Jouluruoan tähteet muuntuvat helposti uuteen uskoon - vinkkejä & reseptejä

Joulu tuo mukanaan jouluruoat, joita monet tankkaavat päivät läpeensä joulun aikaan - toiset aloittavat jo hyvissä ajoin ennen joulua. Mutta kuinka tuttu onkaan se fiilis, kun jouluruoat alkavat tulla jo korvistakin ulos!

Mitä jouluruokien rääppeille voisikaan siis tehdä?


Minä olen oppinut rakastamaan jouluruokia vasta aikuisena. Oikeastaan... Vasta muutamana viimevuonna olen alkanut nauttia joulun mauista. Aiemmin alas meni lähinnä porkkanalaatikkoa, vähän perunalaatikkoa ja herneitä. Muista en niinkään välittänyt. Nyt leikkelen sujuvasti kinkkua useamman siivun ja pursotan päälle kasan sinappia - tämä jos mikä oli ennenkuulumatonta vielä joku aika sitten, sillä olen lapsesta asti vihannut sinappia, intohimoisesti.

Kun tähän yhdistää sen, että mies rakastaa lanttua (ei ole meikäläisen lemppari) ja bataattia (ylimakeaa, jos miulta kysytään), eikä miehen takia rosollikaan jää jääkaappiin näivettymään... Sanotaanko, että tilanne on aika hyvä.

Silti niitä jouluruokia jää aina vaan. Tänä vuonna minulla tulee olemaan melkoinen työmaa porkkana- ja perunalaatikoiden kanssa. Porkkanasta tuli ihan hyvää, mutta yli sitä jää kuitenkin - perunalaatikon imeltämisestä taas ei tullut mitään ja sitä mokomaa on ihan tolkuttomat määrät yhä vieläkin syötäväksi.


Laatikkoruoat

Laatikoista saa helposti aikaan vaikkapa sämpylöitä (klik) - tässä ohjeessa porkkanaraasteen korvaa kätsästi laatikolla. Toisaalta ruoan voi jatkojalostaa maukkaaksi arkiruoaksikin, esimerkiksi kasvispihveiksi (klik) - tämä toimii vallan mainiosti vaikkapa lantun tai perunankin kanssa, miksei bataatinkin!

Bataateista puheenollen, bataattilaatikon muuntaa helposti amerikkalaisille tutuksi bataattipiiraaksi (klik) Ja psst - vaikka tästä reseptistä mitat löytyvät myös grammoina, voit tsekata muunnoksia myös täältä.

Laatikoista saa helposti pyöräytettyä myös rieskoja (klik). Jos puolestaan haluat paistaa sekaan vähän jauhelihaa, saa laatikonjämistä helposti täytteen vaikkapa lihapasteijoihin (klik). Tämä muuten voisi toimia kivasti myös kinkun hävittämiseen - vähän riisiä ja/tai kasviksia sekaan ja pasteijoiksi. Toisaalta, saapa laatikoista myös maukkaita kasviskeittoja (klik)!

Ja aivan erityisestä tästä omasta murheenkryynistäni, perunalaatikosta. Meillä se muuntuu todennäköisesti lepuskoiksi (klik) tai piirakoiksi (klik).


Kinkku

Kinkku, joulupöydän kunkku - jne. Mutta jos sitä kinkkua yksinkertaisesti vaan on liikaa? Vaivattomimmin kinkku menee leivänpäällisiksi - tosin, tämän voinee ehkä laskea ihan jo jouluunkin kuuluvaksi?

Joka tapauksessa - kinkusta saa aivan yhtä helposti myös hyvän lisän salaattiin (klik), ja kuka nyt ei rakastaisi kinkkupiirakkaa (klik)? Joulukinkun saa helposti upotettua myös munakkaaseen, kylkeen sopii vaikkapa joululta yli jäänyt salaatti. Ja huomasitko yltä reseptin lihapasteijoihin? Kinkku taipuu kätsästi niidenkin täytteeksi!

Toisaalta, kinkun voi myös pakastaa pienempinä tai isompina paloina ja säästää myöhemmäksi - vaikkapa hernekeiton lisukkeeksi! Laskiainenhan on tulossa, aivan tuota pikaa.


Kalat

Joulun kaloja voi helposti hyödyntää vähän samalla tapaa, kuin kinkkuakin. Kinkkupiirakka muuttuu vaivattomasti kalapiirakaksi - ja maistuu yhtä hyvältä, tekee sen sitten paistetusta tai savustetusta kalasta.

Ja jos graavilohi ei enää maistu leivän päällä, voi graavin vaikkapa paistaa tai hukuttaa kalakiusaukseen (klik). Kaikki ylijääneet kalat (lipeäkalaa ei lasketa) saa toisaalta ängettyä kalaviettelykseen (klik) - sinne voi laittaa niin graavatut kuin savustetutkin herkut. Toki kalan voi käyttää myös erilaisiin salaatteihin tai vaikkapa leivänpäällisiksi - esimerkiksi lämminsavustettu kala ei vaadi kaverikseen kuin vähän majoneesia ja tuoretta sitruunanmehua, ja herkku on valmis.


