Elämäntapamuutoksen on lähdettävä ensin itsestä — vain silloin voi oikeasti onnistua


Kerron teille aivan aluksi pienen tarinan.

Tammikuussa 2018 minulla oli käsillä totuuden hetki - odottaisiko minua unelmieni työpaikka? Odotti - ja odottaa yhä.

Miksi? Siksi, etten läpäissyt lääkärintarkastusta. Verenpaine oli liian korkealla, joten missiokseni jäi pudottaa verenpainetta terveellisemmillä elämäntavoilla. Halusin pitää unelmistani kiinni kaksin käsin, ja aloin tuumasta toimeen. Samalla karisivat myös ne kymmenen vuoden takaiset raskauskilot, joita hävisi puolessa vuodessa 14. Seuraavaksi piti vain osoittaa, että tämä muutos parempaan oli tullut jäädäkseen.

Vasta ulkopuolisen sanat herättivät minut pitämään huolta itsestäni

Itselleen on usein sokea, minäkin olin. Vaati ulkopuolisen ihmisen intervention, että näin oman napani tuijottelun sijasta myös sen ympärille. Näin ei voisi jatkua, tai olisin oikeasti ongelmissa viiden, kymmenen vuoden päästä. Vaikka aluksi ensisijainen motivaattori olikin saada unelmieni työpaikka, siirtyi fokus hiljalleen omaan hyvinvointiin niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Ruokavalio ei tuottanut ongelmia, mutta liikunta sen sijaan kyllä. Olen viimeisen vuoden aikana opetellut pitämään liikunnasta. Se ei ole ollut helppoa, sillä itsensä hikeen saakka liikkuminen on ollut minusta lähinnä tuskaista ja vastenmielistä. Vaikka hankinkin salijäsenyyden, tuli salille aluksi mentyä lähinnä pakon sanelemana - enhän halunnut maksaa jäsenyydestä turhaan.


Usko pois, liikunnasta voi oppia nauttimaan!

Suurin muutos tapahtui oikeastaan tammikuun 2019 alussa, kun ystäväni Elina haastoi minut juoksemaan kanssaan. Salilla oli tullut tehtyä lähinnä lihaskuntoa, ja yleiskunto oli aivan nollassa. Mutta siitä se lähti!

Nyt aloituksesta on aikaa kaksi kuukautta, ja muutos on ollut aivan uskomaton. Jo 30 sekunnin juoksupätkät tuntuivat tammikuussa ylitsepääsemättömiltä - tänään juoksin kolme kilometriä hieman reiluun 27 minuuttiin, ilman ainoaakaan taukoa. Vaikka kolmen kilometrin yhtämittainen juoksu on sekin jo järisyttävän suuri saavutus minulle, pidän suurimpana saavutuksena kuitenkin iloa säännöllisestä liikunnasta. Nykyään odotan innokkaana seuraavaa kertaa, kun pääsen liikkumaan - liikunta ei enää kummittele mielessäni peikkona. Reilusti yli puolet juoksusta on omien korvien välissä, kuten olemme Elinan kanssa niin monesti todenneet.

Never quit.
If you stumble, get back up.
What happened yesterday no longer matters.
Today is another day so get back on track and move closer to your dreams and goals.
You can do it!

Olen halunnut päästä kiinni terveellisiin elämäntapoihin lukemattomia kertoja. Halunnut alkaa liikkua enemmän, halunnut pudottaa painoa. Nyt kuitenkin ymmärrän, että vaikka tähdet olisivat muuten olleetkin suotuisat, mieleni ei ole ollut läsnä. Muutoksen täytyi lähteä ensin minusta itsestäni, vasta sitten ulkoisista asioista.

Mikä motivoi sinua olemaan paras versio itsestäsi?

8 kommenttia

  1. Itselläkin on elintapamuutos meneillään, välillä on takapakkia tullut, mutta siitä en lannistu vaan yritän jatkaa entistä sisukkaammin eteenpäin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä elämäntapamuutokseen! Pienillä askeleilla se etenee. :)

      Poista
  2. Minulle liikunta tuottaa nykyään paljon hankaluuksia. Ei siksi, että en haluaisi liikkua, olenhan entinen kilpaurheilija vaan kroppa ei kestä. Joskus vaikeat sairaudet onnistuu sairastuttamaan ihmisen niin kokonaan, ettei enää kykene sellaisiin suorituksiin mitä ennen. Mutta elämäntapamuutos lähtee tosiaan aina itsestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, harmillista kuulla. :( Toivottavasti saat helpotusta ja pääset vielä tavalla tai toisella liikkumaan - ennemmin tai myöhemmin! <3

      Poista
  3. Elämäntapamuutos todella lähtee aina itsestä. Kaikelle on aikansa ja paikkansa. Tsemppiä sinulle <3

    VastaaPoista
  4. Hienoa kuulla, että olet löytänyt liikunnanilon. Minä etsiskelen sitä vielä.
    Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti se sieltä löytyy! :) Tsemppiä sulle myös! <3

      Poista