Lähimatkailua: Salpalinjamuseo

Meinasin jo sanoa, että tehtiin pieni viikonloppureissu lähimaisemissa, mutta hah. Eilenhän oli keskiviikko, eikä suinkaan lauantai! Hienosti tämä vuorotyöskentely sekoittaa pään ja mielen.

Joka tapauksessa, tällä kertaa jätimme keppihevosen kotiin parkkiin ja otimme suunnaksi lapsen kanssa Salpalinjamuseon Miehikkälässä. Vaikka Salpalinjamuseo sijaitseekin käytännössä "omilla kylillä", olen viimeksi käynyt siellä kunnolla kiertelemässä joskus lapsena. Äiti varmaankin muistaisi paremmin ajankohdan...

Nyt oli siis jo korkea aikakin viedä oma jälkikasvu ihmettelemään Miehikkälän kiistatta kuuluisinta nähtävyyttä (kyllä, on Miehikkälässä enemmänkin, kuin vain Salpalinjamuseo). Kovinkaan paljoa en osaa kaikesta kertoa, sillä liikuimme opastetaulujen varassa ominemme. Palaan muuten Salpalinjamuseolle vielä toistamiseenkin, sillä kertaa kuitenkin heinäkuun alusta - mutta jätän ne tarinat ihan omaan postaukseensa.

Niin - jos haluat lukea enemmänkin meidän lähimatkailuseikkailuistamme, vilkaise tänne! Kaikki lähimatkailuaiheiset postaukset löytyvät tagin "lähimatkailu" alta.

Missä?

Säästöpirtintie 70, Miehikkälä
Tarkemmat koordinaatit saat Salpalinjamuseon sivuilta.

Huomionarvoista?

Selkeästi merkityistä reiteistä löytyy jokaiselle jotakin, niin oman fyysisen kunnon kuin käytettävissä olevan ajankin mukaan. Ötököistä ei ollut riesaa oikeastaan ollenkaan (ihan hyvä niin, koska unohdin myrkyt kotiin) - ainoastaan kahvilaan tauolle istahtaessa hyttysiä löytyi parviksi saakka.

Hyvillä, tukevilla jalkineilla pärjää - juotavaa kannattaa varata mukaan. Päivän aikana tulee monia nousuja ja laskuja, ja ainakin minulta ne veivät mehut aikalailla!

Kenelle?

Museoalueelle voivat hyvillä mielin tulla niin lapset kuin nelijalkaisetkin perheenjäsenet. Useammassakin kohtaa museoaluetta muistutetaan, ettei karvakaveria tarvitse jättää autoon - sen sijaan koirat ovat tervetulleita ulkomuseoalueelle ja henkilökunta puolestaan opastaa lemmikeille sopivan paikan sille aikaa, kun perheen ihmisjäsenet haluavat nautiskella kahvilan antimista. Toki esimerkiksi korsuihin ei koiraa pysty (eikä varmaan ole järin hyväkään) ottaa mukaan, mutta muuten karvaiset kamut pääsevät nauttimaan museosta yhtälailla. Taitaakin olla, että seuraavalla kerralla meidän Helmi lähtee mukaan...

Lisätietoa?

Runsaasti lisätietoa löytyy Miehikkälän Salpalinjamuseon omilta kotisivuilta - myös venäjäksi ja englanniksi.


Mutta nyt - tutuksi tulleeseen tapaan - kuvien pariin. Enjoy!


Tästä lähdettiin liikkeelle. Meille valikoitui vähän sateinen päivä, joten kuvatkin ovat sen mukaisia - onneksi suurimmilta osin vain tihkutti, joten aivan läpimärkiä ei sentään oltu.


Aivan päärakennuksen vierestä, punaisen reitin varrelta löytyy muunmuassa tällainen. Mutta kuten museoalueella ilmoitettiin - opastekylttejä ei saa kuvata - en kuvannut niitä edes tähän myöhempään (omaan) käyttööni, joten en valitettavasti osaa tästä sen tarkemmin kertoa. Jonkinlaisesta kanuunasta kuitenkin oli kyse.


Niin no juu - näkyyhän tuossa jollakin tapaa tuota opastekylttiä, muttei nyt luettavaksi asti kuitenkaan. Kuvan idea kuitenkin on siinä, mihin lapsi keskittyi heti kanuunaan tutustumisen jälkeen - museoalue tarjoili nimittäin niin isommille kuin pienemmillekin metsän antimia, mustikoita ja metsämansikoita.