Kasvikset

Meillä myös kasvikset kuuluvat joulupöytään - yleensä useammassakin eri muodossa. Mies kun ei lihaa syö, pitää kehitellä jotain muutakin syötävää (kuin ainoastaan kinkku).

Perinteistäkin perinteisemmät herneet saa hukattua salaatin sekaan, näin esimerkiksi - ruusukaalit (jos niitä sattuu joulupöydässä olemaan) voi puolestaan halkaista ja viskata uunipellille viinietikan ja balamikon kanssa. Saisipa näistä kahdesta jalostettua jonkinlaista keittoakin pienellä mielikuvituksella.

Salaatit puolestaan menevät hyvinä lisukkeina vaikkapa sen kinkku- tai kalapiirakan kanssa.


Rosolli ja riisipuuro

Heti alkuun on pakko mainita, että voiko kenellekään edes jäädä riisipuuroa yli? Sehän on ihan taivaallista! No mutta.

Just tässä Even (pus pus!) kanssa ideoitiin rosollia. Ensimmäisenä mieleen tulivat kasvispihvit (klik) sekä sosekeitto (klik) - sosekeiton kaveriksi saa tuosta ohjeesta kätevästi myös lohitahnan. Tai miltä kuulostaisivat esimerkiksi rosollifalafelit (klik)?

Riisipuuro on rosollia helpompi hukuttaa - melkein minne tahansa. Miltä kuulostaisivat esimerkiksi riisipuurorieskat (klik), riisipuuropannari (klik), riisipuurosta valmistettu pataleipä (klik) tai yrttiset riisipiirakat (klik)? Toki riisipuuronjämistä valmistuvat myös vaikkapa perinteiset karjalanpiirakat.


Tässä minun kaksisenttiseni - mitä sinä valmistaisit jouluruoan jämistä?

Kaikkein parasta jouluna on olla vanhempi

Niin se joulu vaan saapui, vaikka vielä kalkkiviivoilla tuntui olevan lievää stressiä ilmassa. Lahjat löysivät omistajansa siitäkin huolimatta, että viimeiset paketit pääsivät kääreisiinsä jouluaattona puoliltapäivin - joitakin tunteja myöhemmin ne olivat omistajillaan.

Ja on se vaan niin, että joulu on ihanan taianomaista! Varsinkin näin vanhempana. Siis - lapsellisena. Lapsen vanhempana.


Minunhan ei ollut tarkoitus kirjoittaa yhtään mitään meidän joulustamme - vielä. Päätin kuitenkin kerrankin olla ajoissa liikkeellä, ja laittaa joulukuvia Facebookiin. Tämä vaati tietokoneen käynnistämistä ja kuvien muokkausta - hommiin siis.

Typerä tietokone (toivottavasti tämä rakkine ei ota tästä toteamuksesta nokkiinsa...) kuitenkin ilmoitti, että startup disk almost full. C'mon, kuinka niin yksi (1) giga ei muka riitä koneen pyörittämiseen ja siihen, että lataan 500+ uutta kuvaa koneelle? Googlasin asian (koska eihän neuvoja tietenkään voi kysyä tietokoneinsinöörimieheltä, joka istuu alle metrin päässä - ja jolla itselläänkin on MacBook), ja Google tiesi kertoa tilanteen olevan kriittinen.

Niinpä tumppaan tässä kuvia ulkoiselle kovalevylle ja Google Driveen. Ja tuonne Driveen kuvien lataaminen... Se on kuulkaa hidasta puuhaa se. Aikaa kirjoitella siis!

Niin, ja muokata niitä kuvia, koska kyllähän ne nyt sai survottua tuonne joten kuten...

Enivei! Tältä näytti meidän tämän vuoden joulumme.



Meidän aattoaamumme alkaa aina perinteisesti Joulupukin kuumalla linjalla. Tänä vuonna meidän 10-vuotias lapsemme yritti soittaa joulupukille kokoaiset 50+ kertaa, mutta ei tärpännyt. Ensi vuonna pitää äidin olla vähän skarpimpi ja laittaa jo ennalta viestiä eteenpäin, josko se sitten näkyisi ainakin ruudulla. 

On se jännä, ettei lapsi enää joulupukkiin usko - ja siitäkin huolimatta haluaa aina ja vain soittaa kuumalle linjalle! Jouluissa vaan on taikaa.

Vähintäänkin yhtä suurella paatoksella Joulupukin kuumaa linjaa seurasi myös meidän Helmi-koiramme. Helmi tosin oli suurimman osan ajasta hautautuneena paksun peiton alle - onhan sitä sisällä kuitenkin aivan liian kylmä...


Myös riisipuuro kuuluu aattoaamun perinteisiin. Vähän sieppasi, kun jouduin keitellä puuroa Kuuman linjan pyöriessä taustalla, mutta minkäs teet - kun se nyt vaan on perinteistä saada tuoretta, lämmintä riisipuuroa aamupalaksi. Yhdessä Joulupukin kuuman linjan kanssa nautittuna, tietenkin.


