Onko korkeanpaikankammosta mahdollisuutta päästä eroon - edes hetkellisesti? Kuten jo yksin tämä tarinakin sen kertoo... Niin on. Kun hississä päästää pahimman jännityksensä pienenä paniikki-itkuna ilmoille, on huomattavasti kevyempi olo huipulla. Ja siellä huipulla muuten tuuli!

Mikäli liityit matkaseuraksemme vasta nyt, suosittelen lämpimästi aloittamaan reissun sen ensimmäisestä osasta - tämän jälkeen pääsetkin hyppäämään matkalle Kuopion keskustaan meidän mukanamme. Mutta nyt - otetaan suunta jonnekin vähän korkeammalle. Täsmällisiä ollaksemme kerrottakoon, että Savoa tiirailtiin lopulta 224 metriä Kallaveden pinnan yläpuolelta.

Turvavyöt kiinni ja hyppää kyytiin!

Alkuillan auringossa kävelimme hyvin ravittuina takaisin hotellille, josta nappasimme mukaamme auton. Rehellisyyden nimissä on kylläkin todettava, että vielä hotellin parkkipaikalla oma pääni oli sen verran pyörällään, etten osannut edes arvailla, missä suunnassa Puijo torneineen sijaitsisi. Tähän löytyi apu läheltä, sillä meidän täytyi vain naputella osoite puhelimen naviin ja lähteä matkaan.

Melko tarkalleen kolmen kilometrin matka sujui jouhevasti. Käännöksiä hotellilta tornille taisi tulla alle viisi - reitti oli siis todella selkeä ja simppeli! Reippaammat turistit olisivat hoitaneet matkan kävellen, mutta me päätettiin mennä helpomman kautta. Ei sen puoleen, meidän täytyi käväistä myös kaupassa ennen paluuta hotellille, sillä kuvun hyvästä ravitsemisesta huolimatta nälkä yllättäisi illalla kuitenkin uudemman kerran. Ja kun meistä oli kyse... Matkalle saattaisi tunnetusti mahtua myös mutkia.

Aivan ensimmäisenä kuitenkin olimme suunnitelmamme mukaisesti Puijon tornin juurella. Viimeistään objektiivia kohti korkeuksia suunnatessani tunsin ensimmäistä kertaa jalkojeni pettävän - ai että tuonneko sitä pitäisi mennä?

Mies ja lapsi olivat asiasta enemmänkin innoissaan, minä yritin pidätellä itkua. Minulla kun on aina ollut korkeuksiin vähän ristiriitainen suhde. Esimerkiksi lentokoneessa korkeus tuntuu tavallaan ihan luonnolliseltakin - sellaisella ei pelottavalla tavalla - mutta kun sinne korkeuksiin noustaan hissillä ja pitäisi luottaa ihmisten kokoamaan rakennelmaan ja sen kestävyyteen...  Siinä kohdin korkeus alkaa olla aika sietämätöntä. Tapoin muutaman minuutin verran aikaa matkamuistomyymälässä tornin juurella, kunnes tosipaikka tuli.

Ensimmäiset paniikki-itkut tulivat hississä, jossa ei meidän lisäksemme ollut onneksi muita. Aavistuksen vetisin silmin jouduin kohtaamaan ensimmäiset huipulla vastaantulleet ihmiset, samoin ensiaskeleet ylhäällä olivat kohtalaisen... Haparoivia. Hassua, miten nopeasti siihen kuitenkin tottuikin - ja kohta kiertelin jo melko luontevasti tornia ympäri.

Tässä vaiheessa haluan kuitenkin jakaa ensimmäisen setin Puijon tornista otettuja kuvia - olkaa hyvät! Älkää kuitenkaan ihan heti näiden jälkeen vielä hypätkö matkasta, sillä ei tämä kiva ihan tähän jää. ;)

Kävimme ihmettelemässä Kuopiota ja lähiympäristöä sekä lämpimistä sisätiloista käsin, kuin myös ylemmän kerroksen avotasanteelta. Ensin ajattelin tuulesta varoittelun olleen turhaa, mutta hah! Siellä avotasanteella todella tuuli! Saatiin napattua muutama perheselfie, mitä nyt melkein jokaisessa niistä on joko minulla tai lapsella tukka silmillä...

