Amerikan ihmemaa, osa #1

Sain jokin aika takaperin Eveltä toiveen kertoa eroista Suomen ja Yhdysvaltojen välillä - ja niinhän siinä vaan pääsi käymään, ettei näitä mitenkään saa mahdutettua yhteen postaukseen... Näin ollen, kirjoittelin aiheesta useammankin eri kokonaisuuden - ja ainakin kolmena seuraavana tiistaina pääsette lukemaan (kulttuuri)eroista!

Toiveita saa ja pitääkin laittaa tulemaan myös matkan varrella!

Aivan ensimmäisenä otan käsittelyyn arkeen ja asumiseen liittyviä asioita - sellaisia, jotka tulevat väistämättäkin esiin jokapäiväisessä elämässä. Huomioitavaa on se, että kirjoitan ainoastaan Utahin näkökulmasta ja omien kokemuksieni pohjalta! Osa huomioista myös mieheltä - hän tosin pääsee myöhemmin ääneen suomalaisten kummastusten parissa. Palataan tähän kuitenkin uudemman kerran sitten, kun sen vuoro on!


Omituiset ovet. Ovet avautuvat suomalaisittain katsoen aivan väärään suuntaan. Tästä ollaan oltu meidän taloudessa montaakin eri mieltä - miehen mielestä on hyvä, etteivät ovet avaudu esim. käytävään tukkeeksi, minusta puolestaan ovien avautuminen 'väärin päin' on vaan, niin - väärin. Ovinuppeja löytyy joka paikasta ja kahvat ovat lähinnä harvinainen herkku, eikä nupillisen oven takaa todella ole asiaa pois esimerkiksi rasvatuilla käsillä tai liukkailla hanskoilla. Myös lukot ovat jokseenkin eri tavoin toimivat suomalaisiin vastineisiin verrattuna - ovi ikään kuin napsautetaan lukkoon toiselta puolelta, meillä Suomessa vastaava tapahtuu pienestä "napista" oven välissä, ja ovi menee itsestään lukkoon kiinni painaessa.

Pieni oviekstra vielä: keittiön kaapinovet olivat vetimettömät.

Kaikenlaista kodissa. Kotiasioista voisin ehkä mainita silmiinpistävimpinä asioina kodinkoneiden kookkuuden. Tilaan, jonka pyykinpesukone ja kuivausrumpu veivät, olisi kevyesti saanut ainakin kolme ja puoli sellaista pesukonetta, joka meillä on nyt kylpyhuoneessa! Jotkut kodinkoneet - kuten ihanainen (not) pystyimuri ja hella kiekuroineen - ovat myös äärimmäisen epäkäytännöllisiä.

Kokolattiamattoja löytyy lähes poikkeuksetta jokaisesta asunnosta / kodista. Meillä siivousta sentään helpottaa se, että meistä kumpikaan ei käytä kenkiä sisällä - mies tosin käytti täällä sekä Utahissa sisätohveleita.

Suihkussakäynnissä puolestaan raivostutti aina se, ettei suihkua ollut toivettakaan ottaa käteen - sen sijaan sai tyytyä siihen, että korkealle kiinnitetyn hanan alla sai pyöriä ja harjoittaa jos jonkinlaisia akrobaattisia liikkeitä päästäkseen eroon viimeisistäkin saippuanrippeistä. Hommaa hankaloitti vielä sekin, että suihku sijaitsi ammeessa - tuli liukasteltua saippuaisella, kaartuvalla ammeenpohjalla monestikin.

Toisaalta, isoa plussaa saa minulta asuntojen / kotien avaruus ja valoisuus - ainakin niiltä osin, mitä itse olen nähnyt ja kokenut, ja pystyn vertaamaan vastaaviin suomalaisiin. Utahin asunnossa oli myös vaulted ceiling, ns. korotettu katto - ja olihan se kieltämättä aika kiva.


Kummalliset mittayksiköt. USA:ssa mitään ei mitata järkevästi - tai ainakaan suomalaisen näkökulmasta katsoen järkevästi. Lämpötilat ovat Fahrenheiteissa, litroja puolestaan ei tunneta ollenkaan - sen sijaan tilavuutta mitataan (muun muassa) gallonissa. Matkojen osalta käytetään maileja, mutta todellisuudessa matkaa mitataan ennemminkin minuuteissa. Liikenne - johon palaan myöhemmin - kun ei välttämättä ole niin yksinkertainen asia, että mailit menisivät yksiin minuuttien kanssa. Meidän arjessamme molempien maiden mittayksiköt kulkevat vähän rinta rinnan - käytän kumpiakin suhteellisen sujuvasti, amerikkalaisia tosin välillä aika reilustikin pyöristellen.


Valet Trash Service. Ai siis mikä? Tästä minulla ei ole erityisen paljoa pohjaa kirjoittaa, ei ole omakohtaista kokemusta. Enkä tosin ihan ymmärrä, miksei omia roskiaan jokainen jaksaisi viedä itse isompaan astiaan... Käytännössä katsoen tämä tarkoittaa lähinnä sitä, että roskapussit voisi dumpata oven ulkopuolelle, ja juuri tähän työhön palkattu henkilö hakisi ne siitä roskiin sinun puolestasi.

Silppuri. Myönnän, tätä ikävöin! Amerikkalaiskodin sydän on ehdottomasti altaanpohjalta löytyvä silppuri. Käytännössä katsoen altaaseen huuhdottiin lautasilta ruoantähteet, lopuksi laitettiin silppuri hetkeksi katkaisijasta päälle. Harvinaisen helppo tapa päästä eroon biojätteistä veden mukana, mutta silti... En ihan täysin tätä allekirjoita, vaikka helppoudesta pidänkin. Ei se nimittäin turhan paljoa harmita sekään, että noukin Suomessa ruoantähteet sihdin avulla suoraan roskikseen - ihan helppoa sekin.

Sihdillä on myös yksi toinenkin hyvä puoli - sen läpi ei oikeasti saa mitään kovinkaan isoa sujautettua viemäriin. Ei sillä, että vahinkoja olisi koskaan käynyt... Eipä - pesin liat Jettylta muistoksi nappaamistani pikkukivistä, joista yksi sitten tietenkin luiskahti silppuriin. Mies ei kiittänyt, kun pääsi työntämään kätensä kahden terän lävitse mutkan kohdalle, jonne kivi oli onneksi pysähtynyt. Olisi ollut kohtuullisen kallis korjattava, jos olisi kivi päässyt kiinni silppuriin...


Raha ja maksaminen. Rahaan liittyvistä asioista en edes teeskentele tietäväni erityisen paljoa - meillä mies nimittäin on se, joka huolehtii talouteen liittyvistä asioista. Sen verran kuitenkin osaan sanoa, että palkka tuli shekkinä, jonka vaihtamiseksi rahaksi sitten huolehdittiin itse. Laskut maksettiin hieman sen mukaan, mitä mikäkin yhtiö velvoitti - osa laskuista hoitui suoraveloituksella, osalle puolestaan lähetettiin shekki kirjeenä. Vuokra maksettiin aina kerran kuukaudessa suoraan toimistolle - shekillä sekin. Suomalaisella kortilla maksaminen onnistui - jos onnistui. Esimerkiksi 7-Eleven ei koskaan, ei missään kelpuuttanut suomalaista korttiani - toisaalla maksu onnistui suomikortiltakin ongelmitta.

