Spiral Jetty + video!

Long time, no see - huh?!

Lupasin kirjoitella Utahin parhaista jutuista, mutta suunnittelematon blogitauko söi suunnitelmat ja jätti homman ihan hunningolle. Tässä sitä kuitenkin taas ollaan, parhaiden palojen parissa! Tänään lähdetään nojatuolimatkalle Utahin pohjoisosaan, Suuren Suolajärven rannoille - ihastelemaan varsin erilaista kivimuodostelmaa.

Spiral Jetty, olkaa hyvät!

Näistä asetelmista lähdettiin liikkeelle. Etualalla Salt Lake Cityn ydinkeskustaa.

Eväissäkään ei ollut valittamista, käytiinhän me sentään Beans & Brewsin kautta.

Jetty oli minulle täysin tuntematon käsite ennen, kuin mies otti asian kerran puheeksi. Eräälle sunnuntaille sattui sopivasti mukava keli, ja jotain kivaa piti päästä tekemään - niinpä otimme sitten suunnaksi hieman harvemmin esille tulleen nähtävyyden. Ahoy ja matkaan siis!

Suhteellisen varhain lähdettiin siis ajelemaan kohti Pohjois-Utahia. Meillä ei kummallakaan ollut erityisiä ennakkokäsityksiä Spiral Jettystä - pikaisten edellisen illan googlausten jälkeen selvisi, että kyseessä on Robert Smithsonin vuonna 1970 rakentama taidemonumentti. Paikaksi puolestaan oli valikoitunut Rozel Point aivan Great Salt Laken pohjoisosissa, koska järven pinnan väri taittuu horisontissa kauniisti verenpunaiseen.

Google Maps kertoi matka-ajaksi kotiovelta Jettylle melko tasan kaksi tuntia. Siihen piti kuitenkin lisätä muutamia minuutteja, sillä käväistiin Ogdenissa tankkaamassa Chevronilla - ja hakemassa herkkuja.

Liikenneruuhkaa Ogdenin tapaan.

Toisaalta, Chevronilta Ogdenista löytyi tällainen helmi! Brrh. Tuolloin minulla oli vielä ilo ja kunnia kantaa miehen suvun perintösormusta 1900-luvun alusta.

Loppumatka Ogdenista aina Spiral Jettylle saakka koetteli melkoisesti uskoa - puhelin ei halunnut navigoida, opasteita oli melko vähän ja tie kävi sen verran kapeaksi, että lopulta sinne mahtui hädin tuskin kaksi autoa rinnakkain. Lopulta oltiin ajettu keskellä pikkuisia vuorentapaisia ja vielä läpi jonkinlaisen (juna?)museonkin, kunnes päästiin lopulta perille.

Eihän meillä tosiaan niitä odotuksia turhan paljoa ollut, mutta olipahan vaan Jetty melkoisen upea!

Rannalta erotti muodostelman ehkä kaikkein parhaiten. Mitä lähemmäs käveli, sitä hankalammin hahmotettavaksi kokonaisuus meni. Toisaalta eri kivirivistöjen välissä oli melkoisen hauska hyppiä - varsinkin, kun kivien pinnalta lohkeili suolaa ja toisaalta oli uskomatonta samaan aikaan ajatella myös sitä, että nämä kaikki on tavalla tai toisella tänne tuotu. Lopulta Jettyä tutkittiin verrattain vähän aikaa, sillä suurin osa ajasta ainakin minulla meni lähinnä suolan tutkimiseen. Oli aika uskomaton tunne kävellä aivan järjettömän kokoisen suolamassan päällä! Varsinkin, kun sitä rapsuttaessa ja maistaessa pystyi todellakin maistamaan sen, että se ihan oikeasti on suolaa.

Jossakinpäin Corinnea.

Tässä kohtaa UT-kasikolme näytti vielä ihan hyvältä.

Tässä kohtaa meinasi jo usko loppua kesken...

Ja viimein. Lähellä, niin lähellä! Tie tosin oli kovin mielenkiintoisessa kunnossa.