Riisipuuroa, Joulupukin kuumaa linjaa, Lumiukkoa ja Joulurauhan julistusta myöhemmin paketoin muutamat lahjat (ai mikä viimetinka?) ja hoputin lasta vaihtamaan parepaa päälle. Otettiin suunnaksi kirkko - mies jäi tällä kertaa kotiin potemaan flunssaa. 

Haudoilla kierrellessä on muuten aina ihan tolkuttoman kylmä! Mutta kyllä se toisaalta myös merkitsee, paljonkin. Viettää se pieni hetki poisnukkuneiden läheisten luona. Jotenkin ihanaa oli toisaalta jo sekin, kuinka kaikki huikkaili hautarivien väleistä toisilleen hyvän joulun toivotukset. Liekö pienen paikkakunnan etuja vai joulun taikaa?


Haudoilla kiertämisen ja joulukirkon jälkeen mentiin syömään ja lahjoja avaamaan naapuriin (eli allekirjoittaneen vanhemmille). Hyvä puoli oli se, että meidän jouluruokaa säästyi myöhemmälle - huono puoli taas se, että sitä jouluruokaa tosiaan säästyi vielä myöhemmälle.

Paketit olivat tänä(kin) vuonna äärimmäisen mieluisia. Olen ehtinyt jo jonkin verran aloitella uuden kirjan lukemista, uusi yöpaitakin on ollut päällä jo pariin otteeseen. Ja aktiivisuusranneke, se löytyy kädestä myös!

Kuten kuvasta näkyy, Helmikin sai oman lahjan. Se lahja oli entinen noin kolmessa minuutissa...




Ähkyisinä emme enää viitsineet alkaa virittelemään jouluruokia kotona tulille, samasta syystä myös joulusaunaan meneminen siirtyi myöhemmäksi. Skipattiin siis nämä perinteet (toistaiseksi) ja siirryttiin suoraan lahjojen pariin.

Olimme miehen kanssa sopineet jo ennalta, ettemme osta toisillemme isompia lahjoja. Vaikka joulusukat siis kuuluisikin avata vasta jouluaamuna, me skipattiin tämäkin osuus ja alettiin tonkia sukkia jo aattoiltana. Toim. huom. - lapsen sukka jäi kuitenkin jouluaamuksi tutkailtavaksi!

Ja myönnettävä on, että kyllähän tuo parempi puolikas minut tuntee. Sukasta paljastui (yllätys yllätys) ihania lahjoja, joita on tässä ehditty käyttääkin. Mieskin tuntui olevan tyytyväinen saamiinsa lahjuksiin, eli ei mennyt ilmeisesti minunkaan lahjoiseni ihan päin honkia. Jee!


Mutta ehdottomasti paras osuus aatosta oli nähdä lapsen riemu lahjoja avatessa!

Kyllä se vaan niin on, että vanhemmuus on joulussa parasta. Saada nähdä sen, kuinka innolla lapsi aukoo pakettejaan ja riemuitsee jokaisesta saamastaan lahjasta. Meidän neitokaista pukki muisti paitsi käytännöllisillä, myös kivoilla lahjoilla - jokaista tyttö jaksoi ihmetellä pitkään.

Lahjavuorten laelta paljastui mm. kynsilakkoja, manikyyrisettejä, kirjoja niin suomeksi kuin englanniksikin, puukalusteita petseille, pyyhe, hanskoja, pupukello... 



Jouluaamu valkeni meillä seesteisenä ja rauhallisena. Aattona tuli valvottua (koska no, aatto) joten turhan aikaisin ei hereille edes yritetty. Mutta niin sen kuuluu minusta kyllä mennäkin - että aattona saa vähän irrotella. Saa ihastella uusia lahjoja (ladata aktiivisuusranneketta, lukea uutta kirjaa...) ja leikkiä uusilla leluilla, nauttia aaton ainutlaatuisesta tunnelmasta.

Lapselle löytyi joulusukasta lahjoja, jotka tuntuivat olevan miellyttäviä - oli aamutossuja, karkkia kyniä ja - ja tuo maatuska! Ostin sen heräteostoksena tytölle Viipurista viikko sitten ja mietin nyt, että olisi pitänyt ostaa samanlainen itsellekin... Ensi kerralla sitten.

Jouluaamuna syötiin vihdoin sitten oman pöydän antimia, ja pakko myöntää - miten olen joskus voinut olla tykkäämättä sinapista?! Tai kinkusta? Nyt tämä kaksikko nimittäin kruunaa ainakin minun jouluateriani!

Nyt - hyvää joulua. Vielä ehtii, onhan tässä joulupäivääkin jäljellä <3

Joulu yllättää, joka ikinen vuosi

Joulu yllättää joka vuosi — niin tänäkin vuonna.

Vähän niinkuin talvi aina yllättää autoilijat. En silti jaksa ymmärtää, miten näin megalomaaninen aikaharppaus on tapahtunut! Vastahan oli marraskuu, ja nytkö pitäisi viikonlopun jälkeen juhlia joulua? En yksinkertaisesti ymmärrä.