Vakuutukset. Yhdysvalloissa autovakuutus oli aika samaa hintaluokkaa, kuin nykyinen suomalainen - tästä tosin suuri kiitos hyvälle ajohistorialle. Vastaavasti, mikäli rekisterissä sattuu olemaan esimerkiksi DUI-tuomio, (auton) vakuutukset moninkertaistuvat. Siinä, missä Suomessa terveydenhuolto on pääsääntöisesti maksutonta ja tasoltaan hyvää, USA:ssa terveydenhuolto määräytyy juurikin vakuutusten perusteella. Toisaalta, rahoille saa vastinettakin - on pehmeitä sohvia, televisioita, luettavaa ja katsottavaa - kuin ammattitaitoakin.


Auton käyttö ja rekisteröinti. Korostan, että puhun ainoastaan Utahista - minulla ei ole pienintäkään käsitystä siitä, miten yksityiskohdat muissa osavaltioissa menevät. Auto täytyy uudelleenrekisteröidä joka vuosi oman asuinosavaltion (muuttaessa toiseen osavaltioon, kilvet autoon siis vaihtuvat kokonaan - samoin rekisterinumero) DMV:ssä. Kun tiskin takana palvelevalle ihmiselle on ojennettu sopiva määrä rahaa, saa käteensä kaksi tarraa - toisessa kuukautta osoittava numero, toisessa vuotta. Nämä liimataan auton takarekisterikilpeen kiinni, omille paikoilleen. Katsastuksetkin menevät pikkuisen eri tavalla kuin Suomessa; neljä-, kahdeksan- ja kymmenvuotiaat autot tulee katsastaa (ikääntymisvuonna), kymmenen vuoden jälkeen joka vuosi.

Terveydenhuolto. Tästä minun on pakko sanoa heti alkuun, että kokemukset omalta osalta ovat äärettömän suppeat. Meillä (miehellä) nimittäin on aina ollut vakuutusasiat todella hyvin, joten en onneksi ole päässyt näkemään terveydenhuollon nurjaa puolta USA:ssa. Olen kuitenkin (kalliista) vakuutusmaksuista huolimatta nähnyt (kalliita) lääkärilaskuja, mutta toisaalta... Ainakin me ollaan saatu rahoillemme myös vastinetta.

Verot. Sama juttu toisaalta, kuin rahojen kanssa - en edes väitä tietäväni niistä kovinkaan paljoa (muuta kuin sen, että ihan kammottavan monimutkaiset ne on). Utahissa, tammi-helmikuussa mies täytteli niitä muistaakseni reilun viikon verran eri arki-iltoina - erityistä lystiä puuhaan tuo se, että osavaltiolla ja valtiolla itsellään on omat veronsa, jotka kummatkin pitää täyttää - erikseen tietenkin (federal vs. state taxes). Suomalaisella on aika lokoisat oltavat, kun pääsee suoraan laitoksen sivuilta täyttämään kaiken tarvittavan verkkopankkitunnuksien avulla, ilmaiseksi. USA:ssa meininki on aivan päinvastainen.

Saat nimittäin maksaa nettisivustolle oikeudesta (tai pikemminkin ohjelmistosta), jonka kautta täyttää verot - ensimmäisenä tulee mieleen TaxAct ja TurboTax. Tunnistautuminen tapahtuu kysymyksillä, joten suomalaisten verkkopankkitunnuksien kaltaista, yhtä luotettavaa tapaa ei siis ole - ainakaan minun tietääkseni, korjatkaa jos olen väärässä. Veroissa on ehdottomasti osavaltiokohtaisia eroja.


Oliko joukossa yllättäjiä vai löytyikö listalta pelkästään tuttua huttua?

Indian Princess Bread, eli squaw, eli taivas maan päällä

Ruoka on ehkä yksi niistä asioista, jonka meistä jokainen yhdistää kohtalaisen kiinteästi jonnekin tiettyyn paikkaan. Siellä tuli maistettua ensimmäistä kertaa sitä, toisaalla puolestaan tutustuin tähän, kolmannessa paikassa opin pitämään tästä... Ja niin edelleen.

Tumman riisin, quinoan ja valkosipulin taivaallinen yhdistelmä on minulle luultavasti aina yhtä kuin Utah - aivan, kuten tonnikalalla ja cashwella höystetty pastakin, tai munakas hunajalla ja kanelilla. Hyviä nämäkin, mutta squaw... Squawia voisin syödä joka päivä, missä tahansa muodossa vain ja milloin vain. Oli siis jo korkeakin aika ottaa itseään niskasta kiinni ja kokeilla, saisiko leipomalla läheskään samanlaista leipää aikaiseksi, kuin Aspen Mills.

Alla on resepti, jonka muuntelin netistä löytämästäni - ja kyllä minä ehdottomasti peräänkuuluttaisin karamelliväriä. Itse leivon cupseina, kun kotoa löytyy sekä USA:n mittakupposet että suomalaiset, deseillä toimivat - hyvä muuntotyökalu täällä, jos cups-mittoja ei kaapista löydy.

Squaw

Alkuperäinen resepti: Outback Bread Copycat

1 ½ cups (3,5 dl) kädenlämpöistä vettä (noin 105 °F)
2 rkl siirappia
½ cup (1,2 dl)  juoksevaa hunajaa
kuivahiivaa nestemäärän mukaan (ohje paketista)
½ cup (1,2 dl) voita tai margariinia
3 ½ cups (8,3 dl) vehnäjauhoa
3 - 4 cups (7 - 9,5 dl) korkeaproteiinista jauhoa
2 rkl kaakaojauhetta
2 tl suolaa
pinnalle seesaminsiemeniä

** Siirappia lorautin ainakin tuplasti, kuivahiivaa pussin verran, korkeaproteiinisena jauhona käytin hiivaleipäjauhoja. Minulta puuttui kokonaan vital wheat glutein (yhdistin sen yleisjauhoihin ja enemmän proteiinia vaan kokonaisuuteen, auttaa kohoamisessa) sekä karamelliväri jäi uupumaan. Karamelliväriähän olis saanut poltt... Keittämällä sokeria, mutta en halunnut polttaa keittiötä. Niinpä korvasin tämän siirapilla - toimi, tavallaan. Hunajaa olisin voinut laittaa vähän enemmänkin, ja makeampaa olisi siis saanut olla muutenkin. Alkuperäinen ohje myös kehottaa vuoraamaan vuoan maissijauholla - minä taas tykkään squawistani seesaminsiemenillä. Makuasioita.

1. Ensimmäiset neljä ainesosaa yhteen (vesi, siirappi, hunaja ja hiiva), tämän jälkeen jauhoista puolet molempia, mausteet (kaakao, suola) ja tämän jälkeen vielä toinen puolikas kumpiakin. Lopuksi sekaan rasva. Taikina saa jäädä aika löysäksi, jos siis ei välttämättä tavoittele leivistä kauneuskuningattaria - eli ei halua alkaa kaulia taikinaa nätisti vuokaan aseteltavaksi, ei taikinan tarvitse olla erityisen helposti käsiteltävää.