Kaikkiaan reissu oli enemmänkin kuin tekemisen arvoinen. Ei missään tapauksessa se ensimmäinen turistikohde, jonka Utahista ehkä päätyy valikoimaan (jos ensinnäkään edes Utahiin lomailemaan päätyy), mutta ehdottomasti hauska ja erilainen kokemus! Allekirjoittanut oli kylläkin enemmänkin innoissaan tuosta järjettömästä suolan määrästä, kuten ehkä kuvastakin voi huomata...

Kannatan kuitenkin ehdottomasti vierailua paikalla, jos vaan yhtään nappaa! Alla vielä muutamat vinkit, mikäli paikalle mielii mennä käväisemään.

Mitä huomioida Spiral Jettyn reissua suunnitellessa?

  • Erityisesti, jos reissua taittaa omalla autolla, auton huollot kuntoon! Pitkälti Corinnesta aina Jettylle saakka (noin tunnin matka) on silkkaa tyhjyyttä ympärillä. Kun ottaa huomioon myös sen, että Utahin peränurkilla ei pahemmin puhelimessa kenttää ole, on avun soittaminen melkoisen työn ja tuskan takana.
  • Sama koskee myös tankkaamista. Oli alla sitten vuokrakiesi tai oma, Corinnesta löytyy viimeinen huoltoasema! Järkevämmällä hinnalla bensaa tosin saa esimerkiksi hieman etelämpää Ogdenista.
  • Ja toisaalta, sama myös eväiden kanssa. Viimeiset millään tapaa järkevät ruokakaupat ovat nekin Corinnessa, josta on vielä tunnin matka Jettylle. Evästä ja eritoten juotavaa kannattaa siis varata mukaan vaikka reilummallakin kädellä, sillä Corinnen jälkeen sitä ei todella ole saatavissa.
  • Tarkasta ennen lähtöä myös se, millä korkeudella Great Salt Laken vesi on! Pahimpina kuukausina koko Jetty on veden alla, eikä parin tunnin matkaa Salt Lakesta ole mitään järkeä lähteä ajamaan pohjoiseen pelkästään veteen peittyneen Jettyn vuoksi.
  • Idahossa lomailevankaan ei kannata unohtaa Spiral Jettyä! Nopeimmillaan Idahon puolelle pääsee noin tunnissa (Stoneen), esimerkiksi Pocatelloon pääsee kahdessa tunnissa - toisin sanoen yhtä nopeasti (tai hitaasti), kuin Salt Lakeen.
  • Spiral Jettylla ainakin oma sieluni lepäsi. Paikka oli kaikessa karuudessaan äärimmäisen kaunis ja ehkä juuri sen vuoksi myös niin rauhoittavakin.


Mutta asiaan - Jetty, ENJOY!

Muistathan selata loppuun saakka, niin et missaa pientä videoklippiä, jonka kuvasin Jettylta!





Isoakin lasta leikitti, kerrankos sitä päästään toista uhkailemaan suolakimpaleella!



Hämmästyttävintä miun mielestä oli ehdottomasti se, kuinka jään kaltaiselta tuo suola lopulta näyttikään. Ja mikäli kenenkään mieltä askarruttaa kysymys siitä, maistoinko... No maistoin. Raaputtelin aika monestikin tuota jäältä näyttävää pintaa ja kokeilin kynnen kärjestä, onko se nyt sitten suolaa. Oli se.

Mitä kauemmas katsoi, sitä vaaleanpunaisemmaksi suola värjäsi veden.

Suomituristi (mut ei puristanu sukka sandaalis).

Suomituristin vinkkivitonen muille (suomi)turisteille: varatkaa paljon lämmintä vaatetta päälle! Suolajärvi on I-S-O, joten siellä myös tuulee - eikä tämä minun suojautumiseni tuulelta ainakaan mikään malliesimerkki ole.





Kähvelsin.

Kotimatkalle.

Ja vielä loppuun lupaamani video - olkaa hyvät! :)

Suosittelen lämpimästi videon nopeuden tiputtamista 0.5:n - olin vähän turhan nopea käsistäni tuota kuvatessa...

