kun aloin innoissani höpöttämään hänelle Goodwillista. Miksikö? Siksi, että hänen lapsuuteensa ja nuoruuteensa Goodwill on kuulunut yhtä tavallisena osana kuin vaikkapa Walmart tai Target. Eipä se oikeastaan ihmekään ole, onhan Goodwill perustettu Yhdysvalloissa (Boston, Massachusetts) jo vuonna 1902. Goodwillille lahjoittaminen ja sieltä ostaminen on samalla tavoin ollut aivan yhtä tavallista, kuin ruokakaupassa käyminen.

Siispä tässä kohtaa onkin hyvä todeta, ettei makeaa sovi tarjoilla mahan täydeltä. Hypätään nimittäin piakoin meidän perheelle kovin rakkaaseen Utahiin ja käydään tutustumassa myös siellä Goodwillin toimintaan! Pysyhän siis kuulolla, sillä kohta on tarjolla nojatuolimatkailua kirjaimellisesti hyvän parissa Kalliovuorten juurelle!

Ja psst - nappaamalla niin Goodwillin kuin Aavan meren itäpuolen -bloginkin Facebooksivut seurantaan, et yksinkertaisesti pääse myöhästymään nojatuolimatkalta!