2. Taikina kohoamaan lämpimään paikkaan, ja kun taikinaa on tuplamäärä alkuperäiseen verrattuna, voi sitä alkaa asettelemaan leipävuokiin. Itse täytin vuoasta noin puolet, ei kohonnut enää uunissa ylitse. Ennen uuniin laittamista tasoittelin hieman, ja laitoin päälle koristeeksi seesaminsiemeniä.

3. Uunissa leivät saivat viettää 350 °F (eli noin 175 °C) 20-25 minuuttia.





Allekirjoittanut ei erityisemmin tule toimeen hiivalla kohotettavien kanssa - tätä keinoa ei tosin kannata kotona kokeilla...

Mikäli minun 'ohjettani' ja alkuperäistä ohjetta vertaa, huomaa kyllä selkeitä eroja niin valmistustavoissa kuin raaka-aineissakin. Tämä suomalaisten kauppojen tarjontaan mukautettu versio ajoi asiansa ihan hyvin - hunaja tosiaan pääsi loppumaan kesken, joten makeutta olisi saanut olla enemmänkin, eikä meidän pienehkössä lähikaupassamme ollut karamelliväriä. Tämäkin jätti tietyn ominaismaun puuttumaan, eikä väri toisaalta ollut aivan niin syvän tumma, kuin olisin sen suonut olevan. Kaikkiaan kokeilu oli kuitenkin kohtalaisen onnistunut, ja kunhan toinenkin leipä on syöty loppuun, lienee aika uudelle, ehkä jopa onnistuneemmallekin kokeilulle.

Jos siis aikaa, viitsimystä ja kokeilunhalua löytyy - en voi sanoa muuta kuin sen, että tämä lyö laudalta jopa ruisleivän.

Ja kuinka tätä meillä syödään? Paistettujen kananmunien kanssa. Ehkä miehen opetuksen tulosta, ehkä jotain muuta - mutta jopa minä nautin nykyään squawista ehdottomasti eniten hunajalla voideltuna, päällä paistettua kananmunaa sokeri-kanelisekoituksella maustettuna. Heaven.

Oli hyvä nainen (ja nyt se on ihan piloilla!)

Hyvän naisen mittoja löytyy tästä maailmasta vaikka muille jakaa. Pitää näyttää hyvältä, kodinkin kuuluisi olla tahraton. Siihen päälle vielä loistelias ura ja täydellisesti kasvatetut lapset, voilà!

Minullakin on niitä tehonaispuuskia. Niitä hetkiä, jolloin haluaisin kuvitella olevani vaimomateriaalia (check! Naimisissa ollaan) ja siinä sivussa vielä vuosisadan äitikin (check! Äiti kyllä, mutta vuosisadan... Ehheh). Saman päivän aikana alkaa löytyä pöydästä jos jonkinlaista herkkua, ja jostain sitä löytää vielä energiaa siivoamiseenkin. Harmi sinänsä, että näitä päiviä ei ihan puissa saakka kasva.

Jos kaikilla näillä mittareilla lähdetään minua mittaamaan, niin on kyllä hyvä naisen aihio tainnut mennä piloille.


Tiskaan tiskejä ainoastaan silloin, kun on pakko - eli joka ilta silmät ristissä ennen nukkumaanmenoa. Minulle myös riittäisi vähän huolettomampikin huuhtelu, mutta miehen standardit vaativat esipesun hinkkausta ja hankausta myöten. Hävettää myös myöntää, etten edes muista, milloin olen viimeksi imuroinut. Meillä tämän askareen nimittäin hoitaa mies - sattuu tykkäämään imuroinnista. Aika hyvä, koska minä en. En myöskään tykkää siivota noin muutenkaan - pestä lattioita, kaappeja tai oikein mitään muutakaan, nyt kun näin raivorehelliselle linjalle lähdettiin.

Ja entäs sitten ne säärikarvat! Ne tulee hävitettyä keskimäärin kahdesti vuodessa - silloin, kun haluaa kesän ensimmäisenä lämpimänä päivänä pitää hametta ja toisen kerran sen jälkeen, kun ne ovat pituutensa vuoksi ensin menneet solmuun. Eiku...

No, ihan noin radikaalille linjalle ei ehkä lähdetä - mutta näin kärjistetyn esimerkin kautta lienee hyvä vain todeta, että parantamisenkin varaa olisi. Ja jotta ihan en unohda, niin kuinkas sitten kynsien lakkaaminen ja hiuksista huolehtiminen? Kampaajaäidin tyttäreksi minua ei tietämättä tunnistaisi, tukka nimittäin vaatisi pientä kausihuoltoa (tai puutarhatrimmeriä). Kynnet olen viimeksi lakannut, niin... Milloin? Kaksi vuotta sitten? Jotakin sinnepäin.

Katoppa, taas on miehen huppari päällä. Farkut sentään on omat...

Olen myös sillä kriteerillä varsin huono nainen, etten osaa innostua ostoksista. Tai no - innostun kyllä sisustustuotteiden ostelusta ja kaikesta erikoisemmasta - mutta vaatteet... Vaatteiden ostaminen on minulle suorastaan vain välttämätön paha. Samat vaatekerrat kiertävät päällä kuukaudesta toiseen sillä erotuksella, että välillä jalassa on mustat farkut, toisinaan sinertävämmät. Ja toisaalta - on niitäkin päiviä, kun repäisen ja vaihdan hupparin johonkin astetta asiallisempaan. Kengät ja käsilaukut sen sijaan ovat yleensä kruununjalokiveni - niitä ostan vain harvoin, mutta kerralla panostaen. Tällä hetkellä haaveenani ovat uudet Aerosolesit, mutta haaveena taitavat vielä hetken pysyäkin.

Välillä tulee katsottua peiliin ja todettua, että kyllä sitä olisi varaa tiputtaa, useammankin kilon verran. Turmiokseni vain koituvat aivan liian monesti kaikenlaiset herkut ja hyvä ruoka - en syö elääkseni, vaan ennemminkin haluan nauttia jokaisesta suupalasta!


Mutta mikä sitten lopulta on hyvän naisen mitta - se, joka kertoo onnistumisesta niin äitiyden kuin vaimoudenkin saralla?

Olen yrittänyt lohduttaa itseäni sillä, että vaikken viimeisimmästä muodista mitään tiedäkään tai kotikaan ei läheskään aina kiillä ja pullistele uusista sisustushankinnoista, ainakin minä välitän. Olen naurettavuuteen saakka empaattinen ja välittävä tunteella eläjä, joka itkee ilosta sekä surusta (ja kaikesta siltä väliltä, mielellään vielä useamman kerran).

Pullantuoksuisen äidin sijasta olen suklaantuoksuinen äiti. Aina jostakin kaapinnurkasta löytää meillä suklaata - minun kätköistäni maitosuklaata, miehen jemmoista tummaasuklaata.

Kaikessa epätäydellisyydessäni olen todennut, että tämä riittää. 

Ei ole naista (sääri)karvoihin katsominen.