Vaikka tässä ei sisiliskoa olla kuvattukaan, niin - näettekö tuolla oikeanpuoleisen opastekyltin vasemmalla puolella tuon pienen, laminoidun kuvan sisiliskosta? Näiden ideana oli tarjoilla tekemistä lapsille. Myös oma jälkikasvuni metsästi punaisen reitin varrelle piilotettuja sisiliskoja, joita oli kaikkiaan kuusi kappaletta. Mikäli jokaisen kuuden nimet sai taltioitua keräilylapulle oikein, myönnettiin kahvilassa kunniakirja lapselle ansiokkaasta liskojahdista. Viimeistä liskoa metsästettiin melko huolella, mutta juonipaljastuksena - löytyi se.



Tässäkin pätkä punaista reittiä - korkealla siintää näköalatorni.


Juoksuhaudoissa.


Korsuun tiemme käy!


Rappujen kanssa sai olla tarkkana, mutta onneksi molemmin puolin löytyi kaiteita kiinni pidettäviksil


Tässä korsussa oli paitsi tähystysaukko, myös aseistus - pääsette myöhemmin näkemään, miltä tämä korsu näytti ulkoapäin katsoen. Valitettavasti kaikki sisäkuvat olivat melkoisen tärähtäneitä, enkä jaksanut viedä kameralle jalkaa mukanani, joten sisäkuvat jäävät esiteltäväksi toiseen kertaan.



Minnes sit?


Meidän perheen perinteeksi muodostunut kenkäkuva - tällä kertaa se otettiin jonkunlaisen peitetyn juoksuhaudan päällä. Joo - saatte ihan vapaasti nauraa tälle miun terminologialleni. Tiedän, että se on pahasti pielessä! :---D


Seuraavana vuorossa korsu, jossa majoituttiin, laitettiin ruokaa ja sanalla sanoen elettiin. Tai lähinnä - oltaisiin voitu elää, jos tilanne sitä olisi vaatinut.


Tältä näytti korsun käymälä.


Myös tästä korsusta löytyi puolustautumiskeinonsa. Tällä kertaa maailman mahtavin muksu ohjaksissa.


Myönnän, etten vielä tästä kuvaa ottaessani tiennyt, mitä varten nämä aukot olivat. Kotona mies katsoi kuvaa ja tuumasi, että näistä on pudotettu kranaatteja (?) tai jotakin vastaavaa.


Vasemmalta oikealle - ilmastointilaite, lavuaari, äsken nähdyt kranaatinheittoaukot (kai...) ja hella. Kuva itsessään otettu punkan ääreltä.


Punkan päältä. Kaikki korsussa oli jaettu omiin huoneisiinsa: käymälä omana huoneenaan, aseistus puolestaan löytyi omasta huoneestaan ja makuutilat ruoanlaittomahdollisuuksineen taas omasta huoneestaan.


Näitä punkkia oli korsussa yhteensä neljä - nämä kaksi yhdessä huoneessa hellan ja ilmastointilaitteen kanssa, toiset kaksi puolestaan tähän huoneeseen johtavalla "käytävällä". Korsun piti opasteiden mukaan tarjota paikka 20:lle miehelle, joten pikaisella laskutoimituksella yhdelle laverille pitäisi mahtua viisi miestä. Melkoista...




No mikäs se sieltä pilkottaa? Salpalinjan yksi näkyvimmistä nähtävyyksistä on juuri tämä kuvassa näkyvä panssarivaunu - olenkohan ihan väärässä jos väitän, että Sotkaksi sitä kutsutaan. Tämä panssarivanhus nimittäin näkyy Miehikkälä-Taavetti -väliselle tielle, onhan se aivan tien vieressä.


En tiedä, mikä tämä on, mutta melkoisen mielenkiintoiselta (ja kuvattavalta!) se näytti. Tämä löytyi panssarivaunun vierestä.



Muistatteko, kun joitakin kuvia takaperin kerroin, että pääsette vilkaisemaan erästä korsua ulkoapäin? No, tässä se olisi! Isomman aukon (vasemmanpuoleisen) takaa löytyi ihan asekin, pitkulaisemmasta ilmeisesti ammuttiin ihan omin asein ja kätösin. Ja lapsi tietenkin kurkkii sisälle, kun ei sisältä riittänyt pituutta katsella ulos.


Väliaika - kahvia (vettä) ja pullaa (feta-kanapiirakkaa). Vesi tuli enemmän kuin tarpeeseen, sillä päivän aikana kierrettyjä kilometrejä kertyi melkolailla!