Kysymyksiä Spiral Jettystä tai Pohjois-Utahista? Kaipaisitko lisää vinkkejä? Kommentoi ihmeessä - vastaan parhaani mukaan (ja mihin en osaa itse vastata, hätyyttelen miestä vastailemaan). Paina ihmeessä myös tähteä, jos pidit - osaan sitten jatkossakin kirjoitella kiinnostavista aiheista!


Vuosipäivä, joka melkein unohtui

Meinasi melkein unohtua eräs vuosipäivä, joka on meidän kahden kannalta melkoisen oleellinen. En kyllä olisi muistanut minäkään, jos ei Facebook olisi muisto-toimintonsa kautta tätäkin asiaa minulle suoraan naaman eteen työntänyt - hupsista.

Mies ei tosin edes muistanut, kun jaoin hänelle oivallukseni, joten se siitä sitten...

Nimittäin tasan kaksi vuotta sitten mies muutti Suomeen! Onneksi olin kaukaa viisas ja kirjoitin fiilikset siltä päivältä ylös, joten pääsen jakamaan nämä tunnelmat nyt blogiinkin. Kaukosuhde tuskin koskaan on helppo, joten olimme molemmat kyllä äärimmäisen tyytyväisiä siihen, että se elämänvaihe tuli päätökseensä. Mutta että kaksi vuotta sitten jo?

Välillä aika on mennyt siivillä. Välillä tuo toisen naama raivostuttaa ihan suunnattomasti, ja toisaalta - aina toisinaan ymmärtää sen, että tähän on tultu aika pitkä matka. Ei ollut itsestäänselvää edes herätä samasta sängystä joka aamu. Olla ärsyyntynyt tuohon joka päivä ihan vain, koska se on saman katon alla. Pitää siis olla kiitollinen - moni muu kamppailee vielä kaukosuhteessa, joten kyllä me vaan saadaan aika tyytyväisinä täällä elellä. Samassa maassa, pidempiaikaisen oleskeluluvan turvin. Näin on hyvä.

Niin... Ja miten tätä vuosipäivää sitten on meillä juhlistettu?

Ollaan maalattu. Maalattu, maalattu ja maalattu. Tehty vähän puutarhahommia, karsittu katajasta kuolleita oksia. Haravoitu. Niin... Ja tapahtuupa tänään jotain muutakin aika jännää. Keep your fingers crossed!

Enpäs löytänytkään enää kuvakaappauksia ensimmäiseltä lennolta (LAX - JFK), joten nämä kaksi luultavasti riittävät - jos ei muuta, niin ainakin kertomaan siitä, että jännitti ja odotutti.

4.6.2015 klo. 1.30 AM
Tänään on se päivä, jota on odotettu ikuisuudelta tuntuva aika. Tämän päivän jälkeen meidän ei tarvitse stressata pätkääkään siitä, kumpi matkustaa kumpaan maahan tai kuinka kauan joudutaan olla erossa toisistamme - ei myöskään tarvitse miettiä sitä järjetöntä rahamäärää, jonka niihin lentolippuihin saa upotettua varsin nopeasti. Ei murheita datarajoituksista, ei ikäväitkuja, saati sitten ihan hirveitä hyvästejä lentokentällä.

2.10 AM
Kirjoitan tätä nyt tosin vähän useammassa osassa. Tällä hetkellä kello on vähän jälkeen kahden - mun oli tarkoituksena olla näitä aikoja jo nukkumassa, mutta toisin kävi. Miehen lento Los Angelesista New Yorkiin oli täysin ajallaan ja sujui ongelmitta, mutta tätä New Yorkista Helsinkiin tulevaa lentoa on nyt stressattu melko lailla. Ensin ilmoitettiin tunnin viivästyksestä - sen jälkeen siitä, että kohdekenttä vaihtuu kokonaan. Nyt kohdekenttä on kuitenkin jälleen Helsinki-Vantaa, mutta kone on edelleen tukevasti JFK:lla ja matkustajat edelleen odottamassa boardingia. Viimeisin väliaikatieto mieheltä on tunti sitten, olen yrittänyt sen jälkeen kärttää tietoa lennosta minkä olen ehtinyt, mutta tyypistä ei ole kuulunut mitään.