Sen verran vakuuttuneita näkemästämme olimme, että takaisin olisi päästävä. Minua henkilökohtaisesti harmitti eniten se, että näin Kuopion Puijosta vain valoisan aikaan - ei kävisi päinsä.

Alhaalla päädyinkin juttelemaan matkamuistomyymälästä ja lipunmyynnistä vastaavan naisen kanssa, joka ystävällisesti lupasi meille ilmaisen sisäänpääsyn torniin vielä samana iltana, mikäli vain haluaisimme. Ja haluaisimmehan me! Tavoitteena minulla oli auringonlasku, mies ja lapsi eivät olleet aivan yhtä kranttuja ajankohdan suhteen. Aikaa ei vierailujen väliin jäänyt kovinkaan paljoa, joten päätimme olla menemättä hotellille. Aivan ensin käväisimmekin lähellä Lidlissä hakemassa iltapalaa, mutta siltikään kello ei ollut vielä aivan tarpeeksi paljon.

Muistelin nähneeni jossakin kuvia hyppyrimäistä, aivan tornien juurella - sinne oli siis päästävä seuraavaksi.

Google ei ollut kovinkaan avulias ystävä hyppyrimäkien osoitteen kanssa, joten navin ja mutu-tuntuman kanssa edettiin. Ja ihme kyllä, päästiin perillekin! Olen joskus lapsena käynyt Norjassa Holmenkollenilla - en tosin ole koskaan tainnut päästä ihan näin käsin kosketeltavilla tavoin tekemisiin hyppyrimäkien kanssa. Siispä - ennen kuin täysin pitkästytte höpöttelyyni - kuvia, olkaa hyvät!

Hyppyrimäet jäivät taakse ja me otimme auton keulan suunnaksi - jälleen kerran - Puijon tornin. Tällä kertaa olo oli kuin jo lähes vanhalla tekijällä konsanaan, sillä minun ei tarvinnut edes käyttää navigaattoria viedäkseni meidät perille! Ja kaikki minut tuntevat tietävät, kuinka suuntavaistoton olen...

Tällä kertaa ilta oli ehtinyt alkaa hämärtyä jo sen verran, että näkymä tornista olisi varmasti jo mukavan erilainen. Aavistuksen verran harmitti kuitenkin se, että auringonlasku oli kyseisenä päivänä vähän mitäänsanomaton - aurinko vain laski, värittämättä taivasta oikein ollenkaan. Puolittain pimeää kuitenkin jo oli, joten sekin kelpasi. Tällä kertaa torniin kipuaminen tapahtui paljon kivuttomammin kuin viimeksi, ja vaikka hississä polvet tutisivatkin, ei sentään tullut paniikki-itkuja!

Mutta, jälleen kerran - annan kuvien puhua puolestaan.

Niinpä niin.

Huolimatta hieman laimeanpuoleisesta auringonlaskusta, kyllä kannatti mennä! Oli ihmeellistä huomata, kuinka erilaiseksi maisema muuttui pimeän tultua. Ensin naureskelin hieman jopa itselleni ja kysymykselleni siitä, josko torniin pääsisi saman päivän aikana uudelleenkin, mutta jälkeenpäin ajatellen en kadu kyllä yhtään. Kyllä, olin turisti isolla t:llä, mutta hei - mitä sitten! Suomi on kaunis maa, eikä omaa kotimaataan ole ollenkaan väärin arvostaa.

Tai katsella niiden ruusunpunaisten lasienkaan läpi.

Huomenna reissua jatketaankin sitten jo hieman pohjoisemmasta suunnasta! Myös tästä, huomisen postauksen kohteen löytämisestä saan kiittää mitä nöyrimmin Kuopion ihkaomaa Puskaradiota - kannatti lähteä puolittain sokkona suosittelujen perässä yhä syvemmälle Savoon.