Aina yhtä kaunis Miehikkälän kirkko iltavalaistuksessaan, tytön joulujuhlaa odottaessa. <3



Minun tilanteessani säälittävimmän tekee se, että luokittelen itseni henkeen ja vereen jouluihmiseksi. Olen tänäkin vuonna aloittanut joululaulujen kuuntelemisen jo heinäkuussa, lahjoja olen ostanut pitkin vuotta (ja yrittänyt sillä tavoin säästää) ja kaikki piti olla suunniteltuna.

Hah!

Ostoskoriin eksyy yhä vieläkin lahjoja. Koska hei, tämähän sopisi juuri tälle henkilölle! Olen aina ennen turvautunut ostettuihin joululaatikoihin — tänä vuonna päätin tehdä itse. Tottakai, onhan minulla töitä vielä aatonaattonakin. Lahjat on (yhä edelleen) jakamatta, samoin postikortit — kusti sentään polki perille ne, joihin kirjoitin osoitteet ja liimailin punaiset joulumerkit.

Koska hei — vaikka joulukorttien tekemisen aloittaisi jo lokakuun alussa, se ei todellakaan tarkoita sitä, että kaikki olisi edes joulukuun puolivälissä valmista! Havahduin 12. joulukuuta radiomainokseen siitä, kuinka kortit pitäisi lähettää tänään. Sikäli mikäli ne toki haluaisi lähettää vielä halvemmalla, joulupostimerkin hinnalla. Meidän kortit olivat kymmenissä eri palasissa pitkin keittiön pöytää ja makkarin lipastonpäällistä, ja kun työpäivällekin tuli pituutta, oli pakko luovuttaa.

Nyt minulla on ainakin ensi vuoden kirjekuoret korteille valmiina, merkit liimattuina myös. Nyt sormet ja varpaat ristiin, etteivät ne ehdi vuodessa kadota...



Miun enkelini soitti joulujuhlassa viulua sekä (yksin)lauloi. <3

Juu.

Nykyään kun trendi tuntuu olevan mahdollisen stressitön ja kiireetön joulu (hyggejoulu?), niin tuota tuota... Miltäpä kuulostaa joulu meillä?

Olen aina vähintäänkin mielessäni ajatellut, että joulu ei tule ilman pientä joulustressiä. Ei sitä, että viimeisinä päivinä ajelee yömyöhällä paketteja ympäri pitäjää kummilapsille ja tutuille, että ennättävät aatoksi. Puhumattakaan siitä, että kaupassakäynninkin voisi hoitaa ajoissa! Minä hoidin kauppa-asiat jo 19. päivä, mutta pakkohan sinne on vielä tunkea sekaan. Mikäpä sen parempaa joulumieltä toisi!

Miehen suvulle paketit puolestaan lähtivät kerrankin (melkein) ajoissa. Miehen isän paketti lähti economyssa jo marraskuussa, saapui sopivasti pari päivää sitten — miehen siskon perheelle lahjukset lähtivät muistaakseni 10. päivä tätä kuuta paketissa, joka oli kohtalaisen täynnä postimerkkejä ja priority-tarroja. Ehtipähän perille sekin! Ihme ja kumma kyllä... Jennin kanssa me taidettiin sanattomassa yhteisymmärryksessä todeta, että mitä niitä joululahjoja ennen joulua lähettämään, ehtiihän posti ne hukata joulun jälkeenkin.


Näillä (upouusilla!) raatelijankynsillä olisi luultavasti ollut helpompaa raapia laatikkoaineksista kuoret, kuin perinteisesti sheivata - tai ehkä pitkät kynnet eivät yksinkertaisesti ole kauneudestaan huolimatta minua varten.

Meikäläisen kattilavalikoima on sen verran suppea, että piti tehdä vaihtoehtoisia ratkaisuja koko satsin kypsyttelyyn kerralla. Koska eihän näitä erissä tehdä! Kaikki kerralla tai ei mitään.



Tämän illan puhteina on ollut vääntää niitä helv... Herkullisia laatikoita. Koska jääräpäisenä halusin tehdä kaiken puuhellalla, tuolla nuo vielä porisevat. Lantut, perunat, porkkanat ja bataatit. Ja kello tulee kohta puoli yhdeksän... Aika näyttää, kuinka pitkälle tämäkin uho pakottaa minut valvomaan. Koska pitäähän ne paistaakin! (Kuulemma...)

Se taitaa olla niin, että lähden kuorimaan perunoita. Jospa ne olisivat sentään jo kypsiä...

Kohtaamisten kaupungissa, Haminassa kohdataan myös jouluna — Haminan Hyvän Mielen Jouluaatto syntyi halusta auttaa

** Yhteistyössä Haminan Hyvän Mielen Jouluaatto — ei kaupallinen! **

Kuvien käyttöoikeudet saatu kuvaajilta Haminan Hyvän Mielen Jouluaatto -tapahtumaan.