Olivat ottaneet tarkempaan syyniin passia tarkastaessa, kun 90-päivän raja on niin lähellä ylittymistä. Voi voi, harmin paikka - siellä ne peräänkuuluttelivat sitä, että EU-alueelta on sitten myös poistuttava sen yhdeksänkymmenen vuorokauden jälkeen. Too bad, että siinä vaiheessa meillä on (toivottavasti...) oleskelulupahakemus jo vetämässä ja uudet sormukset sormissa.

Nyt ei kuitenkaan auta kuin odotella. Ilmeisesti täällä Suomessa riehuva myrsky (tuulet) viivästyttivät alun alkaen lentoa, mutta tämänhetkisestä viivästyksestä ja sen syistä ei ole mitään tietoa. Ei tässä nyt muuten mitään, mutta kun mulla olisi jo aika kova polte päästä halaamaan sitä miestä, ja ihan vaikka vaan nuuhkimaan sitä. Olemaan siinä sen vierellä. Pitämään sitä kädestä, kun juoksutan sitä raasua ympäri kauppoja.

Jos kohta nappaisi puhelimen entistäkin tiukemmin käteen, yrittäisi kohdistaa kaiken tahdonvoimansa viestin saamiseen ja suuntaisi koneen nousun jälkeen suihkuun ja unille.

6.40 AM
Hereillä, joten kuten. Lento lähti lopulta kaksi tuntia myöhässä, joten ehdin lopulta nukkua kokonaiset kolme tuntia. Lento sanoo olevansa kolmen tunnin ja kahden minuutin päästä Helsinki-Vantaalla, eli ei luojan kiitos tullut uudelleenreititystä. Nyt alkaa hahmottua ihan tosissaan, että tässä tää on. Niinkuin nyt. Vatsa heittää kevyttä (...ai kevyttä? ...) kuperkeikkaa ja kädet tärisee.

Nyt kuitenkin vaihtamaan vaatteet ja meikkiä naamaan. Ihanaa, kauheaa, pelottavaa ja jännää.

10.15 AM
Kentällä. KOHTA... Kohtakohtakohta! Joko?



Seuraavat kolme päivää me sitten ihan vain rentoiltiin. Olin varannut jo reilu kuukausi takaperin meille huoneen Flamingosta seuraavalle kahdelle yölle, joka osoittautui lopulta todella hyväksi vaihtoehdoksi. Miehellä oli melkoinen jet lag, jota päästiin parantelemaan pimennysverhojen taakse puhtaisiin lakanoihin jo vähän puolen päivän jälkeen, monta tuntia ennen varsinaista huoneiden luovutusta. Ensimmäisenä Suomipäivänä lähinnä etsiskeltiin ruokatavaroita Jumbon Prismasta, käytiin myöhäisillan salaateilla lähi-Hesburgerissa ja mentiin nukkumaan aivan liian ajoissa miun sisäiselle kellolleni.

Seuraavana päivänä tehtiin turistikierros Helsingissä - mies sai uuden Fred Perryn paidan, minä puolestani täytin parhaani mukaan käsikkäin kävelemisen kiintiötäni ja yritin sisäistää, että mies ihan oikeasti oli siinä vieressä, ja vieläpä pysyvästi. Kyllä senkin vielä tajusi, että ihan oikea tyyppi siinä vieressä kävelee - sitä vaan ei olisi uskonut, että se on ihan tosissaan myös täällä jäädäkseen.

Vielä ennen kotiinpaluuta kävimme vähän sukuloimassa ja kaartelemassa auton kanssa ympäriinsä, mutta kieltämättä muutaman päivän mittainen irtiotto arjesta kelpasi minullekin. Varsinkin, kun olimme saaneet hotellista ylimmän kerroksen huoneen, kylpyammeella. Ylin kerros oli miehen toive, kylpyamme minun. Kylpyamme tosin oli sen verran pieni, ettei me kaksi mahduttu edes yhtä aikaa suihkuun - Utahissa me käytiin suihkussa ihan normaalistikin juuri ammeessa, ja hyvin mahduttiin. Eipä tullut mentyä itsekään sitten kylpyyn, kun koko ammeen koko rupesi korpeamaan niin pahasti.