Minitreffit lentokentällä

Tiedättekö, kuinka lähes jokaisessa itseään kunnioittavassa parisuhdeoppaassa kerrotaan, että pitää osata ottaa aikaa itselleen ja parisuhteelleen? Meilläkin - kuten varmasti niin monella muullakin pariskunnalla - oli jo heti alussa ihan selvät sävelet tämän asian kanssa.

"Me tullaan käymään ainakin kerran kuukaudessa jonkinlaisilla deiteillä!" Niinpä niin... Muutaman surkeasti mahalleen laskeutuneen kuukauden jälkeen otettiin astetta modifioidumpi ote asiaan. "No, ainakin kerran kuukaudessa otetaan ihan vaan aikaa toisillemme ja vietetään vaikka ihan rauhallinen koti-ilta. Hemmotellaan toisiamme hyvällä ruoalla ja kivalla elokuvalla."

Hah! Joopa joo! Senhän kyllä tietää, kuinka hyvin tuokaan lupaus meille itsellemme lopulta tuli pitämään paikkansa...  Leffailtoja on kyllä kertynyt, mutta hemmottelun kanssa? Tilastoihin pudotaan tässä kaikkien muidenkin keskivertoparien kanssa. Ollaan ihan yhtä tasapaksuja pulliaisia, kuin muutkin. Mutta hei - me osataan olla myös spontaaneja!

Meilläkin nimittäin on (!!) treffi-iltoja, vaikkakin sitten hieman kutistetummassa koossa - ja hieman tavallisuudesta poikkeavassa miljöössä.

Me kahelit nimittäin tykätän deittailla toisiamme lentokentällä!



Mies (ja jos vähän minäkin) tykätään siitä tosiasiasta, että lentokentältä löytyy kohtalaisen helpon parkkeerauksen päästä Starbucks - ja onhan se lentokentän tunnelma aivan omaa luokkaansa. 

Hassua sekin, että tästä kun kelataan pois noin 15 vuotta, minua ei saanut lentokentälle kuin puolipakolla ja uhaten. Lentopelko ulottui silloin jopa lähtöä edeltäneisiin viikkoihin ja etenkin ne viimeiset kilometrit lentokentälle mennessä oli jotain aivan kamalaa. Nyt voisin viettää helposti useamman tunninkin ihan vaan lentokentällä maleksien ja siitä odottavasta tunnelmasta nauttien!

Ihan erityisen hauskaa on seurata paitsi saapuvien ja lähtevien lentojen tauluja, myös saapuvien aulan tapahtumia. Niin monia kohtaamisia ennättää näkemään ainakin kiireisimpänä aikana - tuntuu, ettei siitäkään ole kauaa, kun itse odottelin samaisessa aulassa miestä saapuvaksi New Yorkin lennolta Suomeen! Hullua tosin ajatella, että siitäkin on jo aikaa kohta kaksi vuotta... Niin - eikä se Starbucks tosiaan ainakaan huonommaksi tuota saapuvien aulaa tee.


Vaikka kaikille lentokentät eivät iloisia tunteita edustakaan (niin - parempi olla muistuttelematta itseään siitä hyvästien tunteesta, joka yhtälailla liittyy vahvasti lentokenttiin), niin kukaan ei varmastikaan voi kieltää sitä, etteikö lentokentissä olisi omaa, tietynlaista taikaa. Odottavaa, vähän jännittävääkin tunnetta.

Me olemme pyrkineet hyödyntämään tämän paon arjesta niin usein, kun sopivilla nurkilla vaan ollaan satuttu olemaan - elämästä ei taida voida koskaan nauttia liiaksi asti.


Imperiaalisen ja metrisen mittajärjestelmän viidakossa

Viimeaikoina arki on todellakin tuntunut pitkästä aikaa arjelta - ei tapahdu mitään jännää tai hauskaa, kaikki on enemmän tai vähemmän tylsää ja mitäpä kirjoitettavaa sitä meidän elämästä olisi. Tänä aamuna ajelin tavoistani poiketen miehen autolla - sillä, joka suurella vaivalla tuotiin Atlantin ylitse, ja joka puhuu vieläkin amerikkaa. Toisin sanoen maileja, gallonia ja fahrenheiteja. Ja siitäpä se idea sitten iskikin - ihan kunnon kakkosnelosella suoraan otsaan.

Jos meidän arkemme kaikkinensa tuntuukin minusta ihan normaalilta, ymmärsin, että jollekin muulle meidän keskinäinen kommunikaatiomme saattaisi tuottaa pieniä haasteita - lähinnä sen osalta, kuinka meillä käytetään yhdistellen kahta täysin erilaista mittajärjestelmää. Minulle taottiin pienestä saakka päähän metrijärjestelmää - siirreltiin pilkkua vuoroin vasemmalle, vuoroin oikealle ja opittiin, kuinka kaikki on mukavan loogista ja järjellistä. Mies puolestaan oppi imperiaalisen mittajärjestelmän, kuinkas muutenkaan.

Miten meidän arki siis pyörii? Vähän niin ja näin, metrejä, maileja, gallonia ja litroja yhdistellen.

Tähän kuvaan mahtuu sopivasti fahrenheiteja, maileja kuin galloniakin. Auton sisälämpötila on asetettu sopivasti (palelevan) rouvan mieltymysten mukaan 85:n fahrenheitiin, ulkolämpötila puolestaan on 24 - eli noin viisi pakkasastetta. Maileja on kertynyt matkalle kaksi, keskikulutus (miles per gallon - täysin käänteinen suomalaiseen verraten) juuri kuvan hetkellä 23.2 MPG / ka 31.8 MPG. Ei siis todella mikään erityisen loistelias...
Minulle metrijärjestelmä on yhä ja edelleen - jos ei nyt ainoa oikea, niin ainakin ainoa järjellinen. Käytän ehdottomasti luontevammin metrejä, litroja ja celsiuksia, onhan niitä pienestä saakka käyttänyt. Olen kuitenkin jonkun verran joutunut nieleskelemään metrejäni ja celsiuksiani, sillä miehelle nämä eivät ole yhtä selkeitä. Toki pääpaino normaaliarjessa on metrijärjestelmässä, Suomessa kun asutaan. Kotona meillä käytetään kuitenkin kumpaakin järjestelmää aika sekaisin keskenään - kumpi milläkin hetkellä sattuu sopimaan paikalleen paremmin.

Lämpötiloissa miinusasteet kääntyvät meillä kummallakin paremmin tajuntaan celsiuksina. Kun plussan puolelle päästään, minäkin olen alkanut käyttää enemmän fahrenheiteja 32:sta (nollasta) 100:n (noin 38 C). Fahrenheiteilla lämpötilan saa ilmaistua tarkemmin, mutta toisaalta - minun fahrenheitini ovat vielä aika suurpiirteisiä.

Kotona mukava sisälämpötila on 65 ja 75 asteen välillä, autossa puolestaan tykkään näin talvikeleillä huomattavasti lämpimämmästä (no, kuvakin paljastaa totuuden - 85, hehheh)... Pienemmissä lämpötiloissa puolittaminen ei onnistu, mutta esimerkiksi leipoessa puolittelen tai kaksinkertaistan vähän sinnepäin systeemillä. Jos uuni tarvitsee USA:n ohjeen mukaan lämmittää 350 F, se lämpenee suomalaisittain 175 C:n.