Pienen tauon jälkeen lähdettiin vielä etsimään yhtä puuttuvaa sisiliskoa, joka oli lapsen ja diplomin välissä. Vinkkinä niille, jotka tämän postauksen innoittamana (tai muuten vain) haluavat lapsivahvistuksin lähteä Salpalinjalle - se meille viimeinen sisilisko löytyi tästä kuvasta. No... Eihän se tietysti tässä kuvassa näy, mutta idean ymmärtänette.


Agendaan kuului myös näköalatorniin kiipeäminen. Lapselle pitää antaa aivan erityiset pointsit siitä, että kiipesi myös - portaissa oli aivan j-ä-r-j-e-t-t-ö-m-ä-t väliköt, ja jopa tällaiselle (lyhytjalkaiselle) aikuiselle oli melko epämukavaa kiivetä ylös niin laajalti asetelluin askelmin. Ehjinä, joskin hitaasti, kuitenkin päästiin ylös sekä vielä alaskin. Ja no... Kyllähän tällainen näkymä on vähän isommankin vaivan arvoinen!


Etsi kuvasta panssarivaunu.


Ja vaikka itse museokin on äärimmäisen kiinnostava, myös luonto on varsin upea Salpalinjan alueella. Kyllä tätä näkymää olisi katsellut vaikka pidempäänkin!


Tältä näyttävät kahvio ja museon sisätilat - ulkopuolelta käsin.


Myös parkkipaikalta löytyy suuret opastetaulut, joiden avulla pääsee alkuun. Minä tosin järjestyksen ja järjestelmällisyyden lahjakkuutena kuvasin nämä viimeiseksi. ;)

Mitäpä tästä muuta voi sanoa kuin sen, että menkää ja käykää! Vaikka sotahistoria ei niin kovin lähellä sydäntä olisikaan, Salpalinja on äärettömän mielenkiintoinen ja koko perheelle soveltuva matkakohde läheltä - eteläisestä Kymenlaaksosta.

Kaksi uutta Klipsuttelijaa + ylläri!

Muistatteko, kun reilu viikko sitten kerroin teille Klipsuttimesta ja sattuipa kylkiäisiksi vielä arvontaakin? Sunnuntaina sulkeutuivat vaaliuurnat ja itse arpoja päästiin nostelemaan tänä aamuna - välillä onnettarelle kuonoaan lainasi Helmi-koira, välillä puolestaan nostettiin ihan miesvoimin voittajan nimeä lappujen seasta.

Osallistujia arvonnassa oli kaikkiaan parisenkymmentä - jostakin mystisestä syystä kaikki kommentit eivät kuitenkaan blogin puolella näy, vaan osa kommenteista jäi Facebookin moderoinnin uumeniin jumiin. Kaikki osallistujat kuitenkin saivat oman arpalipukkeensa teknisistä ongelmista huolimatta, ja arpajaispuuhiin päästiin heti aamutohinoissa. Pahoittelut muuten tällaisesta tyylipuhtaasta parin päivän myöhästymisestä - eilinen (vai olikohan se toissapäivä...) kului sängynpohjalla maatessa ja unta tankatessa piristävän pikku 26+ tuntisen työrupeaman jäljiltä.

Mutta ei pidä pitää hullua kauempaa jännityksessä, vaikos eikös?

Arvonnassa maailmalle pääsee lähtemään kaksi Klipsutinta, ja uusia Klipsuttajia arvonnan päätteeksi ovat...


Marika Broas
Eero Rikkola
Soile Haapalainen

Allekirjoittanut kuin arvon arvontatiimimmekin onnittelee voittajia!

... Eikun mitä häh. Kaksi arvottavaa Klipsutinta, menikö nainen ihan sekaisin laskuissa?

No meni ja ei. Kävi nimittäin niin kivasti, että sain bonuksena arpoa vielä yhden ylimääräisenkin Klipsuttimen, joten kaikkiaan onnekkaita voittajia olikin kahden sijasta kolme. Pitäkäähän Facebookinne avoinna, nimittäin kerran kätevästi saan teihin jokaiseen naamakirjan kautta hyvin yhteyden, naputtelen sinne viestiä ja pääsette odottelemaan omia Klipsuttimianne!

Mikäli Onnettaremme eivät tänään olleet suosiollisia, muistattehan - Klipsuttimen voi myös tilata omaksi helposti verkkokaupan puolelta!

