Niin se vaan hujahti kesäkuu heinäkuuksi, ja saldo kesäkuun bloggaamisen osalta ei ollut ihan järjettömän mairitteleva. Mutta jos jotain, niin kyllähän se työpaikka on aika kiva juttu! Nyt sattui mukavasti vapaita juurikin Pikkukylien Pikkumarkkinoiden kohdalle, joten vapaapäivänäkin sai tutuksi tulleeseen tapaan laittaa kellon herättämään aamukuuden pintaan.

Pirteenä? Nää. Hyväl tuulel? No ehottomast!

Maalit naamaan, tukka ponnarille, pitkät kalsarit jalkaan ja toppatakki niskaan. Kyllä - ihan oikein luit. Ulkona oli sen verran kova viima ja vilpoisa keli, että long johns yhdistettynä talvitakkiin ei ollut yhtään liioiteltua... En nimittäin ollut markkinoilla ainoa toppatakkiin pukeutunut. Seuraavaksi kasa markkinatavaraa autoon ja auton keula kohti markkinapaikkaa.

Tällä kertaa oltiin edustamassa koulumme vanhempaintoimikunnan punavalkoisia värejä makkaranpaiston ja vesipajatson merkeissä. Jääväsin itseltäni eilen makkaroiden hakemisen kaupasta ihan siksi, etten olisi mitenkään saanut niin suurta määrää mahtumaan edes meidän tuplajääkaappiimme. Niinpä teltan ollessa kasassa ja kellon lähetessä kahdeksaa, lähdin ajelemaan Miehikkälän keskustaan hakemaan makkaraläjää.

Kaikkihan meni hyvin siihen asti, kunnes lähdin ajamaan takaisin. Kolmea ajettua kilometriä myöhemmin tajusin auton pitävän outoa ääntä, joka vain koveni vauhdin hiljetessä. Paha aavistus osoittautui todeksi - rikkinäinen rengas. 

Ensin meinasi itkettää, mutta mitä se nyt auttaisi? Yksin keskellä metsää, ei ketään edes näkemässä meikäläisen parkumista. Siispä piti kääriä hihat ylös (kuvainnollisesti kuitenkin - oli siellä niin perhanan kylmä, että vetelin ihan vaan toppatakkia tiukemmalle) ja pohtia seuraavaa muuvia.

Viisi muovikassillista makkaroita ja yksi muovikassillinen mausteita pitäisi olla kymmenen kilometrin päässä (mielellään nyt just heti), aika raksutti ja ahdistus nosti rumaa päätään. Soitto yhdelle markkinatelttaa kasaamassa olleelle isälle - josko hän viitsisi kurvata tänne ja hakea makkarat, että ei sentään ihan oltaisi mattimyöhäsiä. Seuraavaksi soitto äidille - onko tässä sun autossasi vararengasta? Olihan siellä.

Tunkki esiin, rengas ylös paksista (on muuten painava nostettava tällaiselle pygmille...), avain kouraan. Mitäs sit?

Tunkin kanssa operoiminen tuotti hienoista tuskaa, mutta onneksi sain apukäsiä ohiajaneelta mieheltä. Selvisi, ettei tuota tunkkia oikeasti tunkata, vaan pyöritetään. Eihän siinä sitten... Ennätin itse irrottaa ainoastaan kapselin, kun mies ja makkaroita hakemaan tullut isä olivat jo kaksistaan renkaan kimpussa. Kiitollisena, joskin pahasti hoomoilasena seisoskelin auton vierellä ja katsoin, kun puhjennut rengas sujahti vararenkaan tilalle paksiin ja vararengas puolestaan puhjenneen tilalle. Ei auttanut kuin kiittää kauniisti ja yrittää tarjota jonkinlaista kompensaatiota avusta, vaikka molemmat kyllä vakuuttelivatkin tämän olevan ihan pikkujuttu. Kiitos silti!

Mutta... Olisihan se ollut toisaalta ihan kiva kokeilla vaihtaa se rengas itse. Vaikka toisaalta, olisin sen luultavasti onnistunutkin tekemään, olisi siinä mennyt ikä ja terveys. Näin niinkuin ajallisesti. Joten juu - ihan oikein hyvä näin!

Makkarat pääsivät perille lähes ajallaan ja homma alkoi pyöriä mukavasti. Mitä pidemmälle päivää kului, sitä enemmän väkeä oli liikkeellä ja olipahan kivaa taas puuhastella yhdessä! En oikeastaan ennättänyt markkina-aluetta pahemmin kiertää, mitä nyt sisältä kävin hakemassa oman Anna miä autan -kassini. Tähän aiheeseen tosin palaan kunnolla hieman myöhemmin, sen verran hauskasta proggigsesta on kyse!

Markkinaväkeä ruokittiin kaikkiaan viitisen tuntia, pajatsokin tuotti tulosta muutamille onnekkaille. Lapset olivat luultavasti ne parhaat mahdolliset markkinoinnin välineet - oma nappula raahasi välillä porukkaa paikalle ihan oikein hihasta roikottaen. Äitin tyttö!

Päivään mahtui vastoinkäymisiä renkaan rikkoutumisen lisäksi - grilli ei meinannut kestää tulilla kovan tuulen takia ja olinpa unohtanut sopia myös makkaroiden kylmäsäilytyksestä (joka onneksi järjestyi täydellisen vaivattomasti). Tuuli teki grillin sammuttelemisen ohella haasteita myös siinä mielessä, että teltta meinasi ottaa ja lähteä omille teilleen - onneksi osa vanhemmista oli ollut sen verran kaukaa viisaita, että asiaan oltiin varauduttu. Kaikkiaan ei kuitenkaan voi kuin taputtaa koko porukkaa tyytyväisenä olalle ja todeta, että olipahan urakka - mutta olipahan kivaa!

Jotta tämä nyt ei ihan omaan napaan tuijotteluksi menisi, haluaisin mainita vielä, että Pikkumarkkinoille kannattaa tulla ehdottomasti käymään ensi vuonna vaikka kauempaakin, jos tänä vuonna jäi välistä!

Paikalla oli meidän koulumme vanhempaintoimikunnan makkaranmyynnin ja vesipajatson lisäksi myös mm. myytävää aina askartelutarvikkeista sisustusesineisiin, vaatteisiin, käsitöihin, leipomuksiin ja ruokiin. Oma jälkikasvu kirjaimellisesti ravasi pyytämässä rahaa talutusratsastukseen, ja kaviollisten lisäksi paikalla oli myös mm. ihana, pieni vasikka (kuvakin löytyy tekstin alkupäästä), koiria, 4H-yhdistyksen eläinpiha, lampaita ja vaikka mitä muuta. Tällä kertaa jouduin kuuntelemaan lauluesitykset kaasugrillin tunnelmallisen tuoksun siivittelemänä, mutta ehkäpä ensi vuonna ennättäisin vaikka käväistä laulun tai kaksi kuuntelemassa ihan lähempääkin!

Paikalla tänään olivat mm. Askarilla Oy, Rantalan Aittapuoti, Perfect Home, Seppälän Lammastila, Korikeskus Emma, Lumoava Saippua, Miehikkälän käsityöläiset, Miehikkälän työpaja... Ja lukemattoman monet muut. Koko lista löytyy täältä!

Ensi vuonna sinäkin olet paikalla, eiköstä vaan?

Ja vielä lopuksi...