Matkat mittaan joko kilometreinä tai - ei, ei maileina, vaan - aikana. Etenkin yhtään isommassa kaupungissa ajalla mittaaminen antaa paljon paremmin suuntaa, kuin kilometrit - toisaalta taas, meillä maaseudulla kilometrit kertovat kaiken tarvittavan. Mailit taittuvat jokseenkin sujuvasti, mutta pysyn kilometrien ja ajan puitteissa omalla mukavuusalueellani. Meidän kummassakin autossamme on mailimittari, mutta onneksi myös ne kilometriversiot löytyvät.

Liikenteessä pystyn pitämään auton oikeassa nopeudessa maileinakin, vaikka Suomessa oltaisiin - mutta aika epävarmaa haparointiahan se on. Valitettavasti. Jaardeista ja jaloista on parempi jättää puhumatta, sillä ne ovat minulle verrattain vieraita - tuuma sen sijaan on pyöreät 2,5 senttiä ja ainakin tähän saakka se on riittänyt. Taloudesta kun löytyy metrimitta kuin amerikkalainen vastineensakin, pystytään mittailemaan ymmärrettävästi - kumpi tahansa meistä sitten onkaan mittanauhan valinnut.

Ehdottomasti haastavin asia minulle kuitenkin on tilavuus ja sen mittaaminen imperiaalijärjestelmällä. Litrat ja desit ovat harvinaisen selkeitä, leivonkin vielä ihan onnistuneesti cupseilla - niin kauan, kun niitä ei tarvi lähteä erikseen sen kummemmin pilkkomaan. Yksi cup on aavistuksen vajaa 2,5 desiä, ja juuri leipomisen osalta omat cups-mitat auttavat asiaa kummasti.

Toinen tutumpi tilavuuden mitta "väärällä systeemillä" on gallona - mies käyttää tätä jonkin verran, minä harvemmin. Hahmotan kuitenkin sen, että yksi gallona on vajaat neljä litraa (n. 3,8 litraa), ja se riittää minulle oikein hyvin. Cupin ja gallonan väliin nyt mahtuu tietysti muitakin yksiköitä, mutta näitä meillä ei (luojan kiitos!) arjessa käytetä ollenkaan, joten en ainakaan näin Suomessa asuessa ole ihan kaikessa rehellisyydessään niitä vaivautunut opettelemaan.

Painot ovat meillä vähän vuorotellen paunoissa ja kiloissa (suurimmaksi osaksi kiloissa, koska siinä nyt vain on enemmän järkeä). Paunat ja kilot on kohtalaisen helppo muunnella keskenään päässäkin - yksi pauna on vähän alle puoli kiloa, joten pienillä pyöristyksillä pärjää ihan tarpeeksi suuntaa-antavasti.


Aika sekavaa tekstiä, mutta yhtä sekavasti me näitä eri mittayksiköitäkin käytetään. Eikä sillä - ainakin tänne saakka ollaan pärjätty ihan hyvin näilläkin, joten tuskinpa tässä suunnattomiin vaikeuksiin joutuu myöhemminkään. Toivottavasti.

USA:n lemppareita

Ulkomailla aikaa viettäessä - oli sitten matkailemassa tai asettunut toisaalla aloilleen pysyvämminkin - muodostuu helposti niitä omia suosikkeja, joita ei välttämättä olekaan aivan yhtä helposti saatavilla koti-Suomesta. Vaikka tavallisesti kitinälistalleni pääsevätkin Suomen pienet pakkauskoot ja tietyiltä osin suppea valikoima, millaisia ovat ne tuotteet, joita Atlantin takaa ikävöin?


Karkit ja herkut

Herkkuja ei todellakaan voi tuoda Atlantin ylitse liikaa, sillä samoja ei löydy Suomesta. Joitakin poikkeuksia toki on, mutta ihan rehellisyyden nimissä - kuinka moni ihan oikeasti kaipaa juuri sitä karkkia tai herkkua, jota olisi saatavilla Suomestakin? Niinpä. Juuri tästä syystä mun karkkihammastani kolottaa aina Sweet Tartsien tai sokeroitujen pekaanipähkinöiden osalta... Viime aikoina olen ikävöinyt entistä enemmän myös pistaasigelatoa, jota kulutin ihan ongelmitta purkillisen verran päivässä. Heaven.

Mitä amerriikanherkkuja meillä sitten kuluu ihan erityisen paljon?

  • Sweet Hearts, Sweet Tarts, York Mints, Deep South Praline Pecans, Life Savers, Talenti Gelato (ei myydä Suomessa)
  • Reese's, Junior Mints, 3 Musketeers, Betty Crocker stuff, Canada Dry (Lidl)
  • Root Beer, Snapple (Citymarket)
  • Oreo (erikoismaut), Ice Breakers Sours, kunnon valikoimat Hersheysiä (Behnford's Helsinki)


Ruoka

Ruokatavaroista kaikki Trader Joe's -tavara menee meillä hyvin nopeasti parempiin suihin. Juuri tästä syystä kuvaan eksyi mm. jo tyhjentynyt pahvirasia Trader Joe's mangoteetä sekä yhtälailla täydellisen tyhjä 21 Seasoning Salute. Kuvan keskivaiheilla olevaa quinoa - tumma riisi - valkosipuli -seosta puolestaan olen säästellyt ja säästellyt (niinkin pitkään, että päiväykset on menneet jo hyvän aikaa sitten). Eniten harmittaa se, ettei näitä ole pienintäkään järkeä pyytää ketään lähettämään Suomeen - ja koska näitä myydään ainoastaan Costcossa, ei tavallinen turistina USA:ssa pyörivä kaveri pysty näitä meille hakemaan. Ei siis auta kuin odottaa seuraavaa omaa reissua! Ja ah. Nuo kuivatut chilipavut. Näitä saisi tilattua Amazonista, mutta melkoisen suolaisella hinnalla.

Tykkään muutenkin Trader Joe's -kauppojen valikoimasta. Esimerkiksi juuri nyt voisin hyvinkin huolia vähän pizzaa Trader Joe'sin pakastimesta, tai juuri sitä yhtä tiettyä kalaa. Tai niitä tummalla suklaalla päällystettyjä vaahtiksia. Tai...

Ai niin - utahilainen hunaja muuten on maailman parasta!

Tyttöjen jutut

Meikit. USA:sta roudattuja meikkejä en viitsinyt turhaan alkaa kuvata (ovat sen verran käytetyssä kunnossa, ja ihan niin raivorealistinen bloggaaja en ole), mutta olen löytänyt erityisesti CVS:stä hyviä ja juuri itselleni mieluisia tuotteita. Suaven Sleek -hiustenhoitotuotteet on myös ihan silkkaa rakkautta (ja halpojakin!) - myös Trader Joe's myy kelpo hiustenhoitotuotteita, joita meiltä löytyy yhä myös jonkin verran kotoakin. Kas säästöliekillä kun elelee!