Kuuman kesäpäivän pelastus

Tänä kesänä kuumat päivät ovat olleet kovin vähissä. Onneksi niitäkin on mahtunut joukkoon edes muutama, joten pitänee pysytellä edelleen optimistisena!

Ja koska tänään näyttäisi (ainakin täällä meidän nurkilla) olevan oikein kiva ja lämpöinen kesäpäivä, ajattelin jakaa teidän kanssanne jotain herkullista. Voi olla, että olen hieman hätiköiden liikkeellä - kas, kun eiköhän heti huomenna keli esittele kurjuuttaan - mutta pitää muistaa pitää tiukasti kiinni sieltä takataskusta pilkottavasta optimismista!

Haluaisin siis tässä vaiheessa jakaa teillekin kaikkein parhaimman mahdollisen kuumien päivien juoman, pelastajan suorastaan. Minä - tällaisena vesivammaisena - kun juon vettä todella valikoiduissa paikoissa kuin olosuhteissakin, olen saanut tästä itselleni melkoisen suurta apua. Pystyn kuskaamaan tätä vettä mukana minne tahansa, ja se säilyttää hyvän makunsa - toisaalta, kaikkein parhaiten se toimii viilentäjänä suoraan jääkaapista.

Kaikki mitä tarvitset, ovat vesi, sitruuna, lime ja tuore minttu.




Näitä voi lisäillä veteen sopivassa suhteessa, oman maun mukaan. Minä laitan mukilliseen yleensä yhden sitruunasiivun puolitettuna, sama annostus limeä - mukaan vaihtelevasti 2-4 mintunlehteä siitä riippuen, kuinka nopeasti haluan mintun maun tulevan läpi. Mintulla tosin on myös kääntöpuolensa, se nimittäin vain vahvistuu ja vahvistuu, peittäen lopulta sitruunan ja limen lähes kokonaan alleen.

Toiset saattaisivat lisätä tähän komboon myös tuorekurkkua, mutta minä, myöskin kurkulle muka-allergisena (hyi luoja, kurkkua. Yök!) passaan tämän herkun omasta vedestäni.

Vinkki vitonen - muista juoda pillin kanssa, mikäli juot paljon. Sitruunan on ainakin joissakin lähteissä sanottu kuluttavan hampaiden kiillettä, joten tätä ei kannata ainakaan ehdoin tahdoin lähteä testaamaan itse.

Millaisia variaatioita sinulla on kesän herkkuveteen?

Lähimatkailua: Heinälammin luontopolku

Kevät ja kesä 2017 ravisteli minua hereille aivan uudella tavalla. Aloin ymmärtää, että tässä aivan lähelläkin on paljon nähtävää ja koettavaa! Sain siis vihdoin kimmokkeen ottaa itseäni niskasta kiinni, ja niinpä suuntasimme noin 15 kilometrin päähän, Heinälammen luontopolulle.

Tämänkertainen oivalluksen kohde lähimatkailun saralla on Pyhällössä (Turkialla) - kansantajuisemmin Haminan pohjoisnurkassa - sijaitseva Heinälammin luontopolku. Taidan tällä kertaa jättää kuvat pääosaan ja yrittää päästä näiden horinoideni kanssa vähän vähemmällä, kuvat kun tunnetusti kertovat tuhatta sanaakin enemmän. Saatan silti sortua kuvateksteihin, joten älkää kovin kovaa kivittäkö.

Nyt tarkastellaankin siis Heinälammin luontopolkua äidin, (kohta) 9-vuotiaan tyttölapsen sekä keppihevosen (kyllä...) näkökulmasta.

Missä?

Riilahdentie 420, Pyhältö (Hamina)

Pyhällön Salelta ajaa perille noin 10 minuuttia, ihan hyväkuntoinen (= vaivatta autolla ajettavissa oleva) hiekkatie perille. Turkiantieltä käännyttäessä Riilahdentielle selkeä opastus "luontopolku"-kyltein, joita seuraamalla pääsee perille. Jos meinaa viimeisen, Riilahdentieltä tehtävän käännöksen jälkeen usko loppua, niin vink vink - kannattaa vaan ajaa ihan perille saakka. Lopussa kääntöpaikka, josta pääsee lähtemään reitille kumpaan tahansa suuntaan.

Tulosuunnasta lähden vasemmalle reitti lähtee virallisesti, kääntöpaikalta löytyy myös kartta. Jos haluaa puolestaan oikaista laavulle, kannattaa lähteä suoraan vaan oikealle.

