Vaan niin se on - Suomen kansalaisuuden hakemista ei ole tehty helpoksi


Muistatteko, kun toissailtana aloin kertoa teille tarinaa Suomen kansalaisuuden hakemisen haasteista? Tänään tälle tarinalle seuraa jatkoa. Olisi ollut kohtuutonta laittaa teidät lukemaan koko pitkä virsi yhdellä istumalla - koska vininää tästä aiheesta riittää. Ties vaikka kolmanneksikin tekstiksi...

Mitäpä sitä sitten enää enempää hullua jännityksessä pitämään - jatketaan siitä, mihin eilen jäätiin. Eikun siis toissailtana.

En kuitenkaan ollut osannut odottaa sitä, että Maahanmuuttoviraston vastaus saisi veren vain kiehumaan entisestään.

Niin, kun asia ei tosiaan olekaan aivan niin yksiselitteinen. Asumisaika lasketaan nimittäin siitä hetkestä, kun ensimmäinen kansalaisuuden hakemiseen oikeuttava oleskelulupa on myönnetty. Ihan loogista sinänsä, kyllä.


Mutta ongelma on siinä, ettei tätä oleskelulupaa ole enää olemassakaan. Kyseinen kortti on saksittu moneen pieneen palaan jo vuoden 2016 loppupuoliskolla, jolloin mies sai 4-vuotisen oleskeluluvan. Ja koska Maahanmuuttovirasto ei ilmeisesti voi tehdä mitään yksinkertaisesti (tai edes kovin asiakasystävällisesti), ei tämäkään asia tee minkäänlaista poikkeusta.

Tätä yhtä päivämäärää varten nimittäin piti postittaa kaksisivuinen, täytetty hakemus omien tietojen pyynnöstä, passikopio kaverinaan.

Naurettavinta koko sytykepaperissa kuitenkin oli se, että sinne täytyi itse keksiä vielä lain kohtakin, jonka perusteella nämä tiedot voi meille (miehelle) luovuttaa. Ymmärrän, ettei tässä ole kyse Migristä (Maahanmuuttovirastosta), vaan tämän takana on tietosuojalaki - mutta silti, naurettavaa.

Jo valmiiksi banaani otsassa avasin Migrin sivut ja sieltä Kamu Chatboxin. Käytiin taas hetki botin kanssa keskustelua, ymmärsi tällä kertaa ohjata minut ennätysnopeasti asiakasneuvojalle. Asiakasneuvojan vastaus kysymykseeni (mikä hiivatin lainkohta siihen hakemukseen pitää lykätä) oli mukava ihmettely siitä, että ai tarviiko siihen hakemukseen laittaa joku lakikin?

Nonniin. Hienoa.

Kaveri sai sitten kaiveltua jonkin lainpykälän arkistojensa kätköistä - länttäsin sen paperiin (yhdessä tämän kyseisen virkailijan nimen kanssa) ja nyt ei auta kuin toivoa, että saamme tarvittavat asiakirjat. Eli toisin sanoen, kopion alkuperäisestä oleskeluluvasta. Oikeaa päivää ennen ei nimittäin ole mitään asiaa laittaa kansalaisuushakemuksen papereita menemään, jos ei sitten halua olla 350 euroa köyhempi - tyhjästä.


Kuvittelin, että Suomessa byrokratiankin rattaat pyörisivät rasvatummin - olin väärässä

Tämä on tätä expat-elämän hienoutta. No, minulla tässä tietysti on helppo osa - olen kuitenkin omassa synnyinmaassani. Miestä jännittää maailman nykytilanne ja se, ettei meitä tulevaisuudessa ainakaan byrokratia voi erottaa. Että meillä on ainakin yksi sama kansalaisuus - että meitä kohdellaan tasavertaisesti, saman maan kansalaisina.

Olen kuitenkin rehellisen pettynyt Maahanmuuttovirastoon. Ymmärrän, ettei kyse ole yksittäisestä virkailijasta ja tiedän, että suurin osa Migrin työntekijöistä tekee varmasti parhaansa auttaakseen asiakkaita.

Mutta oikeasti - vajavainen puhelinjonotussysteemi ja ei minkäänlaista mahdollisuutta pyytää soittoa takaisin? Temppuileva Kamu Chatbox, jonka botista ei millään meinaa päästä eroon? Ammattitaidoton virkailija, joka ei tunne oman virastonsa kaavakkeiden sisältöä? Ei jatkoon. Ei todellakaan jatkoon.

No, karma varmaankin seuraa perässä ja saadaan tämän avautumisen seurauksena taistella kansalaisuuspapereiden kanssa. Olisi ehkä pitänyt julkaista tämä vasta sitten, kun kansalaisuus on miehelle myönnetty...