Kuvan Ⓒ Juuso Suortti

Joulu on aina ollut minulle juhlapyhistä se rakkain ja tärkein. Onhan joulu juuri se juhla, jolloin perinteisesti nautiskellaan herkullisesta ruoasta ja lahjapaperin rapinasta kiireettömästi, itselle kaikkein rakkaimpien ihmisten seurassa.

Ennen kaikkea joulu on myös läheisten muistamisen aikaa. Ehkäpä sitä voisi vaikka käydä koputtamassa sen yksinäisen naapurin mummon oveen ja istahtaa alas, juttelemaan hetkeksi? Tai jospa maksaisi jonossa edessä olevan pienet ruokaostokset, ihan vain auttamisen halusta? Pieniä tekoja, jotka kuitenkin saavat aikaan valtaisan onnentunteen — niin autetulle kuin auttajallekin.

Usein näillä pienillä, hyvillä teoilla on tapana lähteä kasvamaan lumipallon tavoin — ja joskus se lumipallo kasvaa nopeasti, vyöryen.

Niin kävi myös tämän vuoden marraskuun alussa, kun sosiaalinen media todisti jälleen kerran voimansa. Yhden ihmisen yksittäisestä ideasta sai alkunsa valtaisa tapahtumaketju, joka värittyi auttamisen halusta, yhteisöllisyydestä ja ihmisten hyvyydestä.

Haminan Hyvän Mielen Jouluaatto oli nopeasti saanut nimen, raamit ja alkusysäyksen.

Kuvan Ⓒ Anu Kaukiainen / Studio Loiste

Hyvää joulua haminalaisilta — haminalaisille

Haminan Hyvän Mielen Jouluaatosta kasvoi hetkessä monen haminalaisen ja haminalaismielisen yhteinen projekti. Tapahtuma sai yhdessä hujauksessa lihaa luidensa ympärille, jos näin voi sanoa — juhlatila järjestyi Wanhalta Työskiltä kaupungin keskustasta, eri yrittäjät ja yhteisöt halusivat lahjoittaa ruokaa, palveluitaan ja lahjoja sekä monet vapaaehtoiset alkoivat puuhata aaton toteutuksen parissa erilaisissa tehtävissä.

Ja voitteko kuvitella — nyt, kuukautta myöhemmin yhteistyökumppaneita Haminan Hyvän Mielen Jouluaatolla on jo reippaasti yli 50?
Vaikka työtä on vielä paljon edessä, on ehdottomasti paras ja palkitsevin osuus vielä edessä. Wanhan Työskin ovet avautuvat jouluaattoaamuna kello yhdeltätoista, ja yhteistä aikaa kiireettömään joulunviettoon on varattu yhdeksän tuntia. Päivä alkaa puurojuhlalla, jatkuen aina perinteiseen jouluateriaan ja joulupukin vierailuun.

Mitä? Haminan Hyvän Mielen Joulu -tapahtuma
Missä? Wanha Työski (Sibeliuskatu 28, 49400 Hamina)
Milloin? Jouluaattona, 24.12.2018 klo. 11 - 20
Kenelle? Kaikille, ketään millään tavalla erottelematta
Hinta? Ilmainen, muistathan kuitenkin ilmoittautua! (Ohjeet alla)

Kuvan Ⓒ Anu Kaukiainen / Studio Loiste


Tule mukaan — tehdään yhdessä ensimmäisestä Haminan Hyvän Mielen Jouluaatosta ikimuistoinen!

Haminan Hyvän Mielen Jouluaatto on kaikille avoin tapahtuma, jonka tarkoituksena on mahdollistaa tunnelmallinen joulu mahdollisimman monelle. Olithan jo huomannut, että myös Kymen Sanomat kirjoitti aiheesta marraskuun lopulla?

Koska resurssit ovat rajatut, mahtuu mukaan 100 ensimmäisenä, viimeistään 16.12. ilmoittautunutta osanottajaa. Ohjeet ilmoittautumiseen Facebookin kautta löydät alta. Mikäli tunnet sosiaalisen median ulottumattomissa olevan henkilön, jolle Haminan Hyvän Mielen Jouluaattoon osallistuminen toisi joulumielen — ethän epäröi ottaa suoraan yhteyttä tapahtuman äitiin. Anne Marjutin, Haminan Hyvän Mielen Joulun ideoijan yhteystiedot löytyvät alta.


Näin voit ilmoittautua mukaan joulunviettoon:

— Klikkaa itsesi tapahtuman Facebook-sivulle (klik)
— Valitse vaihtoehdoista going / osallistuu (1 ilm. / ruokakunta)
— Mene kommenttikenttään ja kirjoita osallistujat ohjeiden mukaan
— Voit myös ottaa suoraan yhteyttä Anne Marjutiin sähköpostitse:

Voit osallistua joko koko Haminan Hyvän Mielen Jouluaattoon tai johonkin sen osaan (puurojuhla, jouluateria, iltaohjelma) — ilmoittautumalla varmistat paitsi pääsysi juhlaan, myös sen, että syötävää ja juotavaa riittää kaikille.

Muistathan, että tapahtumaan voi osallistua myös vapaaehtoisena — jos sinun joulumielesi syntyy auttamisesta ja haluat olla mukana järjestämässä ensimmäistä Haminan Hyvän Mielen Jouluaattoa, apukäsiä ei varmasti koskaan ole liikaa!


