Superhelppoa arkiruokaa: munakasrulla

Helppoa, hyvää ja vielä suhteellisen terveellistäkin?

Uusin löytöni tällä saralla on ollut munakasrulla, joka on ihanan helppo tehdä, ja kaiken lisäksi nopeakin! Lisäksi tästä pystyy tekemään lukemattoman monia eri variaatioita, eli tylsäksikään tämä ruoka ei äkkiseltään pääse käymään.

Täytettä voi tosiaan vaihdella ihan sen mukaan, miltä itsestä tuntuu. Sen verran kannattaa kuitenkin pitää huolta, että täytteestä tekee kohtalaisen jämäkkää. Muuten se pääsee valumaan jokaisesta mahdollisesta välistä pois. Mahdollisia kastikkeita kannattaa siis keittää jonkin aikaa kokoon (tai suurustaa reilusti) - jos minulta kysytään, pitäytyisin suurimmalta osin ihan vain kiinteissä aineksissa. Sen pidemmittä puheitta kuitenkin itse asiaan, ja reseptin pariin!


Munakas:
5 kananmunaa
5 dl (manteli)maitoa
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
mausteita oman maun mukaan

Täyte:
purkki kidneypapuja
purkki fetajuustoa
kastiketta (esim. bolognesekastiketta)
... tai aivan sen mukaan, mistä itse pitää eniten!

1. Maito ja munat vatkataan sekaisin, lisätään keskenään sekoitetut kuivat aineet kaiken aikaa vatkaten munien ja maidon sekaan. Mukaan voi (ja kannattaakin) lisätä mausteita sen mukaan, mitä itse tykkää - minä taisin lisäillä hieman pippuria, paprikaa, valkosipulia, sipulia ja chiliä.

2. Kun taikina on tasaista, kaadetaan uunipellille - paistetaan 200 C:ssa noin parikymmentä minuuttia. Valmista on, kun taikina on muuttunut tasaisen ruskeaksi ja joka puolelta paistuneeksi.

Täyte kannattaa tehdä sillä välin, kun munakas itsessään on uunissa paistumassa. Minä paistelin pannulla purkillisen kidneypapuja ja edelliseltä päivältä jääneet salsanrippeet - lisäsin loppuvaiheessa myös vähän fetaa ja erilaisia mausteita. Täyte kaikessa yksinkertaisuudessaan kipataan pohjan päälle ja koko komeus rullataan kasaan aivan, kuten esimerkiksi kääretorttu. 

Hyvää ja helppoa!

Ei kommentteja