Mentäisiinkö kahville?

"I'm so fricking bored."
"No mennään käymään vaikka kahvilla?"
"Coffee? Like - right now? Are you crazy? Why on Earth would we do that?"
"Ajattelinpa vaan, että ees jotain ajanvietettä."
"Yeah, sure. Coffee... No."

Suurin piirtein tällainen keskustelu meillä käytiin eräänä iltana, hieman ennen erästä pidennettyä viikonloppulomaa. Eikö olekin aika hassu juttu, että aina niitä pitkiä viikonloppuja oikein toivoo ja odottaa, mutta niiden kolkutellessa ovella on niin suunnattoman tylsää ja tympeetä? 

No - tämähän tapahtui siis meillekin. Me aikuiset kaksin kotona, koirakin makailee tyytyväisenä omalla pedillään. Kello on hädintuskin illassa, ja meillä on tylsää. Telkkarista tulee samat ohjelmat, päivän energiat on jo käytetty haravoimiseen ja siivoamiseen. Mitäs sitten?

Beans & Brews, I miss you!

Yksi asia johti toiseen ja toinen puolestaan näin jälkeenpäin tuohon ylle taltioituun keskusteluun. Tämä tosin ei ollut ensimmäinen kerta, jolloin sain huomata tämän käytännön kulttuurieron meidän suhteessamme - mies ei yksinkertaisesti ymmärrä tätä meidän kahvillakäyntikulttuuriamme. No, ymmärrän minäkin tavallaan tuon ymmärtämättömyyden - auki taisi tuolloin olla enää parit paikalliset huoltoasemat, eivätkä ne ainakaan kodikkuudellaan houkuttele.

Minun Amerikkalaiseni prefereeraisi hakea juomansa huoltoasemalta (tai drive thrusta) ja lähteä jatkamaan asioitaan. Ikään kuin huitaista kaffet huiviin siinä ohessa.

Minun Sisäinen Suomalaiseni puolestaan haluaa istahtaa hetkeksi alas, nauttia kiireettömyydestä. Siitä, mitä kahvillakäynti kaikkiaan on - kuulumisten vaihtamista ja tietojen päivittämistä, hetki poissa kotoa neljän seinän sisältä. Mutta ei, Minun Amerikkalaiseni sen sijaan ei tätä aspektia hommassa näe. Ei, vaikka kuinka yritän selittää.

Ehkä käyn jatkossakin juomassa kahvini (teeni) kodin ulkopuolella ylhäisessä yksinäisyydessäni - Armas Amerikkalaiseni kun ei siitä perusta.

Ei, vaikka kädestä pitäen opettaisi.

Pois tieltä Batman - lepakoiden kuningatar on täällä! (Eli kuinka hankkiutua eroon hyttysistä)

Me asumme varsin ihanassa maankolkassa Suomea - kotimme on rakennettu aikoinaan kapean metsäpalstan keskelle, jonka toista puolta rajoittaa maantie, toisella puolella aukenee puolestaan useampi hehtaari peltoa. Kaunista on, mutta kauneudella on tässäkin tapauksessa kääntöpuolensa - nimittäin ötökät!

Meidän kanssa samalla tontilla asuvat sulassa sovussa niin hirvikärpäset, paarmat kuin hyttysetkin. Ihania kämppiksiä, eikö?

Olemme kokeilleet kaikenlaista aina tuuletusikkunoiden verkottamisesta tulisijojen yläluukkujen (mikä ihme on 'flute' suomeksi? Oikosulku...) tilkitsemiseen, ja tämä toki auttaa sisätiloissa. Ulkona nämä kaikki luonnon kruunaamattomat kuninkaat kuitenkin mellestävät ihan omaa elämäänsä, ja tämä on ollut meillä se suurin ongelma. Ei ole kovin kiva olla ulkosalla korvan vieressä pörräävien hyttysten ja hirvikärpästen armoilla, puhumattakaan iholle änkevistä paarmoista.