Haluatko lahjoittaa hyvää mieltä osallistujille?

— Ota yhteyttä sähköpostitse: haminanhyvanmielenjouluaatto@gmail.com
— Tai tapahtuman järjestämiseen keskittyvässä Facebook-ryhmässä (klik)

Vielä on aikaa lahjoittaa! Muistathan kuitenkin, että tässä tapahtumassa raha ei vaihda omistajaa - toisin sanoen lahjoitukset voivat olla esimerkiksi lahjakortteja tai tavaroita.

Autat myös levittämällä sanaa tapahtumasta —mitä useamman ihmisen tietoisuuden Haminan Hyvän Mielen Jouluaatto tavoittaa, sitä useampi löytää tiensä mukaan yhteiseen joulunviettoon. Nappaa ihmeessä Haminan Hyvän Mielen Jouluaaton somekanavat seurantaan & laita tämä postaus jakoon!


Haminan Hyvän Mielen Jouluaatto somessa:

Facebook (suunnitteluryhmä)
Facebook (tapahtuma)

Iloista joulun odotusta tämän ruudun takaa!

Itsenäinen kotimaa on arvokas lahja, onnea 101-vuotias Suomi!

Tätä tekstiä on ollut yllättävän vaikea saada alkuun. Millä tavalla näin suuresta ja merkityksellisestä päivästä muka voi edes kirjoittaa? Varsinkin, kun koko tekstin on tarkoitus suurimmaksi osaksi vain keskittyä meidän perheemme päivään? Onko oikeaa tapaa edes olemassakaan?

Ehkä on, ehkä ei.




Tänään halusin kuitenkin jakaa teille tunnelmia meidän itsenäisyyspäivän vietostamme. Juhlistimme itsenäisyyttä tälle vuodelle ensimmäistä kertaa jo eilen, ja tänään juhlat ovat jatkuneet varsin perinteisellä tavalla. Lasten itsenäisyysjuhlan jälkimainingeissa tosin on oltu - vielä löytyi tallelta karkkia ja valtioneuvoston vesipullokin.

Itsenäisyyspäivän aamua väritti ennenkaikkea vapaus. Minulla nimittäin oli vapaus nukkua juuri niin pitkään, kuin vain halusin! Ja minähän nukuin.

Joitakin hetkiä myöhemmin lippu liehui salossa ja virittelin itseni YLE:n kanaville. Juhlajumalanpalvelusta katsoessa oli kieltämättä aika mukava tunnistaa paikkoja eiliseltä - taisinpa jopa vähän naureskella, että tiedänpä ihan tasan tarkkaan, missä tämä kamera on!



Sen verran olin "miehän oon melkein julkkis" -hurmoksessani, että missasin kokonaan Tuntemattoman sotilaan alun! En nimittäin tullut ajatelleeksi mahdollisuutta, että se saatettaisiin esittää Femin puolella... Tuntemattoman sotilaan aikana uuniin hakeutui Karjalanpaisti, jonka jälkeen minä puolestani suuntasin pienelle itsenäisyyspäiväajelulle. Kas, kun valkosuklaata tarvittiin!

Linnan juhlat olivat jo alkamassa, kun me kokoonnuimme ruokapöydän ympärille. Ainakin minulle itsenäisyyspäivä on aikalailla täydellinen, kun pöydästä löytyy karjalanpaistia - ja tietysti kalaa miehelle. Tänäkin vuonna vedettiin perinteiseen tapaan karjalanpaistiöverit, joten jälkkärit (mustikkakiisseliä valkosuklaakermavaahdolla) päästiin nauttimaan vasta yön hämärryttyä. Ja mitäpä itsenäisyyspäivä olisi ilman Linnan juhlien seuraamista?



Loppuun on pakko todeta vielä sekin, että ulkomaalainen puoliso on opettanut minua arvostamaan Suomea entistäkin enemmän. Hän katselee nykyistä kotimaataan uteliain silmin ja avoimin mielin - ja minäkin näen hänen kauttaan asioita, joita olen monesti pitänyt itsestäänselvinä. 

On vaikea edes kiittää tarpeeksi nöyrästi, arvostaa tarpeeksi syvästi. Meillä voitaisiin puhua näillä leveysasteilla aivan eri kieltä, meidän kulttuurimme voisi olla täysin toisenlainen. Nyt saamme kuitenkin olla suomalaisia - enkä vaihtaisi kansalaisuuttani mihinkään, mistään hinnasta. On lahja olla suomalainen.

Vajaa viikko sitten, joulukuun ensimmäisessä postauksessa kerroin suomalaisesta hetkestäni. Juuri niitä pieniä, suuria asioita suomalaisuus on - makkaraa lumisateessa laavulla, viileään järviveteen pulahtamista kesäiltoina, sateisia, mutta värikkäitä syksyjä ja hiirenkorvat herätteleviä keväitä. Suomi on kaunis, itsenäinen ja erilainen - juuri niin ihmeellinen, ettei sitä voi edes kuvitellakaan. Se täytyy kokea.

