Muistatteko, kun toissailtana aloin kertoa teille tarinaa Suomen kansalaisuuden hakemisen haasteista? Tänään tälle tarinalle seuraa jatkoa. Olisi ollut kohtuutonta laittaa teidät lukemaan koko pitkä virsi yhdellä istumalla - koska vininää tästä aiheesta riittää. Ties vaikka kolmanneksikin tekstiksi...
Mitäpä sitä sitten enää enempää hullua jännityksessä pitämään - jatketaan siitä, mihin eilen jäätiin. Eikun siis toissailtana.
En kuitenkaan ollut osannut odottaa sitä, että Maahanmuuttoviraston vastaus saisi veren vain kiehumaan entisestään.
Niin, kun asia ei tosiaan olekaan aivan niin yksiselitteinen. Asumisaika lasketaan nimittäin siitä hetkestä, kun ensimmäinen kansalaisuuden hakemiseen oikeuttava oleskelulupa on myönnetty. Ihan loogista sinänsä, kyllä.
Mutta ongelma on siinä, ettei tätä oleskelulupaa ole enää olemassakaan. Kyseinen kortti on saksittu moneen pieneen palaan jo vuoden 2016 loppupuoliskolla, jolloin mies sai 4-vuotisen oleskeluluvan. Ja koska Maahanmuuttovirasto ei ilmeisesti voi tehdä mitään yksinkertaisesti (tai edes kovin asiakasystävällisesti), ei tämäkään asia tee minkäänlaista poikkeusta.
Tätä yhtä päivämäärää varten nimittäin piti postittaa kaksisivuinen, täytetty hakemus omien tietojen pyynnöstä, passikopio kaverinaan.
Naurettavinta koko sytykepaperissa kuitenkin oli se, että sinne täytyi itse keksiä vielä lain kohtakin, jonka perusteella nämä tiedot voi meille (miehelle) luovuttaa. Ymmärrän, ettei tässä ole kyse Migristä (Maahanmuuttovirastosta), vaan tämän takana on tietosuojalaki - mutta silti, naurettavaa.
Jo valmiiksi banaani otsassa avasin Migrin sivut ja sieltä Kamu Chatboxin. Käytiin taas hetki botin kanssa keskustelua, ymmärsi tällä kertaa ohjata minut ennätysnopeasti asiakasneuvojalle. Asiakasneuvojan vastaus kysymykseeni (mikä hiivatin lainkohta siihen hakemukseen pitää lykätä) oli mukava ihmettely siitä, että ai tarviiko siihen hakemukseen laittaa joku lakikin?
Nonniin. Hienoa.
Kaveri sai sitten kaiveltua jonkin lainpykälän arkistojensa kätköistä - länttäsin sen paperiin (yhdessä tämän kyseisen virkailijan nimen kanssa) ja nyt ei auta kuin toivoa, että saamme tarvittavat asiakirjat. Eli toisin sanoen, kopion alkuperäisestä oleskeluluvasta. Oikeaa päivää ennen ei nimittäin ole mitään asiaa laittaa kansalaisuushakemuksen papereita menemään, jos ei sitten halua olla 350 euroa köyhempi - tyhjästä.
Kuvittelin, että Suomessa byrokratiankin rattaat pyörisivät rasvatummin - olin väärässä
Tämä on tätä expat-elämän hienoutta. No, minulla tässä tietysti on helppo osa - olen kuitenkin omassa synnyinmaassani. Miestä jännittää maailman nykytilanne ja se, ettei meitä tulevaisuudessa ainakaan byrokratia voi erottaa. Että meillä on ainakin yksi sama kansalaisuus - että meitä kohdellaan tasavertaisesti, saman maan kansalaisina.Olen kuitenkin rehellisen pettynyt Maahanmuuttovirastoon. Ymmärrän, ettei kyse ole yksittäisestä virkailijasta ja tiedän, että suurin osa Migrin työntekijöistä tekee varmasti parhaansa auttaakseen asiakkaita.
Mutta oikeasti - vajavainen puhelinjonotussysteemi ja ei minkäänlaista mahdollisuutta pyytää soittoa takaisin? Temppuileva Kamu Chatbox, jonka botista ei millään meinaa päästä eroon? Ammattitaidoton virkailija, joka ei tunne oman virastonsa kaavakkeiden sisältöä? Ei jatkoon. Ei todellakaan jatkoon.
No, karma varmaankin seuraa perässä ja saadaan tämän avautumisen seurauksena taistella kansalaisuuspapereiden kanssa. Olisi ehkä pitänyt julkaista tämä vasta sitten, kun kansalaisuus on miehelle myönnetty...
Kuvituksena taas varsin sekalaista seurakuntaa - Salt Lake Cityn lentokenttää, vuoristomaisemaa Montanasta ja laukkuhihnaa Suomesta. Koska kyllähän tähän monikulttuuriseen parisuhteeseen aika läheisesti tuo paikasta toiseen lentäminen vaan kuuluu.