Mutta kaksi on täysin ylitse muiden - Herbal Essencesin sitruksentuoksuinen saippua, sekä Not Your Mother's:n 'She's a Tease' -hiuslakka. Molemmat näistä tuoksuvat aivan taivaallisen ihanilta! Jälleen kerran tosin, myös nämä kuuluvat siihen itse haettavien osastoon - tai vähintäänkin ihan oikeasti matkalaukussa tuotaviin. Saippualla on painoa sen verran, että postitus tulisi turkasen kalliiksi - lakkaa puolestaan saisi tilattua vaikkapa Amazonista, mutta niin jäätävään hintaan ettei tosikaan.

Mitä suosikkeja sinulta löytyy sellaisista tuotteista, joita Suomesta on saatavilla heikosti (tai ei ollenkaan)?

Superhelppoa arkiruokaa: munakasrulla

Helppoa, hyvää ja vielä suhteellisen terveellistäkin?

Uusin löytöni tällä saralla on ollut munakasrulla, joka on ihanan helppo tehdä, ja kaiken lisäksi nopeakin! Lisäksi tästä pystyy tekemään lukemattoman monia eri variaatioita, eli tylsäksikään tämä ruoka ei äkkiseltään pääse käymään.

Täytettä voi tosiaan vaihdella ihan sen mukaan, miltä itsestä tuntuu. Sen verran kannattaa kuitenkin pitää huolta, että täytteestä tekee kohtalaisen jämäkkää. Muuten se pääsee valumaan jokaisesta mahdollisesta välistä pois. Mahdollisia kastikkeita kannattaa siis keittää jonkin aikaa kokoon (tai suurustaa reilusti) - jos minulta kysytään, pitäytyisin suurimmalta osin ihan vain kiinteissä aineksissa. Sen pidemmittä puheitta kuitenkin itse asiaan, ja reseptin pariin!


Munakas:
5 kananmunaa
5 dl (manteli)maitoa
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
mausteita oman maun mukaan

Täyte:
purkki kidneypapuja
purkki fetajuustoa
kastiketta (esim. bolognesekastiketta)
... tai aivan sen mukaan, mistä itse pitää eniten!

1. Maito ja munat vatkataan sekaisin, lisätään keskenään sekoitetut kuivat aineet kaiken aikaa vatkaten munien ja maidon sekaan. Mukaan voi (ja kannattaakin) lisätä mausteita sen mukaan, mitä itse tykkää - minä taisin lisäillä hieman pippuria, paprikaa, valkosipulia, sipulia ja chiliä.

2. Kun taikina on tasaista, kaadetaan uunipellille - paistetaan 200 C:ssa noin parikymmentä minuuttia. Valmista on, kun taikina on muuttunut tasaisen ruskeaksi ja joka puolelta paistuneeksi.

Täyte kannattaa tehdä sillä välin, kun munakas itsessään on uunissa paistumassa. Minä paistelin pannulla purkillisen kidneypapuja ja edelliseltä päivältä jääneet salsanrippeet - lisäsin loppuvaiheessa myös vähän fetaa ja erilaisia mausteita. Täyte kaikessa yksinkertaisuudessaan kipataan pohjan päälle ja koko komeus rullataan kasaan aivan, kuten esimerkiksi kääretorttu. 

Hyvää ja helppoa!

Amerikkalaisen vaimo

Olipa kerran Timo Soini ja vuoden 2011 jytky. Ilmiö, joka puhutti Suomea ja suomalaisia vielä pitkään sen jälkeenkin. Viisi vuotta myöhemmin britit kohahduttivat maailmaa äänestämällä itsensä halukkaiksi irtautumaan Euroopan Unionista. Ja jotta Yhdysvallat ei jäisi tuumaakaan huonommaksi, tekivät amerikkalaiset oman brexitinsä marraskuun kahdeksantena, niin ikään vuonna 2016. 

Järjestyksessään 45. Yhdysvaltain presidentti astuu virkaan alle vuorokauden kuluttua.


Tämä eräänlainen amerikkalaisten kannanotto on herättänyt keskustelua paitsi Yhdysvalloissa, myös maan rajojen ulkopuolellakin. Osa on ollut valmiina muuttamaan Kanadaan heti sen jälkeen, kun valitsijamiehet olivat alustavasti jakautuneet ehdokkaiden kesken, toiset puolestaan tuntuivat yllättyneen positiivisesti. Kahta eri koulukuntaa, jotka tuskin tällä hetkellä eivät voisi kauempana toisistaan enää olla.

Mies on saanut vastata lukemattoman moniin kysymyksiin siitä, mitä mieltä hän tulevasta presidentistä on - eikä vaimokaan ole säästynyt kysymyksiltä. Ja hei - en minä siitä ketään syytä. Onhan tämä skenaario, jonka toteutumista monet pitivät taatusti jopa mahdottomana.

Monelle - ainakin tässä tilanteessa - mieheni tuntuu määrittelevän myös minut. Olenhan Amerikkalaisen vaimo - pitäähän minunkin siis ottaa osaa poliittiseen keskusteluun.


Amerikkalaisen vaimo ottaa kantaa Yhdysvaltain politiikkaan niin vähän, kuin mahdollista. Amerikkalaisen vaimo kun ei lopulta kuitenkaan ymmärrä sen puolen hallinnosta tai valtion struktuuristakaan niin paljoa, että voisi muodostaa omaa, riippumatonta mielipidettään asiasta. Se sama amerikkalaisen vaimo on niiden mielipiteiden varassa, joita lähipiiristään kuulee - niiden uutisten varassa, jotka (sattumanvaraisesti) eksyvät Facebookin uutisvirtaan.

Amerikkalaisen vaimohan on siis oikeastaan aika tylsä, eikö?

Jos minä - Amerikkalaisen vaimo - olen jotain oppinut niin sen, että kaikki toimii lähestulkoon päinvastoin. Se, mikä toimii Suomessa, ei toimi(si) Yhdysvalloissa. Puolestaan se, mikä rapakon takana hoituu, ontuu Suomessa. Ei nyt ehkä aivan näin yleistäen, mutta jos jokin nyrkkisääntö pitäisi olla, tällä minä menisin. Toistaiseksi paras oivallukseni USA:n politiikan ja rakenteen ymmärtämisestä on se, että kaikki on kovin erilaista (kuin myös se, että tiedän siitä lopulta hyvin vähän).


Tällä hetkellä tuntuu siltä, että ihmiset ovat jakautuneet kahteen leiriin. Kummassakaan leirissä ei myöskään tunnuta näkevän mitään positiivista siitä ehdokkaasta, joka ei ollut itselleen mieluisa. Toki, minun nyt on suhteellisen helppo tästä höpöttää - jo ihan siksi, ettei minulla ole minkäänlaista äänioikeutta näissä karkeloissa. Yhdysvallat kuitenkin nyt vain sattuu olemaan suurvalta - ja mitä tahansa suurempaa siellä sitten tapahtuukaan, vaikuttaa se ainakin välillisesti meistä jokaiseen.

Amerikkalaisen vaimolle tämä aihe on kuitenkin omituinen - ehkä jopa liiankin suuri pala purtavaksi. Siitä on helppo keskustella oman miehen, sukulaisten ja ystävien kanssa, kyllä. Mutta kun minut yllätetään takavasemmalta ja kysytään aiheesta, jähmetyn hetkeksi. Mitä ihmettä tähän sanoisi? Sitä, että arvostan suomalaista sanavapautta, avarakatseisuutta ja yhdenvertaisuutta?