Mutta nyt taitaisi olla tähänkin ongelmaan mukavan luonnonmukainen ratkaisu.

Väistyhän siis Batman ja tee tietä etevämmille - lepakot ovat saaneet uuden isänn... Siis emännän!


Legendan (ja Googlen) mukaan nimittäin yölliset ystävämme lepakot tykkäävät herkutella arkkivihollisillamme hyttysillä - ja sekös sopii! Toinen ystävämme Google puolestaan auttoi meitä ideoinnissa siitä, kuinka lepakkoja voisi tänne meidän nurkillemme houkutella, ja keinohan löytyi.

Jos sinäkin siis kärsit liiallisista hyttysistä lähiympäristössäsi ja haluat luonnonmukaisen keinon hävittää hyttyset näköpiiristä, ohjeistusta ongelman selättämiseen löytyy alta!

Tarvitset:


  • Lautaa
  • Sahan (tai minkä tahansa muun välineen lautojen katkaisemiseksi)
  • Nauloja
  • Jotakin kangasta (me käytimme vanhoja juuttisäkkejä)
  • Narua (tai vastaavaa) ripustukseen
  • Katu-uskottavuutta saa esim. mustalla (spray)maalilla

Lepakkopönttöön ei ole yhtä yksittäistä rakennusohjetta, mekin menimme hieman mutu-tuntumalla omamme kanssa. Ulkonäöllä ei siis niinkään tarvitse koreilla, kunhan pääpiirteet ovat kohdallaan! Mallia saa otettua esimerkiksi meidän omastamme - tai mikä ettei tehdä täysin omanlaisensa, jos siltä tuntuu!



Muutamia ohjeita kuitenkin on, jotta lepakot viihtyisivät ja asettuisivat paremminkin aloilleen:

Takalaudan (puuta vasten tulevan osuuden) tulee olla alhaalta jonkin verran pidempi kuin etulaudan. Tämä siksi, että pidemmälle ulottuvaan osaan tulee lepakoiden laskeutumisalusta - ja tätä varten tarvitaan sitä kangasta, tai kuten meidän esimerkissämme, vanhaa juuttisäkkiä. Muista, että kankaan pitää ulottua takalautaa pitkin ylös saakka, jotta lepakoilla on jotakin, josta pitää kiinni! Me kiinnitimme kankaan pienillä nauloilla takalautaan kuudesta kohtaa.

Lepakkopöntön ei tarvitse olla kovinkaan paksu - päin vastoin, yöllisten ystävien uusi koti saa olla melko litteäkin. Tärkeintä on, että pönttöön ei pääse valoa muualta, kuin alhaalta - alhaalta ylös kiiveten on siis myös lepakoiden ainoa sisäänkäynti uuteen kotiinsa. Kaikkialta muualta pönttö on suljettu!

Pönttö tulisi kiinnittää puuhun siten, että siihen paistaa aamuisin aurinko - illalla aurinko puolestaan laskee pöntön taakse. Tällaisesta asetelmasta lepakkoystävät pitävät eniten, kuulemma. Google tiesi myös kertoa, että pöntön pitäisi sijaita vähintään viiden metrin korkeudella maanpinnasta. Meidän omamme ei aivan niin korkealle taida yltää (ripustajamies löysi mielestään hyvän paikan alempaa ja tikkaita alhaalta pitelevää vaimoa puolestaan pelotti leskeksi jääminen), mutta toivotaan, että meillekin niitä mustia karvakavereita löytää.

Kertokaahan ihmeessä kokemuksianne, jos päädytte omia lepakkopönttöjänne rakentelemaan! Meillä pönttö on nyt ollut puussa noin viikon verran, joten kovinkaan empiirisestä tutkimuksesta hyttysten hävittämisen osalta ei voida puhua - lupaan kuitenkin raportoida tilanteesta kunnolla viimeistään kesän lopulla.

Kuulisin mielelläni myös muita keinoja hyttysten (ja niiden paarmojen kuin hirvikärpästenkin) karkottamiseksi! Etenkin juuri nämä luonnonmukaiset keinot kiinnostaisivat!