Hyvää syntymäpäivää, Suomi!

Suomen lasten itsenäisyysjuhlan tunnelmia tarinoin ja kuvin - hyvää itsenäisyyspäivää Suomi!

Hyvää itsenäisyyspäivää, 101-vuotias Suomi!

Tänään meillä on onni juhlia kaunista, pohjoista kotimaatamme - meillä onnea tosin taitaa olla tuplasti, sillä saimme aloittaa juhlallisuudet jo eilisen puolella. Vaan mitäpä oikein tapahtui?

Säätytalo 5.12.2018 valmistautumassa erityisen tärkeään tapahtumaan.

Eikös näin voi sanoa, onhan kello jo yli puoliyön?

Meidän perheellämme oli ilo ja kunnia ottaa varaslähtö itsenäisen Suomen juhlimiseen eilen, 5.12.2018. Meidän perheemme (karvattomista, tai ainakin kohtalaisen karvattomista) perheenjäsenistä nuorin nimittäin sai kutsun Suomen lasten itsenäisyysjuhlaan Helsinkiin, Säätytalolle.

Koska tytön parhaalle ystävälle oli onni suonut saman kunnian viime vuonna, pääsivät nuoret neidit keskustelemaan asiasta jo hyvissä ajoin. Ja sehän puolestaan tarkoitti sitä, jännitys tuntui kasvavan eksponentiaalisesti h-hetken lähestyessä. Juhlaan valmistauduttiin sen vaatimalla hartaudella - hankittiin uusi mekko, kaunis bolero ja kaksikkoon sointuvat kengät - ja me aikuiset puolestaan suunnittelimme käytännön asioita aina parkkeeraamisesta lähtöaikoihin.



Kun juhlapäivä sitten eilen koitti, meidän perheen naiset kolmessa polvessa istahtivat valmistautumisen päätteeksi autoon ja ottivat suunnan kohti Helsinkiä. Perillä olimme lopulta hyvissä ajoin, ja lyhyttä taksimatkaa myöhemmin töllistelimme Säätytalon edessä.

Ja voi sitä orastavaa juhlan tuntua! Säätytalo oli aidattu metalliaidoin, poliisit partioivat kaduilla ja helikopteri pörräsi myöskin ihan pelipaikoilla. Koska varsinaiseen, ilmoitettuun saapumisaikaan oli vielä hetki, päätimme lähteä käväisemään Tuomaan markkinoilla. Mamma osti neidille tyylikkäät korvalaput, joita päästiin hetkeä myöhemmin lepuuttamaan Tuomiokirkkoon. Olipahan muuten jyrkät portaat!

<3

Lopulta meitä oli sama, kolme sukupolvea perheen naisia, jotka eivät olleet ikinä elämänsä aikana käyneet Helsingin Tuomiokirkossa. Voin nyt myöntää ääneen tässäkin (sikäli mikäli se ei tarpeeksi selkeästi näkynyt jo kirkossa...), että jo heti alussa meinasi mennä aika iso roska silmään. Mamma nimittäin ehdotti tytölle, että ostetaan tuosta yksi muistokynttilä ja sytytetään se - niin on isomummikin mukana tässä erityisessä päivässä.

...Mistäköhän ihmeestä se sama roska löysi itsensä miun silmään myös nyt?



Kisakatsomo, osa 1


Tuomiokirkkoon alkoi ilmestyä lopulta useampiakin kauniisti ja komeasti pukeutuneita nuorukaisia - kaikilla samanlaiset laminoidut, sinivalkoiset laput kaulassa roikkuen. Kaikkia tuntui jännittävän enemmän tai vähemmän, ja nyt tarkoitan ennen kaikkea meitä aikuisia. Taisi olla niin, että me saattajat kuvailimme jälkikasvuamme kilpaa - jotta yksikään hetki ei vahingossakaan pääsisi hukkaan. Aina välillä kirkon täytti urkumusiikki - harjoittelua, YLE:n porukkaa asettelemassa valoja ja kameroita... Jännityksen tiivistymistä huomiselle.

Lähdimme takaisin Säätytalolle lopulta hyvissä ajoin ennen varsinaista saapumisaikaa, joka ei loppupeleissä haitannutkaan. Tyttö pääsi sisälle pienen jonotuksen jälkeen, ja meillä aikuisilla alkoi muodostua mielessä yllättävänkin selkeä suunnitelma. Sisäinen kompassi osoitti Vanhalle Kauppahallille, ja juotavia kuin syötäviäkin myöhemmin meillä oli kisastudio pystytettynä Storyyn.

Kaakaot ja kinkkuquichet myöhemmin pääministeri oli jo hyvää vauhtia kättelemässä kunnianarvoisia vieraitaan. Kättelyn oli määrä olla kohtalaisen tiivis paketti, mutta se venyi - ja toivottomuus alkoi vallata tilaa mielessä. Olinhan varmasti muistanut antaa medialuvat lapselle? Entä, jos tyttö olikin ollut ihan ensimmäisten joukossa ja olimme missanneet tämän tärkeän kättelyn siksi, että ISTV:llä oli teknisiä ongelmia aivan kättelyn alussa? Entä jos jotain olikin tapahtunut? Lopulta, kättelyajan ylitettyä jo reilusti arvioidun kokonaiskeston, luovutin ja laitoin tytölle viestin.