Silti, kaikesta huolimatta (tai ehkä juuri siitä johtuen), Amerikkalaisen vaimo haluaa puhua politiikasta mahdollisimman vähän. Sillä lopulta, Amerikkalaisen nonresident alien spouse ei erityisemmin tähän asiaan voi vaikuttaakaan.

Huominen - olethan lempeä.

Lumoavan ihana Göteborg

Matkustelu on ihanaa - vaikka sitten kävisikin tutkimassa ihan 'vain' naapurimaata uusin silmin.

Reilu vuosi takaperin lensimme aikaisella aamulennolla Tukholmaan, josta muutaman tunnin välilaskulla Göteborgiin. Taisimme olla matkassa tiistaina, mikäli en muista väärin - olimme paikallista aikaa noin yhden maissa iltapäivällä Göteborgissa. Lensimme molempiin suuntiin Norwegianilla - saimme lennot suorastaan hykerryttävän fiksuun hintaan ja kun ylimääräisiä ei tarvinnut tuhlata myöskään ruumaan meneviin matkatavaroihin, pääsimme sujuvasti myös vaihdoilla - eikä määränpäässä tarvinnut odotella laukkuja ollenkaan.

Seuraavaksi muutamia käytännön tärppejä, ideoita ja vinkkejä!



Skansen Kronan. Näe ja koe!
Portaita ja mäkiä noustessa saa kivan pikku lämmön pintaan, mutta tämän eteen kannattaisi hikoilla vaikka vähän enemmänkin. Skansen Kronan ei näytä liian ihmeelliseltä maasta käsin katsottuna, mutta ylhäältä näkee koko kaupungin ylle, ja pidemmällekin! Tästä muodostui kevyesti meidän ehdoton lempparimme Göteborgin nähtävyyksistä ja uskoisin, että monella muullakin voisi olla samoja ajatuksia.

Syö hyvin - vaihtoehtoja riittää.
Suomalaisen pikkukaupungin ravintolatarjontaan tottunut oli melkoisen haavi auki Göteborgissa. Tunnustuksen paikka - söin ensimmäistä kertaa intialaista ruokaa juuri Göteborgissa, lokakuussa 2015. Sen jälkeen meidän nurkillekin perustettiin intialainen ravintola - ei ollut siis viimeinen intialainen ruoka, jonka olen syönyt tai tulen syömään. Joka tapauksessa, Göteborgissa on kaikkien muidenkin isompien kaupunkien tapaan reilusti laadukasta valikoimaa, joten panostaisin itse mielelläni ruokaan myös seuraavilla Göteborgin reissuilla.

Vietä aikaa Hagassa.
Hagasta löytyy ensimmäisenä mainitsemani Skansen Kronan, mutta Hagan kaupunginosa muutenkin on enemmän kuin ihana ja idyllinen! Paljon suloisia pieniä putiikkeja, me käväistiin mm. Hagassa sijaitsevassa, pienessä jäätelöbaarissa nautiskelemassa tunnelmasta.

Ihaile arkkitehtuuria!
Erityisesti äskettäin mainitsemani Haga on äärimmäisen kaunis, samoin koko ydinkeskustan alue. Mitä kauemmaksi keskustasta mennään, sitä tavallisemmaksi kaupunki muuttuu - laatikkomaisia kerrostaloja, raitiovaunuja ja normaalia elämää. Ainakin meikäläiseen Göteborgin arkkitehtuuri kuitenkin upposi paremmin kuin hyvin - paljon vanhaa, toisaalta myös vähän modernimpaa ja raikkaampaa!

Unohdu trameihin.
Meidän hotellimme (Spar Hotel Majorna) sijaitsi keskustasta selvästi ulkopuolella, joten kolmen päivän aikana tramit tulivat enemmän kuin tutuiksi. Tällaiselle maalaistollolle ja amerikan autoilukulttuuriin tottuneelle tramit aiheuttivat kuitenkin pieniä vaikeuksia - ei me osattu siellä maksaa, vaikka kovasti yritettiinkin! Mokomat masiinat eivät edes lopulta huolineet rahojamme. Toisaalta, myös moni paikallinen matkusti pummilla, osa sentään vilautti jonkinlaista kausikorttia automaatille. Tramit ovat kuitenkin mitä parhain tapa nähdä kaupunkia kivan turvallisesti - linjoista pysyy helposti kärryillä ja tramista voi jäädä hetkeksi jaloittelemaan ja kiertelemään ympärilleen. Ja hei, vaikka joku toinen meitä fiksumpi olisikin, ja osaisi näissä trameissa myös kyydistään maksaa, ei tämä olisi ollenkaan kallista kaupunkiin tutustumista siltikään!

Ole rohkea ja lähde off seasonina!
Me vierailimme Göteborgissa lokakuun puolivälissä. Kun me aamuyön tunteina lähdimme ajelemaan kentälle, taivaalta tippui räntää ja keli oli kaikkea muuta, kuin mukava. Göteborgissa meitä tervehti ihanan kirpeä syysilma ja puiden kaunistakin kauniimpi ruska - emmekä voisi olla tyytyväisempiä valintaamme!

Kiertele puistoissa ja kahviloissa.
Ainakin minä saan henkilökohtaisesti paljon irti puistoissa kiertelemisestä - ne rauhoittavat. Minusta on toisaalta myös kiehtovaa nähdä erilaisia puistoja ympäri maailman, eikä Göteborg tässäkään asiassa ollut poikkeus. Kävelimme erityisesti iltahämärissä puistoissa, yhdessä - en olisi yksin uskaltanut vieraassa kaupungissa, miehen kanssa kylläkin. Älyttömän kaunista!

Tee jotakin sellaista, jota et tekisi kotona.
Tämä pätee toisaalta Göteborgin lisäksi mihin tahansa muuhunkin vieraaseen maahan tai kaupunkiin. Mutta hei - ota rennosti ja tee jotakin erilaista! Kukaan ei kuitenkaan muista, vaikka tulisikin pieni kömmähdys matkaan - eikä varsinkaan tunnista, vaikka menisit käymään paikan päällä uudelleenkin. Uskalla kokeilla rohkeasti; oli kyse sitten erilaisesta ruoasta, itsensä hemmottelusta tai siitä, että kehtaa napata niitä hassujakin kuvia ilman, että pelkää kenenkään tuomitsevia katseita. Ole rohkeasti vapaa!

Tästä - Central Stationenista - muodostui Göteborgissa lähes meidän toinen olohuoneemme. Miksi? Siksi, että sieltä löytyi Starbucks.
Karl Johansgatan, jonka varrelta löytyi paitsi hotellimme, myös 7-Eleven.


Pala Hagaa.

Ja vielä muutamia käytännön vinkkejä...

