Tiedättekö, kuinka lähes jokaisessa itseään kunnioittavassa parisuhdeoppaassa kerrotaan, että pitää osata ottaa aikaa itselleen ja parisuhteelleen? Meilläkin - kuten varmasti niin monella muullakin pariskunnalla - oli jo heti alussa ihan selvät sävelet tämän asian kanssa.
"Me tullaan käymään ainakin kerran kuukaudessa jonkinlaisilla deiteillä!" Niinpä niin... Muutaman surkeasti mahalleen laskeutuneen kuukauden jälkeen otettiin astetta modifioidumpi ote asiaan. "No, ainakin kerran kuukaudessa otetaan ihan vaan aikaa toisillemme ja vietetään vaikka ihan rauhallinen koti-ilta. Hemmotellaan toisiamme hyvällä ruoalla ja kivalla elokuvalla."
Hah! Joopa joo! Senhän kyllä tietää, kuinka hyvin tuokaan lupaus meille itsellemme lopulta tuli pitämään paikkansa... Leffailtoja on kyllä kertynyt, mutta hemmottelun kanssa? Tilastoihin pudotaan tässä kaikkien muidenkin keskivertoparien kanssa. Ollaan ihan yhtä tasapaksuja pulliaisia, kuin muutkin. Mutta hei - me osataan olla myös spontaaneja!
Meilläkin nimittäin on (!!) treffi-iltoja, vaikkakin sitten hieman kutistetummassa koossa - ja hieman tavallisuudesta poikkeavassa miljöössä.
Me kahelit nimittäin tykätän deittailla toisiamme lentokentällä!
Mies (ja jos vähän minäkin) tykätään siitä tosiasiasta, että lentokentältä löytyy kohtalaisen helpon parkkeerauksen päästä Starbucks - ja onhan se lentokentän tunnelma aivan omaa luokkaansa.
Hassua sekin, että tästä kun kelataan pois noin 15 vuotta, minua ei saanut lentokentälle kuin puolipakolla ja uhaten. Lentopelko ulottui silloin jopa lähtöä edeltäneisiin viikkoihin ja etenkin ne viimeiset kilometrit lentokentälle mennessä oli jotain aivan kamalaa. Nyt voisin viettää helposti useamman tunninkin ihan vaan lentokentällä maleksien ja siitä odottavasta tunnelmasta nauttien!
Ihan erityisen hauskaa on seurata paitsi saapuvien ja lähtevien lentojen tauluja, myös saapuvien aulan tapahtumia. Niin monia kohtaamisia ennättää näkemään ainakin kiireisimpänä aikana - tuntuu, ettei siitäkään ole kauaa, kun itse odottelin samaisessa aulassa miestä saapuvaksi New Yorkin lennolta Suomeen! Hullua tosin ajatella, että siitäkin on jo aikaa kohta kaksi vuotta... Niin - eikä se Starbucks tosiaan ainakaan huonommaksi tuota saapuvien aulaa tee.
Vaikka kaikille lentokentät eivät iloisia tunteita edustakaan (niin - parempi olla muistuttelematta itseään siitä hyvästien tunteesta, joka yhtälailla liittyy vahvasti lentokenttiin), niin kukaan ei varmastikaan voi kieltää sitä, etteikö lentokentissä olisi omaa, tietynlaista taikaa. Odottavaa, vähän jännittävääkin tunnetta.
Me olemme pyrkineet hyödyntämään tämän paon arjesta niin usein, kun sopivilla nurkilla vaan ollaan satuttu olemaan - elämästä ei taida voida koskaan nauttia liiaksi asti.
Ei kommentteja