Huomionarvoista?

Kumisaappaat (tai ainakin vedenkestävät jalkineet) ovat must, koska yli puolet reitistä on hyvin vetistä / suoaluetta / jotain sen tyyppistä. Myös juotavaa kannattaa varata ihan reilulla kädellä. Reitin loppupuolella hyvässä kunnossa oleva laavu sekä huussi, näistä pointsit lapsen kanssa liikkuvana aivan erityisesti! Laavulta löytyy myös polttopuita ja hyvä grillauspaikka.

Hyttyskarkotteita kannattaa myös varata matkaan - meidän kiusana olivat vuoroin jalkoja pitkin kiipeilevät muurahaiset, vuoroin jättiläismäiset paarmat ja vielä näitäkin enemmän hyttyset. Ei mitään maata mullistavaa, mutta kannattaa ottaa huomioon.

Kenelle?

Kenelle tahansa, joka pystyy hyvin kulkemaan omilla kahdella (tai miksei vaikka neljälläkin) jalalla. Meillä meni isomman lapsen kanssa reissu oikein mukavasti - en kuitenkaan voisi kuvitella alle 5-vuotiasta tänne kävelemään, joten tästä nuorempi ikäluokka reitille luultavasti tulisi kulkea rintarepussa tai kantoliinassa. Koira täällä saattaisi muutamaa tiukempaa paikkaa lukuunottamatta pärjätä, mutta näppärästi pääsi kepparikin mukana - mitä nyt äiti muutamissa kohdin joutui auttelemaan.

Lisätietoa?

Mm. kartta ja perustietoa löytyy Haminan kaupungin sivuilta (Luontopolut > Heinälammin luontopolku).

Ja sitten ne kuvat. Pahoitteluni - näitä on paljon. Enjoy!


Luontopolulle lähdetään tällaisista asetelmista.


Luontopolun alkupäässä oli enemmän naavaa, kuin mitä olen ikinä elämäni aikana nähnyt. Tässä murto-osa...



Alun jälkeen päästään kiertelemään melko tiheässäkin metsässä.



Tervahaudan nurkilla oli aivan jäätävän paljon hyttysiä.


Siellä se Heinälampi jo pilkottaa!





Tätä kuvaa jälkeenpäin kotona katsellessani en oikeastaan osannut ajatella mitään muuta kuin sitä, että Suomi on kyllä aivan käsittämättömän kaunis maa. Ja mikä parasta, kaikki tämä kauneus löytyy noin 25 minuutin ajomatkan päästä kotoa!



Kuten kuvasta ehkä näkyykin, tässä vaiheessa oltiin jo kiivetty melko korkean mäen laelle - lampi siintää alhaalla vasemmalla.



Juonipaljastus: suurin piirtein tämän kallion päällä on laavu. Sinne kuitenkin pitää kiertää melkoisen mielenkiintoista reittiä, joten... Ei siitä vielä sen enempää.



Mainitsin äsken siitä, kuinka laavu on jossakin tuolla kallioiden päällä. Mutta kuinka sinne päästiin... Tässä etappi #1.


Etappi #2 - tuosta kahden kiven välistä ujuttauduttiin siis, köyden avustuksella.


Mutta katsokaa nyt vaikka tätäkin - oli kyllä kaikkien jyrkkien rappusten kuin narun varassa roikkumisenkin arvoista!





Kallion laella on aika kiva paikka laavulle.



Parkissa. Meillä hyväksi valinnaksi osoittautui mieheltä lainaan napattu armeijan reppu, jonne mahtui paljon tavaraa (ja joka oli mukava kantaa mukana). Meillä oli mm. eväitä (4 litraa vettä, ruisleipää, juustoa, suklaata, grillimakkaroita), hyttyskarkotteet, puhelin, sekä tällaiselle eränkävijälle pikku-kosani, joten ihan perinteisessä Salen kassissa ei näitä olisi kyllä tullut kanniskeltua.



Bongattiin myös lento Shanghaista Frankfurtiin grillailun lomassa.


Believe me when I tell you, mikään ei maistu paremmalta kuin avotuligrillauksen kautta käynyt ruispala cheddarilla.


Lopuksi vielä erityismaininta tälle supersöpölle huussille! Löytyy siis aivan laavun takaa - sisällä on toki reilulla kädellä vessapaperia sekä positiivisena yllätyksenä myös käsidesiä. Ihan mahtava juttu!