  • ... Varaa niitä kruunuja valmiiksi. Usko pois, tarvitset niitä kuitenkin. Emme itse tajunneet vaihtaa kruunuja tarpeeksi ajoissa, joka hankaloitti monia asioita. Ensimmäisenä sitä, että jouduimme hakemaan niitä kruunuja kalliilla kurssilla kentän aulasta ennen, kuin pääsimme hyppäämään keskustaan vievään bussiin.
  • ... Tunne kohteesi jo etukäteen. Lue netistä muiden kokemuksista, tutustu karttaan, tutki kiinnostavimpien pysähdyspaikkojen arvioita ja kävijöiden kokemuksia esimerkiksi Tripadvisorista. Vaikka mä käytinkin tajuttoman paljon aikaa eritoten kartan penkaamiseen, olin silti ihan pihalla kuin lumiukko, kun astuttiin keskustassa ulos bussista. Perusvinkki tämäkin ja toimii mihin vain kohteeseen, mutta olisin niin kaivannut tässä muistuttelua itse!
  • ... Jopa Ruotsissa kaikki on suurempaa. Ei ainoastaan Teksasissa. Kaikkea on enemmän, ihmiset ovat todella ystävällisiä, julkista liikennettä on monipuolisesti ja hyvällä aikataulutuksella. Minut tämä jollain tavalla jopa yllättikin; en ollut osannut varautua ihan tällaiseen Suomen jälkeen.
  • ... Arlanda on kamala vaihtokenttä! Ainoa Arlandaa inhottavampi kenttä on Heathrow, jossa tosin vaihdot onnistuvat suhteellisen kivutta. Arlandalla vaihtaminen tuntui kuitenkin sulalta mahdottomuudelta; opasteita tuntui puuttuvan sieltä täältä, eikä edes kentän henkilökunta tuntunut tietävän, minne meidän tulisi suunnata. Mikäli kenttä ei siis ole ennestään tuttu vaihtokenttänä, kannattaa ihan oikeasti varata aikaa... 


Näkymää Skansen Kronanilta.

Linnégatan oli täynnä ihanuuksia ja silmänruokaa! Ja mikä parasta, helposti tramin ulottuvilla.

Muutaman päivän ajan uusi lähikauppamme. Hölmöä tai ei, rakastan tehdä erityisesti kaikkea "normaalia" uudessa ja erilaisessa ympäristössä!
Kaupunkina Göteborg ylitti odotukseni täysin. En voi tarpeeksi korostaa ja alleviivata sitä, kuinka positiivinen tämä kokemus minulle oli! Kuten lähes kuka tahansa muukin suomalainen, myös minä olen käynyt lukemattoman monia kertoja Tukholmassa, siitä sen pidemmälle lähtemättä. Ja voi, mitä kaikkea olenkaan menettänyt! Tukholma on toki jo sekin hieno kaupunki, mutta Göteborgissa oli aivan omanlaistaan tunnelmaa ja nähtävää.

Niin no - lapsena on tullut ainakin ajettua Ruotsin poikki (hah - siis oltua kyydissä!) ja käväistyä eläintarhassakin, mutta muistikuvat ovat aavistuksen hatarat...

Olematta turhan suuri kaupunki, oli Göteborgissa jo alusta alkaen isomman kaupungin tunnelmaa. Me nautimme täysin siemauksin Starbucksista kuin toisaalta 7-Elevenin Slurpee-valikoimastakin - näitä kahta jos mitä on ikävä USA:sta! Göteborg olisi antanut meille paljon enemmän, mitä olimme valmiita kolmen päivän aikana edes vastaanottamaan - meiltä jäi monia hienoja asioita näkemättä ja kokematta ihan vain siksi, ettei aika riittänyt. Esimerkiksi huvipuisto ja taidemuseo olisivat houkutelleet, kuin toisaalta jokin lyhyemmänpuoleinen risteilykin. Miksei vaikka nopea visiitti Tanskaankin! Lautalla nimittäin olisi päässyt sinnekin helposti.

Kaikkiaan Göteborg on äärimmäisen monipuolinen ja kaunis kaupunki - en voi kuin suositella. Ihmiset ovat ystävällisiä, lentäen ei Göteborgiin kauaa aikaa tuhraannu - ja muutenkin ehdottomasti vierailemisen arvoinen kaupunki. Pakko myöntää, että skippaan Tukholman reissut ilomielin tästä eteenpäin, jos vaan pääsen Göteborgiin! Myös Spar Hotel Majorna ansaitsee suosituksensa - ei paras välttämättä esimerkiksi häämatkaa ajatellen, mutta muutaman päivän pikkuvisiitille löytyy kaikki tarpeellinen, aamiaista myöten. 

Ihana, ihana Göteborg - me niin nähdään vielä!






Voimaannuttavat valokuvat

Joskus voimaannuttava tunne voi saada alkunsa hieman hassummistakin asioista. Eilen illalla se tunne tuli minulle vanhoja, ottamiani (digi)valokuvia katsoessani. Osa kuvista ei loista laadullaan, eikä välttämättä ole sieltä taiteellisimmasta päästä - mutta jokaisessa näistä on jotakin sellaista, joka saa minut hymyilemään sisältäpäin.

Millaiset kuvat tekevät sinut onnelliseksi?


Joskus kauneus on symbolista - kuten esimerkiksi nämä kaksi rautanaulaa, kuluneessa puussa, talven piiskaamina.


Tässä kuvassa taas... Voin tuntea kesän tuoksun ja sen hienoisen tuulenvireen, joka kutittelee ihoa. Maaseutu, tämä maisema... Koti.


Myös tämä kuva tuo mieleen onnellisia muistoja. Tehtiin miehen kanssa reissu syksyiseen Göteborgiin, joka hurmasi meidät välittömästi!


Sandyssa sijaitsevan Scheelsin pihalta, Utahista. Tämä kuva vaan saa miut tuntemaan oloni perin pohjin kotoisaksi.


Traverse Mountain Outlets - Lehi, Utah. Rakkautta.


Ja voi, tämä ihana pieni tie Pohjois-Utahissa! Hyviä muistoja.


Tämä onkin itseasiassa ainoa kuva näistä kaikista, mitä en ole ottanut itse. Tämä on miehen käsialaa, minä vain tietämättäni poseerasin mallina Delicate Archin alla. Ja voi, mie olin onnellinen!


Arches National Park, Utahin itäosassa.


Tämäkin pieni tienpätkä tuo mieleen niin monia muistoja!


Kuinka monena iltana kadulta kuuluikaan muuttoautojen peruutuspiipitystä ja ihan vaan yleistä hälinää, elämää? Sitä miulla on ikävä. Tätä näkymää. Vuorten tuoksua. Kyllä, vuoret tuoksuvat.


Suzanne Dr - Midvale, Utah.


Joseph Smith Memorial Buildingin alakerta oli kaunis. Niin käsittämättömän kaunis.


Ja tämä... Ei tätä edes tarvitse selittää. Miun onnellinen paikkani. Temple Square.


Suolaa, suolaa, vielä lisää suolaa... Great Salt Lake, Pohjois-Utah.


Voimakas taivas. Se ei nöyrry. Mutta kaunis se on.


Kesäillat, ja niiden tuoksu. Järvi, iltauinnit, sauna... Onnellisuus.


Lentokoneet. Ja kuulkaa, lentokoneet, ne on onnellisuutta.


Samoin lentokentät. En ole koskaan ollut Arlandan suurin fani, mutta tälle näkymälle kelpasi nostaa hattua (ja ottaa kuvakin). Osataan sitä naapurissakin!