Lapsen käsialaa - tässä ollaan jo 5 minuutin päässä kättelystä.

Vihdoin!

"Ootko jo kätelly?"
"En vielä, tää jono on 3 kertaa isompi" (kuvan kera)
"Nauti!!! <3"
"Kestää vielä"

Lopulta, noin kymmenen minuuttia myöhemmin puhelimen ruudulta alkoi näkyä jotain tuttua. Ja voi luoja, miten ylpeä voi äiti lapsestaan olla! Ja mamma, tietysti - siis paikalla Helsingissä olleet kannatusjoukot. Tyttö kätteli herra pääministeriä kohteliaasti silmiin katsoen ja hymyillen. Voiko tällaiseen äitiylpeyteen pakahtua?

Lapsen juhliessa me aikuiset tutustuimme lähinnä joulukuiseen Helsinkiin - josta muutama kuva ohessa. En tekijänoikeussyistä pysty liittämään tähän kuvia itse juhlasta, sillä en itse päässyt / saanut (vaikka olisin ehdottomasti halunnut, kukapa ei?) paikalle. Harmi sinänsä, mutta onneksi tyttö sai kokea tämän ikimuistoisen tapahtuman paikan päällä!




Entäpä sitten lapsen sanoin - millaista juhlissa oikein oli?

Kaksi suurinta ja hienointa juttua olivat ehdottomasti olleet illan yllätysesiintyjä, josta en itse ollut ikinä kuullutkaan (ja nyt piti ihan luntata nimi - Tuure Boelius) sekä itse pääministeri Juha Sipilä. Myös meidän neiti käveli omalta portiltaan meitä vastaan leveän hymyn kera ja kertoi, että oli ottenut selfien pääministerin kanssa. On muuten hieno selfie! Lisäksi tyttö kertoi tarinanluvusta, Harry Potter -teemasta ja polaroidkuvista, joita kotiin saakka kantautui kolmin kappalein.

Ja se ruoka! Lapselle itselleen jäivät parhaiten mieleen macaronsit ja karkit, mutta ilmeisesti tarjolla oli ollut myös suolaistakin (lihapullia, hodareita, ynnä muita). Niin, ja kasa leivoksia myös!

Stockmannin jouluikkuna oli ihana! <3


Lopputulemana voinee sanoa, että äiti on ihan mielettömän ylpeä! Oli myös äärimmäisen herkistävää tietää, että tätä lapselle suurta spektaakkelia seurasivat meidän lisäksemme myös kotijoukot (yhtä kuin isäpuoli = aviomieheni Mr B ja pappa) kuin ystävät ja kummitkin! Yksi kummeista myös otti neidin kättelyosuuden videolle talteen, ja se osoittautui todella arvokkaaksi teoksi. En nimittäin ainakaan toistaiseksi ole keksinyt, miten ISTV:stä saa katsottua jo päättyneitä lähetyksiä - vai saako edes. On meidän tytöllä vaan aivan mielettömän suuret ja arvokkaat tukijoukot!

Kotimatkalla alkoi sataa lunta. Se tuntui ihanan rauhoittavalta ja jollain tavalla symboliseltakin pitkän päivän päätteeksi. Vaikka  me kaikki kolme olimme tajuttoman väsyneitä, oli takapenkillä yksi erityisen onnellinen. Vielä tyttöä nukkumaan peitellessäni oli nuorella neidillä korvasta korvaan ulottuva hymy - ja selkeä toteamus kaikui ilmassa järkähtämättömänä totuutena.

"Mulla oli tänään mun koko elämäni paras päivä!"



Näistä iloisista, arvokkaista tunnelmista onkin hyvä jatkaa varsinaisen itsenäisyyspäivän viettoa. Mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät, meillä nautiskellaan huomenna (puuhellassa) rauhassa kypsytellystä karjalanpaistista samalla, kun taustalla pyörii Tuntematon Sotilas. Suomen liput ja sinivalkoiset kynttilät odottelevat vielä kaapissa - ne löytänevät tiensä omille paikoilleen heti itsenäisyyspäivän aamuna.

Hyvää itsenäisyyspäivää, 101-vuotias Suomi!

Oi Suomi, katso, sinun päiväs koittaa,
Yön uhka karkoitettu on jo pois,
Ja aamun kiuru kirkkaudessa soittaa,
Kuin itse taivahan kansi sois.
Yön vallat aamun valkeus jo voittaa.
Sun päiväs koittaa, oi synnyinmaa.

Oi nouse, Suomi, nosta korkealle
Pääs seppelöimä suurten muistojen.
Oi nouse, Suomi, näytit maailmalle,
Sa että karkoitit orjuuden
Ja ettet taipunut sa sorron alle.
On aamus alkanut, synnyinmaa.