Amerikkalaisen huomioita Suomesta


Jatketaanpa samalla monikulttuurisuuden linjalla, kun sille nyt kerran on ennätettyä lähteä.

Yksi kysymys on nimittäin ylitse muiden, mitä tulee toistuvuuteen yli ikä- ja sukupuolirajojen. Kuinka moni osaa jo arvata, mistä kysymyksestä puhun? No - aika monikin varmasti. 

Niin, että mitä mieltä se sinun miehesi oikein on Suomesta ja suomalaisista?

Kysymys on yllättävän vaikea - ottaen huomioon myös sen, millaisia palautteensaajia suomalaiset ovat. Itse voidaan kyllä omaa kotimaata ruotia kovinkin sanoin, mutta auta armias kun se tulee ulkomaalaisen suusta... Pahoilta katseilta ja syyttäviltä sormilta ei voi välttyä.

Nyt otin kuitenkin asiakseni vaatia mieheltä ihan oikeita vastauksia aiheeseen liittyen.



Itikat ovat kamalia ja niitä on kaikkialla. Mies on monesti kironnut itikoita - sitä, kuinka niitä on joka paikassa ja kuinka ne tuntuvat aina löytävän hänet. Missään muuallapäin maailmaa ei kuulemma ole ollut yhtä äkäisiä hyttysiä.

Talven jälkeiset ajo-olosuhteet. Kuraa, loskaa, mustaa jäätä... Ja päätä siinä vielä sitten, ajelisiko talvinakeilla vai kesäkumeilla.

Hedelmien kamalat hinnat. Meillä kuluu paljon esimerkiksi cantaloupe-meloneja, sitruunoja, limejä, kiivejä ja granaattiomenoita. Etenkin näiden erikoisempien hedelmien hinnat ovat ihan taivaissa, ja mies onkin monesti palannut mielessään lapsuuteensa ja siihen, kuinka sitruunan sai parhaimmillaan napattua vaikka naapurin puusta.

Ajokortti ei ole kunnollinen ID. Ainoastaan passi kelpaa viralliseen asiointiin, eikä ajokorttia lasketa kunnolliseksi henkilöllisyystodistukseksi. Tämä on miehen (ja vaimon myös) mielestä melkoisen outo ja tympeä juttu.

Suomalainen arkkitehtuuri on tylsää. Herran omia sanoja lainatakseni: "Finnish architecture... There's power in simplicity, but it seems very uninspired." Vapaasti suomennettuna mies siis kyllä näkee ja kokee yksinkertaisuuden voiman, mutta samaan aikaan se vaikuttaa kovin mielenkiinnottomalta ja siltä, että inspiraatio on ollut suunnittelijalla hukassa.


Suomalaisvalmisteiset tuotteet ovat laadukkaita. Poikkeuksetta pelkkää priimaa on pukannut.

Suomalaisiin voi luottaa. Jos jotain luvataan, siitä pidetään kiinni. Aikatauluja kunnioitetaan, rehellisyydellä on suuri merkitys. Suomalainen pitää sanansa ja on suoraselkäinen.

Sääntö-suomalaiset. Ja tällä kertaa hyvällä tavalla! Suomalaiset noudattavat sääntöjä - myös silloin, kun heitä ei valvota. Punaisia päin ei ajeta tai kävellä, stop-merkillä pysähdytään aina. Tästä syystä johtuen Suomessa on miehen sanojen mukaan hyvin ihanaa ja rauhallista elää.

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus. Tämä kuulemma oli pakko liittää mukaan listalle. Yritin jättää pois, mutta tämä ei saanut miehen hyväksyntää. Niinpä listalla on siis miehen mielestä Suomen kiistatta parhain yhtye.

Suomen kieli. Yllättävää kyllä, tämä päätyi positiivisten puolelle! Miehen mielestä on aivan mahtava juttu, että suomen kieli ei ole mikään itsestäänselvä juttu - sen oppimiseen täytyy käyttää aikaa ja vaivaa. Ja mikä parasta: "After learning it you're a part of this 'cool club' of less than six million people." - kuulut siis kielen opittuasi alle kuuden miljoonan tyypin viileänsiistiin jengiin.



Oliko joukossa ylläreitä tai kummastuksia? Löytyykö lukijoista teitä, joilla on ulkomaalaisia kavereita, jotka olisivat kommentoineet Suomea ja suomalaisuutta jollain tapaa? Kuulisin enemmän kuin mielelläni myös muiden ulkomaalaisten pohdintoja - voisin sitten jakaa niitä myös miehelle ;)

Ei kommentteja