Kuvituksena taas varsin sekalaista seurakuntaa - Salt Lake Cityn lentokenttää, vuoristomaisemaa Montanasta ja laukkuhihnaa Suomesta. Koska kyllähän tähän monikulttuuriseen parisuhteeseen aika läheisesti tuo paikasta toiseen lentäminen vaan kuuluu.

En olisi ikinä uskonut, että Suomen kansalaisuuden hakeminen voisi vaatia näin pitkää pinnaa


Tämä blogitauko tuli kyllä aivan puskista, minulle itsellenikin. Siispä heti ensialkuun - anteeksi radiohiljaisuuteni! Se rikkoutuu juuri nyt.

Haluan nimittäin tulla inisemään sanomaan sanasen siitä, millainen prosessi Suomen kansalaisuuden hakeminen on. Uskaltaisin nimittäin väittää, että vaikka blogini lukijoista myös expateja ja paluumuuttajia löytyy, suurimmalle osalle lukijoista Suomen kansalaisuuden hakeminen ei ole varsinaisesti ollut tapetilla.


Kuinka sen Suomen kansalaisuuden sitten saa?

Alkuun lienee hyvä aloittaa parilla faktalla. Suomen kansalaisuuttahan voi siis hakea monen eri polun lopputuloksena. Meillä mies hakee kansalaisuutta pohjautuen avioliittoon Suomen kansalaisen (eli meikäläisen, raukkaparka...) kanssa. Toisin sanoen, tämä tarkoittaa muutamien kriteerien täyttämistä:

  • hyväksytty kielikoe (YKI) suomeksi tai ruotsiksi
  • neljän vuoden yhtäjaksoinen asumisaika Suomessa

Ja tietysti muitakin seikkoja - nuhteettomuutta, jonkinlaisia tuloja, ja sen sellaista. Tavallisella ihmisellä, joka avioliittoonsa nojaten hakee kansalaisuutta, läpäisty kielikoe ja täyttynyt asumisaika kuitenkin ovat ne avainasemassa olevat asiat.

Me olemme (mies on) olleet varsinaisia mallioppilaita. Olemme (mies on) kirjanneet ylös jokaisen ulkomaanmatkan päivämääriä myöten, olemme (mies on) dokumentoineet kaikki tärkeät paperit ja varmistaneet (mies on), että kaikki kriteerit täyttyvät.

Mutta sitten.


Mistä ihmeen päivästä lukien se asumisaika sitten lasketaan?

Kipitän omatoimisesti (kerrankin!) Migrin sivuille ja alan selvitellä asiaa. Mies on lentänyt Suomeen kesäkuussa 2015 jäädäkseen tänne asumaan, tahtomme ilmaisimme heinäkuussa 2015. Olisikohan virallinen muuttopäivä siis toinen näistä kahdesta?

Olen kuullut äärimmäisen huonoa palautetta Migrin puhelinpalvelusta, joten päätän avata Kamu Chatboxin, jota Maahanmuuttovirasto auliisti minulle ehdottaa. Höpötän ummet ja lammet vain tajutakseni, että vastapelurinani on botti. No, onneksi botti sentään ohjaa minut ystävällisesti aivan oikean ihmisen pakeille.

Vaan kattia kanssa, koko Kamu Chatbox ottaa ja kaatuu ja pääsen aloittamaan koko ruljanssin alusta. Tällä kertaa yritän oikoa mutkia ja pyytää asiakaspalvelijaa suoraan avukseni - mutta ei. Kun sellaisia ei heillä kuulemma ole chatin päästä tavattavissa! Selvä se, minneköhän lie ovat parissa minuutissa kadonneet...

Päivitän sivun ja aloitan alusta. Tällä kertaa saan livahdettua botin valvovan silmän alta asiakaspalvelijan luokse johtavaan virtuaaliseen jonoon. Olen ensimmäisen ja toisen keskustelun ärsyynnysmainingeissani ottanut myös puhelimen kouraani. Neljä ensimmäistä soittokertaa katkeavat, ennen kuin ehtivät alkaakaan - puhelinpalvelu on niin ruuhkautunut, etten pääse edes jonottamaan. Viidennellä kerralla pääsen jo jäämään jonon jatkoksi!

Aikaa kuluu ja kuluu. Puhelimen näytölle on jo pyörähtänyt reilut 20 minuuttia siinä vaiheessa, kun Kamu Chatboxiin ilmestyy uutta tekstiä. Hei, mua ei sittenkään oltu unohdettu!

En kuitenkaan ollut osannut odottaa sitä, että Maahanmuuttoviraston vastaus saisi veren vain kiehumaan entisestään.

Miten - siitä jatkan huomenna, tähän samaan aikaan.

Stay tuned!